4. toukokuuta 2012

Kangastuksia parvekkeesta

2 comments
Tämän tekstin piti olla esittely unelmieni piknikistä. Mutta oikeasti haluan kirjoittaa parvekkeesta. Meillä ei ole parveketta, ja kesän lähestyessä kaipaan sitä joka vuosi.




Kuvat lainattu: Hemnet

Taas tähän aikaan vuodesta luen blogeista ja sisustuslehdistä vinkkejä ja suunnitelmia parvekkeen sisustamiseen ja minua harmittaa, että kokonainen vuodenaika menee tavallaan minulta sisustamisen parissa ohi. Joku voisi sanoa, että parvekkeella on Suomen kesän aikana vain muutamia todellisia käyttöpäiviä, mutta sehän on vain varustelusta kiinni.





Kuvat lainattu: Alvhem

Älkää ottako tätä liian vakavasti. Tykkäämme asunnostamme enemmän kuin hullut puurosta, mutta kai sitä nyt aina saa mankua täydellisyyden perään. Aikanaan asuntoa etsiessämme tämän kämpän valtit, kaksi isoa vaatehuonetta, veivät voiton parvekkeesta. Ja jääpä jotain haaveiltavaa elämän seuraaviinkin asuntoihin.

Parvekkeelle olisi kuitenkin käyttöä parista käytännön syystä. Paitsi, että parveke olisi kesäisin lisähuone, sinne saisi myös avomiehen treenivaatteet tuulettumaan (lue: pois haisemasta kylppäristä).


Kuvat lainattu: Housebook ja Eklund

Unelmieni parveke ei olisi välttämättä mikään valtava kooltaan. Sinne pitäisi mahtua löhösohva ja pieni pöytä, jolle laskea kirja ja jääteekannu (ja naulakko niille treenivaatteille). Kattoon kiinnittäisin muutaman värikkään turkkilaisen lyhdyn ja kasveja. Sohva olisi täynnä värikkäitä tyynyjä ja peittoja ja mattona olisi suuri räsymatto. Parveke voisi olla se paikka, jossa kirkkaat värit olisivat pääosassa, koska sisällä asunnossa pidän niistä eniten mausteina.

...
I'm dreaming of a balcony. It should fit a sofa and a little table. I would use lots of colors, puffy pillows and blankets.. Balcony could the one place dedicated to colors cause inside the house I like bright colors only as efects.

Jätä kommenttisi!

  1. Samanlaisia haaveita myös täällä - oma nykyinen koti on aivan ihana, mutta kesäisin kaipaan parveketta, vaikka ihan pientäkin. Nyt kun katselin noita keräämiäsi kuvia, nuo kattoterassit näyttävät houkuttelevilta - ok, käyttöaika Suomessa on lyhyt, mutta kesällä sinne saisi mahtavan keitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattoterassi oli aika päheä! Mutta sen mukana tulisi varmaan aika hieno kämppäkin. Nykyisessäkin kämpässä olisi parvekkeen ovelle loistava paikka (seinäpätkä olohuoneen ison ikkunan vieressä), joten jos taloyhtiö saa idean tehdä parvekkeet taloon, tämä vuokralainen ei asetu poikkiteiloin. :)

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.