Paahdetut sävyt

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Huomenna on edessä pitkä päivä asuntomessuilla. Lähden heti aamusta matkaan hyvän ystäväni kanssa. Kummallakin on omat mielenkiinnonkohteensa messuilla. Minä tsekkailen uusia, mielenkiintoisia ja kauniita sisustusratkaisuja, ja ystäväni pääpaino on käsitöissä. Tämä on sellainen minibloggarimatka, koska myös ystävälläni on blogi, jota voin suositella käsitöistä innostuneille.

Olen rehkinyt tänä kuumana lauantaina yhden sisustusjutun kanssa. Vielä pientä viilausta ja sitten voin näyttää teille vähän tuunausta ja uutta ilmettä meiltä. Tänään sain hommattua myös ruuvit makuuhuoneen tauluhyllyjä varten! Editystä.

Vähän asuntomessufiiliksissä selasin inspiroivia asuntoja netistä. Tämä upea kerrostaloasunto iski värisävyjensä takia. Innostuin tuosta sohvan mutaisesta violetista. Muistin myös, että hei, minulla on samanväriset sisustustyynyt. Ne pääsivät samantien sohvalle ja taas muuttui olohuoneen ilme. Yhdistettynä valkoiseen, harmaaseen, vihreään ja oransseihin väriläiskiin, väripaletti on aika kiva!

Napsin kuvia kotoa päiväsaikaan (vaikka kesäillan valo onkin aivan ihana, tyttö vaan on ihan naatti!). Tsekatkaa sillä aikaa tämä kaunis asunto! Ihania krumeluureja katossa, peiliovia, vaaleutta, puulattiat, suojaisa parveke.

Yksi yhdistävä tekijä asunnossa ovat paahdetut sävyt. Tuon minun silmääni mutaisen violetin lisäksi keittiöstä löytyy paahdettua oranssia puuna ja tapetista, samoin makkarin tapetti on paahdetuissa keltaisen ja ruskean sävyissä ja niin edelleen. Värin ei siis tarvitse olla sama, jos sävyperhe on yhtäläinen ja väriperhe yhteensopiva. Kaunista!








Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Stadshem
...
Found this beautiful apartment from Stadshem. Love the shade of colours here. It's like they are the same shade of many different colours. I found the colour of the sofa so inspirational. And soon after I remembered that I have two pillows with same colour. Now the pillows are on my sofa and I love the combination of white, grey, green and splash of orange. I'll take few pics soon.

2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis asunto! Paahdetut, tai rauhallisen murretut sävyt ovat rauhoittavia, ja tuovat kivasti lämpöä valkoisiin asuntoihin. Kiva, että tuohon asuntoon on jätetty lattian puunsävyisiksi, voisi helposti olla muuten kalsena oloinen, kun on korkeat valkoiset huoneet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että ihastelen paahdesävyjä aina näin kesäkuumalla. :) Ehkä asioilla on siis yhteys. Kaunista on minunkin mielestäni!

      Poista

BLOG DESIGN BY ADORATION