22. joulukuuta 2011

Jouluvalmisteluja

2 comments
Oletteko huomanneet tämän Iittalan joulumainoksen lehdissä?


Vietän joulua vanhempieni luona ja mainoksen nähdessäni muistin, että äidilläni on kuvassa olevia Timo Sarpanevan Festivo-kynttilänjalkoja. Mainoksen inspiroimana päätin suunnitella meidän joulukattauksemme kynttilänjalkojen ympärille. Kun tulin vanhempieni luokse ja kerroin ideani, selvisi, että äidillä oli täsmälleen samat ajatukset!

Valkoisia pöytäliinoja äidillä on omasta takaa, mutta koska astiasto on myös valkoinen, haluttiin pöytään vähän väriä. Bongasin Finlaysonilta punaisen kaitaliinan Corona-kuosissa, ja se tulee olemaan kynttilöiden alla keskellä pöytää. Yritän muistaa ottaa kattauksesta kuvan jouluaattona, jotta näette onnistuiko se ajatusten mukaan.

Tässä ennakkoon muutama rakentelemani ajatuskuva kattauksesta.



Ja loppuun pari joulufiilistä tuovaa kuvaa. Olen ollut töissä koko viikon, joten en voi ottaa kunniaa mistään ihanista joulujutuista, vaan ne ovat vanhempieni käsialaa. Perinteisiä jouluvärejä ja juttuja.



Jätä kommenttisi!

  1. Kaunista! Taidan minäkin yllättää juhlaväen ja kattaa pöydän aattoaterialle oikein juhlavaksi :) Jos aloitan jo nyt niin juhlarahvas ei joudu syömään kylmiä ruokia :D
    Oikein Hyvää ja Lämmintä ja Kaunista Joulua Sinulle ja omalle jouluväellesi.
    -lissu

    VastaaPoista
  2. lissu: olen itse ihan innostunut kattauksista, joten halusin ehdottomasti suunnitella jotain myös joulupöytään. Vaikka toisaalta olen sitä mieltä, että jo valkoinen pöytäliina riittää tekemään oikean tunnelman. Oikein kaunista ja maittavaa joulua myös sinulle ja juhlaväellesi!

    VastaaPoista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.