Uusi kuvakulma

torstai 31. lokakuuta 2013

Oman kodin kuvaamisessa lukkiutuu aika nopeasti tiettyihin kuvakulmiin. Paikat näyttävät omasta mielestä kauneimmilta juuri tietyistä suunnista, ja niinpä samat nurkat toistuvat muita useammin.
Päätin vähän ravistella tuttuja kamerakulmia, edes yhden postauksen verran.

Olohuoneessa kuvaan harvoin kirjahyllyä kohti. Se tuntuu kovin kirjavalta taustalta, vaikka kirjoista paljon pidänkin. Kirjahyllyn kuvaaminenhan tarkoittaisi myös sen esittelyä. Eikös sitä sanota, että kirjahylly kertoo paljon omistajistaan?

Järjestelin kirjahyllyä hetki sitten uudelleen. Alin hylly on alakaappien takia hieman muita korkeampi. Yritän hyödyntää annetun korkeuden ja vähentää hyllyn ruuhkaisuutta kääntämällä osan kirjoista pinoon.

Nykyisin tuntuu, että kirjahylly olohuoneessa alkaa olla pikemminkin harvinaisuus kuin tuttu juttu. Ehkä, jos meilläkin olisi oma kirjastohuone, siirtäisin kirjahyllyn (ja mieluiten useamman) sinne, mutta kokonaan en osaa kuvitella kotia ilman kirjahyllyä.

Viehän kirjahylly paljon tilaa, mutta kansien välissä on paljon tärkeitä maailmoja. Vilkaisu lempikirjan kanteen tuo mieleen hurjia käänteitä, kiehtovia henkilöitä ja vieraita aikakausia. Tällä hetkellä lukemista odottavat kaksi hyvin erilaista kirjaa: Kjell Westön Kangastus 38 ja Gillian Flynnin Kiltti tyttö. Saa nähdä tuleeko niistä hyllyjen uusia suosikkeja.



...
I'm trying new angels at home. I've noticed that you get stuck on few places to shoot at home. I have forgot one wall in the living room. The bookshelf. I guess it looks too busy as a background. Although I love the books.

Kotoisaa glamouria

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Koristeellisuus ei ole sisustuksessa minun juttuni. Tämä Stadshemin sivuilta löytynyt koti on mielestäni kuitenkin taidokas yhdistelmä runsautta - jopa romanttisuutta - ja pelkistettyä modernia tyyliä. Vaikutelma on lämmin ja kotoisa. Pienillä muutoksilla, tämä asunto olisi oikea unelma!

Arkipäivään sopivaa glamouria asunnossa on mielestäni tuo ruokailuhuone. Mustavalkoraidallinen tapetti ja Coco Chanel -posteri ovat juuri sopivasti loistokkaita. Tuossa nautiskelisi mielellään kupillisen cappuchinoa. Varmaan turha edes mainita, että tuollainen jättimäinen walk-in-closet olisi todellista luksusta!

Ja onhan tuo linjakas keittiö kuin koru tilan päädyssä. Jokin noissa saarekkeissa kiehtoo minua. Ne ovat sekä käytännöllisiä että yllättäen kevyen oloisia elementtejä keittiöissä. Toki ne vaativat ympärilleen tarpeeksi tilaa, jotta pääsevät oikeuksiinsa.

Tykkään kaikkiaan keittiö-ruokailutila-olohuone osan pohjasta näiden kuvien perusteella. Paljon yhtenäistä, avointa tilaa, mutta toiminnot on selkeästi erotettavissa toisistaan. Tila pysyy kompaktina. Valoisuus ja valkoinen perusväritys sitoo kuitenkin kodin yhtenäiseksi. Toimii!

Makuuhuone on ehkä se vähän liian romanttinen tila minun makuuni. Koristeellinen tapetti menisi yhdellä seinällä meilläkin mainiosti, mutta kaikilla seinillä (ja yhdistettynä romanttiseen petaukseen) se on vähän liikaa.








Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Stadshem
...
A beautiful house that combines modern and a bit romantic style perfectly!

Neonväriä talveen

torstai 24. lokakuuta 2013

Olohuoneessa tekstiilit ovat vaihtuneet talvea varten lämpimän värisiin. Muistaakseni himoitsin tuota Pentikin neonoranssia tyynynpäällistä jo kesällä, mutta silloin se jäi kauppaan. Kun törmäsin siihen nyt uudelleen, se lähti ilman muuta mukaan. Kaveriksi sohvalle pääsi vanha oranssinpunainen samettityyny ja makuuhuoneessa aiemmin ollut harmaa silkkityyny. Tällä kombolla tarkenee, kun ulkona puhaltaa viima.

Jos minulla on jokin voimaväri, väri, joka tuo hyvän mielen ja antaa energiaa, sen täytyy olla tämä oranssi. Niin vahvasti se kaappaa katseeni puoleensa. Neonoranssi ja harmaa ovat kiva yhdistelmä, harmaa pomsauttaa oranssin esiin esimerkiksi valkoista paremmin.

Ja hei, pisteet minulle siitä, että vaikeaksi huonekasviksi sanottu limoviikuna on päässyt hyvissä voimissa kuukauden ikään.




...
Our living room is ready for cold season. The warm orange brings warmth to the house.

Kurkkaa kotialbumiini!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Olen tässä parina iltana vääntänyt kättä tietotekniikan kanssa saadakseni blogiin jotain uutta ja kivaa.
Ja nyt, saanko esitellä Sisätiloissa-albumi!


Kyseessä on blogikuvistastani koottu kotialbumi, josta löytyy pidemmältä ajalta blogissa näkyneitä ideoita ja tunnelmia.

Albumissa on omat kuvakansionsa muun muassa kattauksille, olohuoneelle, makuuhuoneelle ja yksityiskohdille. Tuolta näkee aika nopeasti, mikä meillä on muuttunut ja mikä taas on pitänyt pintansa pidempään.

Minulle kansiot toimivat muistin vahvistimina. Aina silloin tällöin tulee vastaan tilanne, jolloin olisi tarpeellista nähdä nopeasti jokin aiemmin blogissa ollut kuva. Nyt voin kurkata löytyykö kuva täältä. Aivan kaikkia blogissani nähtyjä kuvia en albumiin ole laittanut enkä laita jatkossakaan. Pyrin lisäämään yhden tai kaksi kuvaa parasta kuvaa, jotta albumin sisältö pysyy vaihtelevana.

Albumiin pääset heti blogini otsikon alla sijatsevasta KUVA-ALBUMI-välilehdeltä (ks. kuva alla). Kaikki kuvat albumissa ovat ottamiani, ja ne on merkitty Sisätiloissa-vesileimalla.

Oikein paljon tervetuloa tutustumaan kotialbumiini! Kerro, mitä mieltä olet.






...
I've been working on something fun and new to my blog. May I introduce you to my home album! This is literary on album that contains photos from our home. All the photos have been published in my blog in it's history. You can find folders for example for details, living room, kitchen and details. Enjoy!

Perusvärejä keittiössä

lauantai 19. lokakuuta 2013

Tulin eilen pitkän päivän jälkeen kotiin ja kävelin muina naisina olohuoneeseen. Katsoin, että kiva, naapurissakin on valoja päällä. Kunnes tajusin, että kiinnitin asiaan huomiota siksi, että talomme on vapautunut julkisivuremontin pussista lopullisesti! JIHUU!

Hihkuin siinä hassuna, sillä samalla sekunnilla tajusin, kuinka paljon enemmän valoa olisi päiväsaikaan luvassa olohuoneeseen ja keittiöön. Tämä puolestaan tarkoittaa valokuvausta ja blogi-inspistä.

Juuri sopivasti vaihdoinkin toissapäivänä keittiössä verhon raidalliseen talviverhoon ja ostin kimpun neilikoita pöydälle. Nyt ruokailunurkassa on oikein vahvojen perusvärien aika. On mustaa, valkoista, vahvaa punaista, sinistä ja vihreää. Selkeys sopii minun talviseen sisustukseeni. Keittiö näyttää kivan skarpilta.





...
The house is finally free for renovation and I can see the view again. Without plastic cover there is much more light in the living room and in the dining corner. And this means better photographs and blogging! So welcome to our winter kitchen. It's all about basic, strong colours: black, white, blue, red and green.

Pellavapsykologiaa

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kun pellavalakanat joutuivat ensimmäistä kertaa pyykkiin ja vaihdoin sänkyyn tavalliset puuvillaiset, sanoin miehelle, että näihinhän tukehtuu!
Mies taas sanoi, että nyt ei tarvitse enää palella, pellavalakanat olivat liian kylmät. Tyrmäsimme toistemme kommentit harhoina.
Mies sanoi, että minä mielessäni nostin pellavalakanat valtaistuimelle. Että niiden vaikutus uneni laatuun olisi vain psykologinen. Samat sanat vaan miehelle takaisin!

Joten seuraaviin kokemuksiin pellava- ja puuvillalakanoista kannattaa suhtautua varauksella.


Ei ole koskaan pahitteeksi, jos välttämättömät tavarat ovat myös kauniita. Ja pellava jos mikä on kaunista! Nämä lakanat tuli aika useasti pedattua niin, että ne pilkistivät edes vähän päiväpeiton alta.

Minuun vetoaa pellavan rento ryppyisyys ja kankaan sopiva karheus. Ulkonäkö paranee vain käytettäessä. Juuri pyykkinarulta nostetut lakanat ovat sileät (itsestään), kun taas parin viikon päästä ne ovat suloisesti rutussa joka puolelta.

Puuvillalakanat vain ovat. Niiden suoruus on jopa hieman ärsyttävää, koska niiden suoruus miellyttää kaikkia. Varsinkin vanhat puuvillalakanat ovat jopa liian pehmeitä. Pesun jälkeinen karkeus kestää vain pari yötä, minkä jälkeen tekisi mieli vaihtaa lakanat uudelleen.

Allekirjoitan myös täysin pellavan lämmönsäätelykyvyn. Lakanat ovat iltaisin nukkumaankäydessä ihanan viileät ja aamulla herätessä lämmittävät. En muista myöskään hikoilleeni pellavalakanoissa painajaisista huolimatta. Edellinen lause on jotain, mitä en voi sanoa puuvillaisista lakanoista. Ne kietoutuvat ympärille, kun hiki vähänkin puskee ihon pintaan. Ja kuten alussa kirjoitin, puuvilla tuntuu iltaisin painavalta.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin, kyllä sitä tulee puuvillaisissakin nukuttua ihan hyvin. Ei tämä lakanakysymys nyt niin vakava asia ole. Suosittelen kuitenkin kaikkia kokeilemaan eroa, psykologista tai ei!

...
When I first slept in cotton duvets after linen ones I thought they felt heavy. The man in the house said that this feeling was only in my head. He thought that linen duvets we're cold. Nonsense, I thought!
I stick with my feeling. Linen duvet is beautiful and comfortable to sleep in. Go on and try!

Tunnetko jo NORR11:n?

maanantai 14. lokakuuta 2013

Törmäsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuotemerkkiin NORR11. Merkillä on Tallinnassa myymälä ja showroom, josta tarttui kesällä mukaani yöpöydälläni oleva metallinruskea kynttilänjalka.

Valikoimasta löytyy kuitenkin kaikkea aina huonekaluista valaisimiin ja sisustustekstiileihin. Keräilin kollaasiin tuotteita, jotka voisin tältä istumalta ottaa meille. Leikkisää, värikästä ja kuitenkin selkeää ja skandinaavista muotoilua.


Kyselin asiasta vähän lisää ja selvisi, että kyseessä on vuonna 2011 perustettu saksalais-tanskalainen merkki. Showroom ja myymälä on tällä hetkellä viidessä kaupungissa Tanskassa, Saksassa ja Virossa. Pääasiassa merkki käy kauppaa nettikauppansa kautta.

Tuotteiden takana on joukko nuoria suunnittelijoita, jotka kuvaavat tyyliään näin:
We represent the classic design and functionality of the Bauhaus style combined with the authentic craftsmanship of traditional cabinetry in China and South-East Asia. In addition, the design is influenced by the nature of the used material, so as to create an absolute authentic and unique piece of furniture. 

Koska en varmasti ole ainoa, jolle merkki on vielä tuntematon, NORR11 tarjoaa tutustumisedun blogini lukijoille. Koodilla SISATILOISSA saat verkkokaupassa -15 % alennuksen ostoksistasi. Valikoimaa pääset selailemaan tästä.



Postaus sisältää mainoslinkkejä, joista bloggaaja voi hyötyä rahallisesti.
Postaus on toteutettu yhteistyössä NORR11 kanssa.
...
This post contains advertising links that may benefit the blogger financially.
Post is made in co-operations with NORR11.

Väripaletti kunnossa

perjantai 11. lokakuuta 2013

Jos viime postauksessa pääsin taas pauhaamaan oranssista, tässä asunnossa väristä on todella otettu parhaat puolet esiin. Terrakottaa olohuoneessa ja punatiiliseinä, ah!

Oranssi ja terrakotta sen sävynä ovat vahvoja värejä, jotka voisivat tuoda yksiöön pienentävän vaikutelman. Mutta yhdistettynä isoihin valkoisiin pintoihin ja runsaaseen luonnonvaloon, yleisvaikutelma on raikas ja kodikas.


Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Erik Olsson
...
Small apartment with just the right colour - tadaaaaa - orange! 

Taidetta tyttöpöydällä

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Nimitän tyttöpöydäksi yöpöytääni, jolle olen koonnut kauniiden asioiden kokoelman. Turkista ostin kokoelmaani lisäksi keraamisen granaattiomenan.

Se iski silmääni kaikkien keraamisten omenoiden keskeltä kirkkaudellaan. Taidetta minun silmääni! Sähäkkä oranssi on niin ihana (vieläkin!) ja tuo piristystä heti, kun avaan silmäni. Vaaleanpunainen kukkakin on tuore tapaus. Nyt on niin hempeää että!

Ja hei, tässä on mennyt sellainenkin merkkipäivä ohi kuin Sisätiloissa-blogin 2-vuotispäivä! Olkoon kukka siis synttärikukka blogilleni.

Kuvat ovat tässä postauksessa png-muodossa. Olen ihmetellyt, miksi jpg-formaatissa julkaistut kuvat ovat Bloggerissa yhtä suttua ja todellista harmaampia. Selitystä en tiedä vieläkään, mutta lisbet. e antoi blogissaan vinkin, ettei samaa tapahtu png-formaatin kanssa. Ja kyllä nämä paremmalta näyttävätkin! Mitä nyt tänään oli niin pimeää, että tuntuu, ettei luonnonvalolla saa tarpeeksi valoa kuviin mitenkään.








...
My new art piece from Turkey! Love the orange pomegranate! It went straight to my girly night stand. It goes perfectly with all the other just beautiful thing there. And the love for the orange is still strong!

Sisustusilottelua à la Leman Kultur

maanantai 7. lokakuuta 2013

Nyt on työmatkalta kotiuduttu. Tampereella ehti viikossa syttyä syksy tuleen. Vau, mitä värejä täällä. Elättelin myös toivoa, että julkisivuremppa olisi ohi, mutta mitä vielä. Kämppä on pimeämpi kuin koskaan.

Kävimme Bodrumissa työporukan kanssa yhtenä iltana aivan rannan tuntumassa Leman Kultur -ravintolassa. Kyseessä oli ymmärtääkseni turkkilainen ketjuravintola, joten pidä silmäsi auki, jos maassa vierailet. Ruoka oli hyvää, vaikkei perinteisestä turkkilaisesta ruuasta ollutkaan kyse. Sisustus oli kuitenkin jotain aivan hulvatonta. Yhden teaser-kuvan teille jo laitoinkin, mutta tässä kuvasade tuosta kekseliäästä sisustuksesta. Kuka on sanonut, että kuoseja ja värejä voi käyttää liikaa?










...
Finally home from the work trip in Turkey. One night we went to this lovely restaurant in Bodrum called Leman Kultur. I showed you one pic already but here are the rest. So much colours and patterns. Looks brilliant!
BLOG DESIGN BY ADORATION