Elämäni neliöt

tiistai 24. tammikuuta 2012

Asuntohistoriani on melko lyhyt, mutta tässä se tulee.

2006
Muutin ensi kertaa lapsuudenkodistani pois lähtiessäni Tampereelle tiedotusopin valmennuskurssille vuonna 2006. Kämppä oli kahdeksan kilometrin päässä keskustasta, vanhassa ja kamalassa opiskelija-asuntolassa - ja tottakai se oli kolmen hengen soluhuoneisto.



Kuukaudeksi huoneeseen raahattiin vain välttämättömin. Kalusteet (rimpula sänky, tuoli, pöytä ja hyllykkö) olivat huoneessa valmiina. 19-vuotiaana on kuitenkin ihan sama missä sitä punkkaa, kunhan sai tehdä ensimmäistä kertaa kaikkea oman mielensä mukaan. Kai sitä pääsykoekirjojakin tuli luettua, koska opiskelupaikka Tampereelta avautui ensimmäisellä hakukerralla.

2006
Varsinainen ensimmäinen oma asuntoni oli pieni ja kaunis. 27 neliön yksiö remontoitiin lattiasta kattoon ennen muuttoani, ja se tuoksui vielä muuttopäivänäkin remontilta.




Tähän asuntoon vanhempani ostivat minulle rakkaan rakkaan vihreän sohvani, edelleen käytössä olevan kirjahyllyn, työpöydän sekä maton. Asunnossa oli ainoastaan lattialämmitys ja muistan hytisseeni työpöydän ääressä talvella, koska lämpötila laski pahimmillaan +15 asteeseen.

Vietin paljon aikaa myös nykyisen avomieheni luona, mutta pikkuinen oma vuokra-asuntoni oli silti ihana.

2008 -
Nykyinen asunto on minun ja avomieheni ensimmäinen yhteinen koti. Saimme remontoida asunnon juuri itsemme näköiseksi. Suunnitteluun kului tunti jos toinenkin - samoin vanhojen tapettien repimiseen. Tämä kannatti, sillä vuosien varrella asunnon pinnat ovat pysyneeet ennallaan, ja asunto on edelleen täydellinen meille.



55 neliön kaksio kerrostalon ylimmässä kerroksessa lähes heittomatkan päässä keskustasta tuntui kodilta ensinäkemällä. Lapsuudenkodista muuton jälkeen tämä on myös ensimmäinen asunto, joka tuntuu enemmän kodilta kuin vanhempieni talo.

2010
Villikorttini on 9 neliön huone Pariisissa, jossa asuin neljä kuukautta ollessani kaupungissä vaihto-opiskelussa. Vanha palvelijanasunto sijaitsi kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Hissiä seitsemänteen kerrokseen ei tietenkään ollut, vaan ylös noustiin useita kertoja päivässä kapeita puisia portaita pitkin.



Huoneeseen oli ahdettu työpöydän ja sängyn lisäksi niin keittiö kuin suihkukin (jep, ei kuulkaa onnistuisi Suomen rakennusmääräyksillä), mutta vessa oli kerroksen asukkailla yhteinen ja sijaitsi käytävässä. Parasta pienessä huoneessa oli ranskalainen parveke ja sijainti aivan Riemukaaren vieressä.



Pariisi oli mahtava kaupunki asua ja vaellella, mutta paluu isompiin neliöihin oli vähintäänkin vapauttava.

2 kommenttia:

  1. Oletko asunut Pariisissakin? Uskomatonta! Oli varmasti hieno kokemus, mutta huoneen koosta päätellen taisit viihtyä enemmän ulkona Pariisin kaduilla :)
    Oma ensimmäinen kämppäni oli vähän samantyyppinen kuin tuo sinun yksiösi. Ensimmäinen oma asunto aina se joka jää mieleen, niin hyvässä kuin pahassakin.
    Tarttuiko muuten Pariisista mitään sisustuksellisia tapoja mukaan Suomen kamaralle? Ainakin rakenteellisesti taisi vähän erottua Suomen vuokrahuoneista :)

    Katja

    VastaaPoista
  2. Katja: Kyllä vaan, kivat neljä kuukautta pyörin pitkin kaupungin katuja. Kämpässä kävin lähinnä nukkumassa. ;) En tiedä tarttuiko mitään tapoja, mutta olen kyllä ihastunut ranskalaiseen sisustustyyliin ja esimerkiksi ranskalaisiin ikkunoihin. Voisinpa koota aiheesta ihan oman postauksensa. En kauhean monessa pariisilaisessa kodissa päässyt vierailemaan reissun aikana, mutta joitain niitä perinteisimpiä juttuja jäi kyllä mieleen.

    VastaaPoista

BLOG DESIGN BY ADORATION