Pääosassa maisema

torstai 26. kesäkuuta 2014

Olisipa rantatontti, jolle saisi rakentaa oman kesämökin. Suuntaisin suuret ikkunat kohti ulappaa, ympäröisin mökin isoilla terasseilla, sisustaisin muodokkailla kalusteilla, nukkuisin vinon katon alla ja juoksisin omasta saunamökistä uimaan pitkää laituria pitkin. Väreiksi pinnoille ja tekstiileihin valitsisin luonnon murrettuja värejä: sinistä, ruskeaa, harmaata, valkoista...suoraan siitä rannasta poimittuja.

Tätä fiilistä oli myös Fantastic Frankin sivuilta löytämässäni vapaa-ajan asunnossa. Kalliot mökin edustalla ovat niin kauniit. En ole koskaan asunut veden äärellä, saatikka kallioisella rannalla, mutta yksi lempiäänistäni on aaltojen iskeytyminen kallioon ja lokkien huudot taivaalla. Toinen lempparini on sateen ropina peltikattoa vasten. Se tuudittaa uneen joka kerta.

Vietimme juhannuksen pienessä mökissä järven rannalla. Siellä huomasin jälleen, että mökillä katse suuntautuu aina telkkarin sijaan ikkunasta ulos ja sinistä ulappaa kohti. Siksi hyödyntäisin tämän maiseman samalla tavalla kuin näissä kuvien asunnossa - suuntaisin sohvat ja nojatuolit ikkunaa ja maisemaa kohti. Luonnonvalossa näkisi lukea kirjoja ja lehtiä pitkälle iltaan. Enkä laittaisi pahakseni lämmintä paljua tai poreammetta pihalla. Siinä voisi nautiskella pitkälle syksyyn ja tuijotella tähtiä pimenevällä taivaalla. Oijoi.




Kaikki kuvat lainattu / All pictures borrowed by permission of: Fantastic Frank
...
All you really need at the summer house is great view. Time flies while just looking at it. I prefer water and rock, There is something calming in it. In this summer house the view has taken all attention, as it should! 

Kolmiotyynyt

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Muiden ostosten lomassa iskin silmäni Ikeassa näihin kolmiotyynyihin. Ne pääsivät tuomaan väriä sohvalle. Kesä ja värit - ne kuuluvat yhteen. Väreistä tulee sisälle se sama helteinen fiilis (josta nyt ei kyllä ulkona ole tietoakaan). Valkoisuuden liitän pikemmin talveen, jolloin kaipaan rutkasti valoa asuntoon. Näin kesäisin valoa on yllin kyllin.

Olin ajatellut sohvalle pinkkejä tyynyjä, mutta sopivia ei ole vielä tullut vastaan. Nämä sini-kelta-persikka-harmaasävyiset tyynyt sopivat onneksi myös makuuhuoneen väreihin, jos ne pinkit sattuvat kävelemään vastaan.

Tykkään erityisesti näiden tyynyjen ruosteisesta oranssista väristä (yllätys, yllätys), mutta vähän haittaa, että juuri oranssilla sivulla on myös tyynynpäällisten vetoketju. Käännän sen aina automaattisesti toisinpäin.



...
Couple of new pillows on the sofa. I wanted to get some colour to the sofa. Cause it's summer now and summer and colours belong together. Right? 

Mummokasvi tuli taloon

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Olohuoneen iso ikkuna ei ole kaivannut verhoja. Kahden ruukun kombo ikkunalaudalla ei kuitenkaan enää miellyttänyt silmääni. Ehkä se oli liian symmetrinen. Toinen ruukku siirtyikin makuuhuoneeseen tuomaan raikkautta ja vihreyttä sinne.

Sitten kävi niin, että olohuoneen ikkuna näytti vähän riisutulta. Ratkaisuksi mieleeni tuli amppeli. En tiedä miksi, mutta roikkuva amppelikukka tuo minulle mummofiiliksiä. Ihastuin ajatukseen jonkin näkemäni kuvan perusteella. Ja kappas vaan, amppeli tasapainottaa isoa ikkunaa aivan loistavasti! Halusin mahdollisimman valuvan kasvin. Älkää kysykö, minkä lajikkeen nappasin hyllystä. En nimittäin muista/tiedä enää.

Olisin halunnut amppelille vielä puuvillaisen tai manillaisen narun, mutta Plantagenista en tällä kertaa sellaista löytänyt mukaani. Menköön nyt ainakin hetken näin muoviruukulla. Ihana viherverho! Toivottavasti on pitkäikäinen...





...
A new green "living" curtain in the living room window. Love it. Hope I can keep it alive!

Vuokrakaksion remppa: Yksityiskohtia

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

En malta olla näyttämättä vielä joitain yksityiskohtia rempatusta kaksiosta. Jospa seuraavaksi sitten palattaisiin omaan kotiin.







 ...
Some details from the project.

Vuokrakaksion remppa: Huone huoneelta

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Vanhempieni vuokrakaksion rempassa haluttiin päivittää asunnon ilme 2010-luvulle. Keittiö koki suurimman muutoksen. Vanha purettiin täysin pois ja tilalle tuli uutta. Eli mitä tarkalleen?

Keittiön muoto säilyi samana ja toiminnot pysyivät vanhoilla paikoillaan (jääkaappia lukuun ottamatta). Mietin hieman saareketta, mutta se olisi mennyt turhan ahtaaksi ilman vesiputkien paikan vaihtamista. L-keittiö istui huoneeseen kuitenkin hyvin. Jääkaapin takia keittiö jatkuu nyt aiempaa pidemmälle huoneen peräseinällä. Nurkkaan jäi tilaa vaikkapa lehtikorille. Mielestäni aivan ikkunaseinään asti jatkunut keittiö olisi ollut liian massiivinen tilaan ja tukkinut huonetta liikaa.

Jotta keittiön ilme olisi kevyt, jätettiin yläkaapit lyhyeltä seinältä kokonaan pois. Näin myös näkymä eteisestä olohuone/keittiöön jäi avaraksi. Seinävalaisimet hanan molemmin puolin tuovat ilmettä yläkaapittomalle seinälle. Pikkujuttu, mutta tekee keittiön ilmeelle paljon.  Samoin kuin se, että astianpesukone on integroitu oven taakse. Ja ehkä sekin, että käytävällä olevan kaapin ovet vaihdettiin uusiin kiiltovalkoisiin. Kiiltävä pinta heijastaa kauniisti valoa eteiseen.

Keveyttä haettiin myös valkoisella. Yläkaapit, välitilan laatta ja taso ovat valkoiset. Rinnalle valittiin skarppia mustaa. Mustavalkoinen keittiö taisi olla äitini mielessä heti aluksi, joten sitä sitten tuli. Tykkään itsekin kovasti! Kokovalkoinen keittiö olisi ollut varma, mutta vähän pliisu valinta. Kokomusta taas liian hallitseva. Puulattian takia ei taas haluttu kilpailevaa puukuviota keittiökalusteisiin.

Keittiö on samassa tilassa olohuoneen kanssa, mutta se rajattiin omaksi alueekseen maalaamalla kaapistoseinät turkoosilla (Tikkurila V442). Väri poimittiin eteisen geometrisestä tapetista (Boråstapeter). Kaikki asunnon seinät on muutoin maalattu puhtaalla vaalealla harmaalla (Tikkurila F449). Makuuhuoneen yksi seinä tapetoitiin. Kukkakuvioidussa tapetissa on mielestäni kauniita murrettuja sävyjä (K-rauta/Eco Earth). Kameralla kuvio ei nouse esille oikein, mutta livenä tapetti on ihana!

Se harmaa parkettikin löytyi Parlan mallistosta (Tammi Oak Harmony mattapintaisena). Sopivanhintaisia vaihtoehtoja ei ollut kauheasti tarjolla. Harmaa sävy lattiassa sopii kauniisti yhteen seinämaalin kanssa. Tavallinen kellertävä tammiparketti olisi kääntänyt maalisävyä mielestäni liian lämpimään suuntaan. Nyt vaikutelma on viileän raikas.











...
More pictures of my project.

Vuokrakaksion remppa: Ennen ja jälkeen

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Noniin, viimein pääsen raottamaan sisustusprojektiani teillekin. Tämän parissa on vierähtänyt oikeastaan koko kevät. Oman asunnon sisustaminen on jäänyt vähän alakynteen.

Kyseessä on vanhempieni sijoitusasunto, joka on jo saanut remontin jälkeen ensimmäiset vuokralaisensa. Asunnosta tuli ihana! Toivottavasti uudet asukkaat viihtyvät tässä valoisassa ja modernissa kodissa.

Pohja on todella toimiva ja säilytystilaa on poikkeuksellisen paljon. Lähtökohta oli siis hyvä. Remontti viimeisteli asunnon ilmeen aivan täysin. Ajattelinkin näin ensin näyttää ennen-jälkeen kuvia. Seuraavassa postauksessa katsotaan sitten tarkemmin huoneiden ratkaisuja.

Hieman yli 50 neliön kaksio oli ostohetkellä 80-luvun asussa pinnoiltaan. Kaksion seinissä oli kohotapettia, lattiassa oli muovimattoa ja kulunutta parkettia ja värimaailma oli aika masentava eikä lainkaan raikas.

Suurin muutos tehtiin keittiössä, joka oli sekä materiaaleiltaan että toiminnallisuudeltaan vanhentunut. Isohko olohuone-keittiötila oli rakennusvaiheessa jaettu kahteen osaan laittamalla jääkaappi ja yksi korkea kaappi keskelle lattiaa. Tämä pimensi asuntoa, koska valo ei päässyt virtaamaan suoraan läpi asunnon. Niinpä keittiö päätettiin laittaa vain kahdelle seinälle. Muutos oli todella huima! Toiminnot jaettiin olohuoneeksi ja keittiöksi värien avulla. Palataan tähän tarkemmin seuraavassa postauksessa.

Isäni teki asunnon remontin pääosin itse (tietenkin ammattilaisten sähkö- ja putkitöitä lukuun ottamatta). Perheenjäseniä on ollut niin purkamassa vanhaa, kokoamassa uutta, maalaamassa ja tapetoimassa.

Oma osuuteni on ollut neuvoa sisustuksen linjassa. Valitsin pintojen ja kiinteiden kalusteiden värit ja tyylin sekä pyörittelin keittiösuunnitelmaa isäni kanssa. Varsinaisia sisustussuunnitteluun kuuluvia seinäkuvia tai huonekortteja en tehnyt mistään huoneesta. Esimerkiksi ohjeistin, että parketti voisi olla mieluiten harmahtavaa. Käytiin isäni kanssa yhdessä katsomassa sopivia sävyjä ja kuviointeja, mutta täsmällisen valinnan hän teki itse. Toki juttelimme koko ajan budjetista: mihin laittaa rahaa, ja missä kustannuksista voi säästää. Remontin piti pysyä järkevässä hintahaarukassa.

Kylpyhuone/sauna ja wc jäivät tässä remontissa ennalleen.

Kuvien katsomisen jälkeen jotakuta saattaa kiinnostaa, mitä projekti maksoi. Summa pyörii kaikkiaan noin 8000 eurossa (sis. ostettu työ, keittiökalusteet, maalit, tapetit jne. = kaiken).

KEITTIÖNURKKA: NYT JA ENNEN

NÄKYMÄ ETEISESTÄ OLOHUONEESEEN: NYT JA ENNEN



OLOHUONE: NYT JA ENNEN

MAKUUHUONE: NYT JA ENNEN



ETEINEN: NYT JA ENNEN


 

ALKUPERÄINEN POHJA

...
Finally some pictures of the interior design project that has kept me busy this spring. Now and before -pictures. In the next posts I'll get more to details.

BLOG DESIGN BY ADORATION