Valmis suunnittelukohteeni, osa I

tiistai 19. helmikuuta 2013

Ajattelin jakaa valmiin laajennuksen kuvat muutamaan postaukseen, jotta kuvatulva ei hukuta ketään alleen. Kyseessä on siis perheeni kesäpaikan noin 30 neliön laajennus, jonka sisustussuunnitelman olen tehnyt. Sisustuksen on tarkoitus kestää aikaa - isäni sanoin ainakin seuraavat 20 vuotta.

Aloitetaan valmiin kohteen esittely yksityiskohdasta kodinhoitohuoneessa.

Kyselin viime vuoden puolella teidänkin mielipidettänne koskien perheen kesäpaikan laajennusprojektia ja tarkemmin sanoen kodinhoitohuoneen välitilan saumaväriä Saumat esiin -postauksessa.

Ehdotukseni valkoisesta saumasta sai teidänkin äänenne. Nyt laatat ja saumat ovat paikoillaan ja täytyy sanoa, että tuollainenkin yksityiskohta tuo yksin jämäkkyyttä tilaan. Valkoiset saumat tekevät ilmeestä raikkaan ja sitovat laatat muutoin vaaleaan sisustukseen.

Katossa olevat halogenit on sijoitettu niin, ettei yläkaappien alle tarvita erillisiä valoja vaan halogenien valo osuu tason takareunaan asti. Lisäksi tilan päädyssä olevasta ikkunasta tulee sivuttaista valoa (yhä enemmän, koska kohta on kevät!).





4 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo laatoitus! <3 Mä haluun keittiöön samanlaisen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Siitä vaan laattaostoksille sitten. ;)

      Poista
  2. Oooh. Jos tuo on alku, niin voi nenä, millainen se loppu tulee olemaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitos ihana! Tiputtelen kuvia huone kerrallaan tulevissa postauksissa, sitten näet. ;)

      Poista

BLOG DESIGN BY ADORATION