31. heinäkuuta 2014

Sisätiloissa asuntomessuilla, osa I

2 comments
Valitsimme messupäiväksi sitten sen kesän kuumimman päivän. Se vei voimia kiertämiseltä, mutta toisaalta alue oli lähestulkoon tyhjä eikä mihinkään tarvinnut jonottaa.

Omaksi suosikikseni nousi numero 22, jossa oli upea atrium-piha uima-altaalla. Huoneiden sijoittelu, iso päämakuuhuone vaatehuoneineen ja kylpyhuoneineen sekä keittiön keskeinen sijainti veivät sydämeni. Muuttaisin taloon välittömästi. Sisustuksesta vaihtaisin paljonkin, mutta raamit olivat niin kohdallaan.

Kamera poimi lukuisia kuvia, joten ajattelin jakaa niitä useampaan postaukseen. Ensimmäisen vuorossa makuuhuoneet. Oli ihana nähdä, että makuuhuoneiden seinät olivat saaneet tunnelmallisia värejä ja petaukset olivat lähes poikkeuksetta muhkeita. Muutoinkaan värejä ei pelätty, se on ihana nähdä! Sängynpäätyjen sijaan oli keksitty hyödyntää kivasti niin maalia, hyllyjä kuin valoakin. Ylimmän kuvan ratkaisu on mitä kaunein. Aika monessa huoneessa oli hotellifiilistä, jossain eurooppalaisen designhotellin toisessa pikemminkin itämaisella otteella.

Huhuh, harvoin saa tällaisen kavalkadin kauneutta yhteen blogipostaukseen.


















 Pictures from the yearly Finnish housing fair. First post is all about bedrooms. Enjoy the beauty!

29. heinäkuuta 2014

Hikisen päivän ilta

4 comments
Oli edellisessä postauksessa puhe siitä iltavalon kauneudesta. Nämä kuvat on otettu iltayhdeltätoista. Eilen illalla vaihdoin lakanat ja jätin peitot lakanoiden sisältä kokonaan pois. Pellavaiset pussilakanat riittävät näillä helteillä oikein mainiosti.

Minun tekee ainakin mieli nukkua peiton alla, mutta mielelläni vältän hikiset oltavat täkin alla. Pellava on tähän hommaan minun valintani. Rakastan tuota rentoa ryppyisyyttä.




It's been really warm here in Finland. We decided to sleep with only linen sheets. Love how relaxed they look.

26. heinäkuuta 2014

Paahdetut sävyt

2 comments
Huomenna on edessä pitkä päivä asuntomessuilla. Lähden heti aamusta matkaan hyvän ystäväni kanssa. Kummallakin on omat mielenkiinnonkohteensa messuilla. Minä tsekkailen uusia, mielenkiintoisia ja kauniita sisustusratkaisuja, ja ystäväni pääpaino on käsitöissä. Tämä on sellainen minibloggarimatka, koska myös ystävälläni on blogi, jota voin suositella käsitöistä innostuneille.

Olen rehkinyt tänä kuumana lauantaina yhden sisustusjutun kanssa. Vielä pientä viilausta ja sitten voin näyttää teille vähän tuunausta ja uutta ilmettä meiltä. Tänään sain hommattua myös ruuvit makuuhuoneen tauluhyllyjä varten! Editystä.

Vähän asuntomessufiiliksissä selasin inspiroivia asuntoja netistä. Tämä upea kerrostaloasunto iski värisävyjensä takia. Innostuin tuosta sohvan mutaisesta violetista. Muistin myös, että hei, minulla on samanväriset sisustustyynyt. Ne pääsivät samantien sohvalle ja taas muuttui olohuoneen ilme. Yhdistettynä valkoiseen, harmaaseen, vihreään ja oransseihin väriläiskiin, väripaletti on aika kiva!

Napsin kuvia kotoa päiväsaikaan (vaikka kesäillan valo onkin aivan ihana, tyttö vaan on ihan naatti!). Tsekatkaa sillä aikaa tämä kaunis asunto! Ihania krumeluureja katossa, peiliovia, vaaleutta, puulattiat, suojaisa parveke.

Yksi yhdistävä tekijä asunnossa ovat paahdetut sävyt. Tuon minun silmääni mutaisen violetin lisäksi keittiöstä löytyy paahdettua oranssia puuna ja tapetista, samoin makkarin tapetti on paahdetuissa keltaisen ja ruskean sävyissä ja niin edelleen. Värin ei siis tarvitse olla sama, jos sävyperhe on yhtäläinen ja väriperhe yhteensopiva. Kaunista!








Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Stadshem
...
Found this beautiful apartment from Stadshem. Love the shade of colours here. It's like they are the same shade of many different colours. I found the colour of the sofa so inspirational. And soon after I remembered that I have two pillows with same colour. Now the pillows are on my sofa and I love the combination of white, grey, green and splash of orange. I'll take few pics soon.

23. heinäkuuta 2014

Kesä on ulkona

0 comments
Täällä ilmoittautuu yksi blogiaan laiminlyönyt bloggaaja. En kuitenkaan lupaa parantaa tapojani niin kauan kuin Suomen kesä näyttää parhaita puoliaan. Vähäinen vapaa-aika on kulunut ulkona, ystävien kanssa. Yhdellä sanalla sanoen nautiskellessa.

Sunnuntaina lähden käymään Jyväskylässä asuntomessuilla. Jospa sieltä tarttuisi jälleen kuvasatoa matkaan. Odotukset ovat ainakin tällä kertaa suuret messukuvastojen perusteella. Tuntuu, että tänä vuonna on uskallettu tehdä hieman erilaisia taloja. Katsotaan näyttääkö todellisuus samalta kuin pohjapiirrokset.



...
Just letting you know I haven't disappeared once and for all. I'm just outside enjoying the short Finnish summer.

15. heinäkuuta 2014

Posteritaidetta

0 comments
Jokin aika sitten kiinnitin Facebookissa huomiota mainokseen, joka kauppasi kauniita julisteita. Klikkailin itseni kauppaan ja eksyin täysin Juniqen valikoimaan. Nyt kun käynnissä on vielä makuuhuoneen tauluhyllyprojekti, katse etsi sopivia printtejä meidänkin käyttöömme.

Kun pyysin hyvän tavan mukaisesti Juniqelta lupaa käyttää heidän kuviaan postauksessa, jotta voisin jakaa löytöni teidänkin kanssanne, he halusivat antaa minulle kaksi printtiä lahjaksi. Ne saapuivat postissa tänään ja luulenpa että makkarin tauluseinästä tulee aikas kiva! Nyt pitäisi vielä hommata ne ruuvit tauluhyllyille ja printeille kehykset. Esittelen omat valintani kunhan saan printit paikalleen.

Kokosin tähän postaukseen muutamia suosikkejani Juniqen valikoimasta. Hinnat vaihtelevat reilusta kympistä useampaan kymppiin vähän printin koosta riippuen. Printtinsä voi tilata myös valmiiksi kehystettynä.

Tänään taisi juuri olla Helsingin Sanomissa juttua, että nyt halutaan kotiin jotain muutakin seinille kuin valokuvia. Tällaiset printit ovat mielestäni hyvin kevyt ja edullinen tapa tutustua kuvataiteeseen.

*Tämä postaus ei ole maksettu, vaan halusin esitellä teille mukavan löytöni. Lahjaksi, ilman bloginäkyvyys vaatimuksia, saatu kaksi printtiä Juniqelta.











Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Juniqe
...
Have you heard about Juniqe? I hadn't before I saw their add in Facebook. I clicked and got lost with their prints. Enormous collection of different kind of prints. As I asked Juniqe's permission to share few prints with you, they offered me to choose two of their prints for my home. They arrived today, but I haven't got picture frames for them yet. So I will show them to you later. But here is a small selection of my favorites from the shop.

*This is not sponsored post, just wanted to share my new shop find with you. I got to choose two prints as a gift, without any claims of blogging about them.

9. heinäkuuta 2014

Kesäillan perspektiivi

0 comments
Kesäillan kaunis valo sai minut jälleen kiipeämään säilytysparvellemme. Kello on lähes kymmenen ja ulkona on vielä ihanan valoisaa. Ja valon sävykin on kauniin pehmeää, luonnon oma filtteri valokuville.




 ...
Just few pictures from home. It's such a nice summer evening. 

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.