19. joulukuuta 2011

Valaisinlotto

7 comments
Minulla on ollut vuosia mietinnässä makuuhuoneen valaisin. Olen seilannut valaisimen kanssa tyylisuunnasta toiseen osaamatta päättää, mikä valaisin sopisi tilaan parhaiten. Kiitos tietotekniikan, nykyisin ei tarvitse ostaa sisustustavaroita umpimähkään. Niitä voi kokeilla todelliseen ympäristöönsä kuvankäsittelyn avulla.

Tämän hetken lempparini on ensimmäinen, Normann Copenhagenin Norm 69-valaisin. Se olisi moderni ja ajaton, sopisi tuleviinkin asuntoihin helposti ja valaisisi tarvittavan määrän. Nykyinen makuuhuoneen valaisin häikäisee sängyllä makoillessa ja oli tarkoitettu hätävararatkaisuksi... sen asennuksesta alkaa olla viisi vuotta. 


Vaikka olen jo kallistunut vahvasti Norm 69 suuntaan, annoin valaisinlotossani mahdollisuuden myös vanhoille suosikeille. Suurin osa vaihtoehdoista on hinnaltaan noin sadan euron luokassa.



Samantyylisiä valaisimia myyvät monet. Harsolla peitetty kruunumainen valaisin oli pitkään suosikkini. Tämä valaisin on Valaisinkaupan Organza.


Lasinen valopallo voisi olla hieno, mutta en ole innoissani kuvioinnista, jonka valaisin heittää kattoon ja seinille ollessaan päällä. Ehkä tyyliltäänkin liian vanhahtava makuuni. Valaisin Sisustus Carenasta.


Vaihtoehto Norm 69:lle eli Ikean Fillsta. Ihan kiva, mutta tässä ei ole niin paljon särmää kuin Normann Copenhagenin valaisimessa. Eikä tämä ole valkoinen. En usko, että muu kuin valkoinen valaisin jaksaa valaista melkoisen suurta makuuhuonetta riittävästi, vaikkei se ainoa valaisin olekaan.


Villi kortti. Helmiäishohteinen Askon Butterfly. Näyttää kuvassa kauniilta, mutta tyylillisesti ehkä kuitenkin liian romanttinen.

Tätä kirjoittaessa tulee mieleen, että ehkä sittenkin yritän muiden valaisinten avulla perustella, miksi Norm 69 on minusta pakollinen ostos - eihän mikään muu sovi! :D Saanko yleisön kannatuksen ihastukselleni?

Jätä kommenttisi!

  1. Aika kiva tuo ensimmäinen, mutta miusta tuo viimeinen on ihanin, olen tosin ihan täysromantikko.. ;)

    p.s olisi kiva nähdä lpr:ssa :)

    -elli

    VastaaPoista
  2. Elli: tuo viimeinen valaisin on todellakin kuin tehty siulle.
    Ja nähdään vaan! Soittele, kun olet Lappeenrannassa ja sovitaan sitten.

    VastaaPoista
  3. Minä tykästyin Ikean Fillstaan. Se on jotenkin rauhallinen ja kuitenkin vähän muuta kuin tavallinen kuppi-kupoli-lamppu.
    Minulla on vähän samanlainen ongelma keittiön kattovalaisimen kanssa. Vanha retku on roikkunut siinä vaikka kuinka kauan ja sen piti olla vain väliaikainen valaisin... miten niistä tuleekin elinkautisia?

    VastaaPoista
  4. Love the lamp, such a simple statement in the room x

    VastaaPoista
  5. Kirsi K.:Fillsta on kiva. Jos se olisi valkoinen, se olisi kova kilpailija Norm 69:lle. Ehkä ne ensihätään kattoon kiinnitetyt lamput jäävät, koska ajattelee, että ostan sitten kun kohdalle osuu kiva. Sitten sitä unohtaa katsella. :)

    Katrina: If you mean the first one, the Norm 69, I couldn't agree with you more! I have to have it. :)

    VastaaPoista
  6. Mielestäni ikean Fillsta sopii parhaiten makuuhuoneen muuhun muotokieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa. Mutta Norm 69 veti pisimmän korren! Ja siitä pidetään edelleen. :)

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.