9. marraskuuta 2011

Projekti: Keittiön seinämuutos

2 comments
Viimein on aika esitellä ensimmäiset muutokset kurssin asiakaskohteessa. Päätin, että tästä lähtien merkitsen jo otsikkoon kurssin projektia koskevat postaukset, jotta ne erottuvat selvästi muusta höpinästä.

Tehtävänä oli miettiä rakenteelliset muutokset pohjapiirrokseen. Asiakkaillani on toimiva 70-luvun omakotitalon pohja, johon katsoin tarpeelliseksi tehdä vain yhden seinäkaadon.

Asunnon keittiö on tähän asti ollut hieman ahdas sekä ruoanlaittoon että ruokailuun. Keittiö on myös rakennusajalleen uskollisesti oma tilansa. Uudessa suunnitelmassa päätin ensinnäkin yhdistää keittiön ja olohuoneen selkeämmin toisiinsa ja toiseksi raivata tilaa suuremmalle ruokapöydälle. Niinpä seinä keittiön ja olohuoneen välistä saa lähteä.

Tässä ensimmäisessä pohjakuvassa on nykytilanne. Merkitsin kuvaan myös huoneen mitat ja oviaukkojen koot. En piirtänyt kuitenkaan keittiökalusteita, sillä ne käsitellään omassa tehtävässään.



Toisessa pohjakuvassa on muutos. Oviaukko olohuoneen puolelle suurenee yli 2,5 metriseksi ja näkymä olohuoneesta keittiöön suurenee merkittävästi.


Havainnollistaakseni muutosta vielä paremmin päätin piirtää seinäkuvat nykytilanteesta ja muutoksesta. Piirrokset ovat viitteellisiä ratkaisuiltaan. Näkymän eteiseen jätin piirtämättä, koska se ei juurikaan muutu ja koska suunnitelmat sen osalta eivät ole vielä ajankohtaisia omissa ajatuksissa.

Ensimmäisenä jälleen nykytilanne. Mäntypaneloitu katto on tuotu myös seinälle parinkymmenen sentin verran, eli panelointi näkyy seinällä. Eteisestä tuleva oviaukko on listoittamaton ja keittiöstä tuleva ovi on listoitettu.



Muutoksessa seinä poistetaan maalattuun mäntypaneeliin asti. Eteisestä tuleva oviaukko korotetaan luultavasti samaan korkeuteen, jotta aukot ovat visuaalisesti yhtenäiset. Aukkojen väliin jäävälle seinäpätkälle on suunnitelmissa takka.

Keittiö todella näkyy laajalti. Näkymästä pyrin tekemään hyvin selkeän ja rauhallisen. Tarkoituksena on, että olohuone ja keittiö sopivat tyyliltään yhteen ja näyttävät samalta tilalta. Tästä syystä pohdin heti piirtämisen jälkeen, että liesituuletin ei todellakaan tule noin isona suunnitelmaan, vaan mieluiten mahdollisimman näkymättömänä. Keittiösuunnitelmat ovat kuitenkin aivan kesken, joten tämä piirros on lähinnä osoitus siitä, kuinka paljon seinän kaataminen avaa näkymää.



Hauskaa hommaa tämä on, vaikka nytkin oli kyse vain pienen seinäpätkän kaatamisesta. Sellainenkin voi muuttaa jo hurjasti näkymää. Saa nähdä, mitä mieltä kurssilla ollaan suunnitelmistani. Mitäs te tykkäätte? Onko tässä modernisoinnin makua?

Jätä kommenttisi!

  1. Ihana ja kaunis blogi sinulla!
    Itse olen kyllä sen verran siivoton keittiöni kanssa, että mieluummin muuraisin vähäisetkin ovet kiinni omasta keittiöstäni kuin tekisin niistä leveämmät :) Aika rohkea muutos. Kiinnostuneena seuraan jatkoa, jos vaikka saisin joitakin ideoita oman keittiöni suhteenkin, ettei tarvitsisi muurauslaastia ostaa :)
    Talven odotusta ja intoa opiskeluillesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsi! Mukava kuulla, että olet viihtynyt blogin parissa. Kurssilla seuraavana tehtävänä on juurikin keittiösuunnitelmia, joten aihepiiri jatkuu varmasti blogissa. Toivottavasti löydät jutuista vinkkejä! Vaikka rouhea laastihan voi olla todella mahtava keittiömateriaali! ;) Betonitasot, lattiat ja seunäpinnat... Wau!

    VastaaPoista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.