Asuntomessumuistio

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Viikonlopun asuntomessukeikalta ei jäänyt ihan hirveästi aah-, ooh- ja wau-juttuja mieleen. Oli kauniita sisustuksia, mutta aika tavallisin keinoin toteutettuja. Kaipaisin tällaisille messuille enemmän rohkeutta, omaperäisyyttä ja kyseenalaistamista.

Suosikkikohteeni oli Maja, kuten monella muullakin. Siellä oli uskallettu poiketa tavanomaisesta, yhdistetty skandinaavista suunnittelua ja loft-henkeä. En allekirjoita tässäkään kohteessa kaikkia valintoja (ledinauhojen runsas käyttö mm.), mutta se jäi ainakin mieleen.

Joitain kuvia napsin itselleni muistiin ja inspiraatioksi. Tykkäsin rinnastuksista (mm. hirsiseinä ja moderni tapetti, erilaiset hirsiseinän käsittelyt viereisillä seinillä), värien käytöstä (rohkeita värejä, tummia seinäpintoja ja värikkäitä tapetteja), klassikoista (ihanan lepakkotuolin paluu, pirttipöytä), teetetyistä kalusteista (musta keittiö) ja ainakin vanhasta tehtynä uudella tavalla (vain osittain laatoitettu kylpyhuone, jossa metrolaatta oli saanut tyylikkään aaltoilevan muodon).















Siskon luona, osa II

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Toinen ja viimeinen osa kuvista sisareni luota. Hänen ja miehensä koti Helsingissä on siis kaksio, jossa keittiö ja olohuone ovat yhtä tilaa, makuuhuoneeseen johtavat puiset pariovet ja eteisestä pääsee pieneen wc/kylpyhuoneeseen.

Aiemmin esittelin jo asunnon keittiön, postauksen löydät täältä.

Tämä tyttö suuntaa huomenna Hyvinkään asuntomessuille. Olen pyörähtänyt siellä, kun kaikki vielä viimeistelivät kohteitaan, mutta haluan vielä nähdä kaiken valmiina. Tässä on ollut kova homma yrittää vältellä blogeissa viliseviä messupostauksia, koska haluan nähdä paikat ihan itse. Ovatko kaikki muut jo käyneet messuilla?
















...
A second set of pictures from my sister's family's home. This time it's about living space, bedroom and bathroom. Enjoy!

Koti kuin kuuma rantahiekka

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Liekö tämä paahteinen päivä syynä siihen, että tämän asunnon kuvista mieleeni tuli rantahiekka jalkapohjan alla.

Tyylillisesti asunto ei ole aivan täysin makuuni, mutta voisin ottaa omaan kotiin siitä ideoita ja mausteita. Naulakkoseinä on esimerkiksi valloittava ja mielenkiintoinen elementti. Sen sijaan piristäisin asunnon luonnonsävyjä ja -materiaaleja reippaammilla kontrasteilla.

Varsinaisen rantahiekan mieleeni tuo kuitenkin kullanhohtoinen efektimaaliseinä. Sävy on mitä onnistunein: sekä viileä että lämmin. Seinän heijastama valo kertaantuu myös kauniisti valkoisten seinien avulla.








Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Stadshem
 ...
As I saw this apartment, my first thought was, this apartment is like hot sand in the beach. I love many details in these pictures (the black paneled wall in the hallway, the gold efectpaint wall), although the combination isn't exactly my taste. I would spice all the nature inspired colours and tones with contrasts and bold colours. All in all, a lovely apartment and styling!

Siskon luona, osa I

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Nyt on luvassa kurkistus perheenjäseneni kauniiseen kotiin. Isosiskoni asuu täällä Helsingissä miehensä kanssa. Tämä koti on reilun 40 neliön kaksio Helsingin kantakaupungissa, jonka asukkaat ovat remontoineet alusta loppuun tyyliinsä sopivaksi.

Kuvista voi päätellä, että tässä kodissa välitetään sisustuksesta. Voitte bongata kivoja yksityiskohtia. Esimerkiksi keittiössä on kaunis betoninen työtaso, joka on tehty itse.

Koska varsinkin Helsingissä jokainen asuinneliö on arvokas, asunnossa on kiinnitetty paljon huomiota neliöiden hyödyntämiseen. Siinä on mielestäni onnistuttu, jos kahden ihmisen tavaroiden lisäksi tilaa on jäänyt myös flipperille, joka on keittiösaarekkeen vieressä.

Ehdotin sisarelleni jo alkukesästä, että voisin kuvailla heidän kotinsa täällä blogissa esiteltäväksi ja viimein tällä viikolla saimme aikataulut osumaan yksiin. Ensiksi esittelen asunnon keittiön ja säästän muut tilat toiseen postaukseen. 







 ...
A first climps to my sister's (and her family's of course) beautiful apartment here in Helsinki. They have renovated the place from scratch. First I show you the kitchen and save the rest of the apartment to another post. Enjoy!
BLOG DESIGN BY ADORATION