Vaikea ulkokulma

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kurssiprojektissani keittiöön muodostuu pakosti ulkokulma huoneen nurkassa olevan savupiipun takia. En ole vielä aloittanut keittiösuunnittelua kurssiprojektiin, mutta tuo ulkokulma ja sen hankaluudet pyörivät mielessä.



Päätin hieman etsiskelin esimerkkejä siitä, kuinka muut ovat ratkaisseet ulkokulman ongelman. Vinkkejä löytyi muun muassa saarekkeista.

Kuva lainattu Hemnet.se.

Yllä ehkä perinteisin tapa ulkonurkan täyttämiseen. Kaapistojen väliin jäävään tilaan laitetaan avohyllyt. Avohyllyjen reunat ovat usein pyöristetyt, samoin tason reuna hyllyn päällä.

Kuva lainatuu Hemnet.se.

Toinen tapa on laittaa kapea ovi avohyllyjen eteen. Edelleen kuitenkin siisteintä jälkeä tulee, jos tason reuna viistetään kaapin kanssa samanlaiseksi. Kuvassa ulkonurkka on todella pieni, mutta samalla tavoin voisi ratkaista leveämmänkin nurkan ongelman.

Kuva lainattu Puustelli.

Tässä avohyllyt on laitettu samansuuntaisesti viereisen kaapin kanssa ja tehty ovi kahdesta kappaleesta. Nurkka säilyy tällä tavoin ehjänä, pyöristyksiä tai nurkan leikkaamisia ei tarvitse tehdä.

Jos tällaiset avohyllyt sulkee oven taakse (kuten kuvassa), tulee nurkan toiselle puolelle näkymä ovesta vetimen kanssa ja toiselle puolelle tasainen kaapin sivu. Tämä voi näyttää hassulta alakaappien (tai laatikoiden) jatkuessa nurkan molemmin puolin. Kuvassa käytetty maitolasi voisi toimia tehosteena. Näkymä ei ehkä olisi kovinkaan häiritsevä vetimettömissä ovimalleissa.

Kuva lainattu Hemnet.se.

Yksi vaihtoehto on laittaa nurkan reunaan tulevan viimeisen kaapin/laatikoston vetimetön reuna reilusti näkymään nurkan toiselle puolelle ja "naamioida" se vaikkapa kuvassa näkyvällä pyyhetangolla.

Kuva lainattu Puustelli.

Viimeisessä kuvassa ulkonurkkaan on laitettu samanlaiset kaapinovet nurkan molemmin puolin. Tämä toimisi hyvin vetimettömissä ovimalleissa, jolloin jompikumpi nurkassa olevista ovista olisi peitelevy.

Äkkiseltään viimeinen ratkaisu tuntuisi omaan projektiini kaikista toimivimmalta. Se tekee nurkasta ja kaapeista sen molemmin puolin yhtenäisen näköiset. Täytyisi vain päättää kummalla puolen nurkkaan oven/laatikot laittaisi aukeamaan. Joka tapauksessa ulkonurkka taitaa vaatia aina jonkinlaisen kompromissin.

2 kommenttia:

  1. Hei joulukiireiden keskelle!
    Meillä on mökillämme keittiössämme vähän samanlainen ulkokulma kun sinun projektissasi. Keittiömme mökillämme on pieni, mutta aikoinamme sitä remontoidessa sijoitimme tiskialtaan kulmaan ja se istui siihen oikein hyvin. Vesipiste oli tosin melko lähellä, että sekin puolsi meidän ratkaisua. On mukava nähdä mitä sinä kulmaasi keksit. Joulun aikaa!

    Marja

    P.S. Sain muuten ne kaakelit puhtaiksi, josta puhuttiin vähän aikaa sitten. Pesin saumat ja maalattiin kaakelit kirkkaan valkoisella kaakelimaalilla. Lähettäisin sinulle ison suklaarasian kiitokseksi jos se näin internetin välityksellä olisi mahdollista. Kiitos tuhannesti vinkistäsi! Voi olla että pelastit meidän talon joulun! Tätä mieltä oli ainakin muu talon väki :)

    VastaaPoista
  2. Marja: Tiskiallas kuulostaa toimivalta ratkaisulta, kiitos vinkistä. :) Hehee, hieno homma, että kokeilit kaakelimaalia. Jos tähän voisi liittää kuvan, haluaisin kovasti nähdä, miltä keittiösi nyt näyttää. Oikein mukavaa joulua uudessa keittiössä!

    VastaaPoista

BLOG DESIGN BY ADORATION