25. marraskuuta 2011

Muutoskohde: Aittahuone

5 comments
Pari vuotta sitten sain melko vapaat kädet pienen aittahuoneen sisustamisessa. Perheen kesämökin vanhaan aittaan haluttiin kesäksi lisähuone, nukkumapaikka kahdelle.

Piirtelin pohjakuvan tällä kertaa koneella (ilmaisohjelma Floorplan löytyy netistä). Se on viitteellinen, koska tarkkoja mittoja minulla ei ole enää muistissa. Huone on kooltaan noin 3X3 metriä.


Lähtökohta oli melkoisen karu: lankkulattia ja lautaseinät. Tarvittiin muun muassa villaa ja pikipaperia, ettei huoneessa tuulisi entiseen tapaan.

Huone on ikkunaton eikä remontissa haluttu niitä edes puhkoa. Aitan ulkonäkö haluttiin pitää ennallaan. Nukkumispaikaksi tehtyyn huoneeseen ei edes valoa kaivattu. Valitsimme kuitenkin ikkunallisen oven, jotta huoneeseen tulisi ripaus luonnonvaloa. Ikkunaan asennettiin lisäksi pimennysverho valoisia kesäöitä varten.



Huoneen seinät ja katto paneloitiin. Sivuseiniin laitettiin pystypaneelit, mutta takaseinään halusin poikittain helmipaneelia, joka tuo vaikutelman leveämmästä huoneesta. Kaikki seinät ja katto maalattiin valkoiseksi kuultomaalilla, koska puun kuviointia ei haluttu peittää.


Puulattia puolestaan maalattiin vaaleanharmaaksi peittävällä ja kestävällä betonilattiamaalilla. Jos muistan oikein maali oli Tikkurilan Betoluxia.

Sitten alkoi itse sisustaminen. Löysin aitasta isäni vanhan vihreän kalaverkon ja innostuin täysin! Siitä tuli mahtava seinäkoriste. Verkosta lähti myös koko sisustuksen idea - huoneesta tulisi pikkuinen kajuutta (kuivalla maalla). Kesäpaikkamme on Saimaan lähellä, joten vesi on rakas elementti koko perheelle. Saimaata toin vielä erikseen huoneeseen esille valokuvalla, jonka otin rannalta iltahämärässä. Leikitelläkseni kajuuttaidealla ripustin toiselle seinälle oikean pelastusrenkaan ja laitoin muutaman pehmohiiren kiipeilemään siinä.




Huoneeseen mahtui juuri ja juuri parisänky ja yöpöydät, jotka ostettiin Jyskistä. Lämmin konjakinruskea puu tuo sitä haluttua kajuutan tunnelmaa. Huoneen nurkkiin nostin varastosta löytyneet vanhat valkoiset tuolit. Niiden päälle voi säilyttää vaatteita tai muuta pientä. Pelastusrenkaan viereen löytyi väreihin sopiva peili varastosta. Majakkanaulakot ostin Kodin ykkösestä.


Koska huoneen seinä-, katto- ja lattiamateriaalit maalattiin vaaleilla väreillä, halusin huoneeseen tekstiileissä reippaammin värejä. Merihenkisyyteen kuuluvat kirkas punainen ja sininen, joten niillä mentiin. Väreihin sopiva päiväpeitto oli valmiina, samoin virkattu peite. Erilaisia tyynyjä ja tähtikuvioisen maton ostin Kodin ykkösestä. Tyyliin sopivat täydellisesti punaiset myrskylyhdyt, jotka bongasin sattumalta Motonetin mainoksesta. Lyhdyissä on led-valot ja ne toimivat pattereilla.



Huoneesta tuli mukava, valoisa ja viihtyisä. Siellä on nukuttu niin päiväunia kuin öitäkin. Helteillä huone ei ole sen viileämpi kuin mikään muukaan paikka, mutta muutoin se on mukavan viileä ja pimeä paikka nukkua.

Jätä kommenttisi!

  1. Aivan ihana! Tulee ihan ikävä kesäistä järveä ja aaltoja! Toivottavasti vierestä ei aamusella löydy parrakasta merimiestä kun tuollaisessa aitassa nukkuu :D

    Niina

    VastaaPoista
  2. Niina: Kiitos! Hahaha, toivon todella, että ei-toivotut parrakkaat miehet eivät aittaan löydä. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana pitsipeitto tuossa sängyllä! Onko se itsetehty (kenties sinun?) vai ostettu? Kerrassaan kaunis ja sopii huoneen tunnelmaan.
    Ja muutenkin huone tuntuu juuri sellaiselta, että pienet päiväunet voisivat virahtaa pidemmiksikin. Täytyy sanoa samaa kuin Niina tuossa edellisessä kommentissaan, että tulipas kesän kaipuu kun noita kuvia katseli...

    Marja

    VastaaPoista
  4. Marja: Pitsipeitto ei ole minun tekosiani. Minä ja käsityöt emme tule toimeen. Itsetehty se kyllä on. Joku tätä blogia lukeva perheenjäseneni voisi muistaa tarkemmin, kenen tuotoksesta on kyse. Olen samaa mieltä, että se sopii huoneeseen. Punaisesta olisi ilman peittoa tullut liian hallitseva väri.

    VastaaPoista
  5. Pitsipeitto on Tyyne-mummon tekemä.

    VastaaPoista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.