21. tammikuuta 2015

Kivat kuutiometrit

3 comments
Olen miettinyt monta kertaa, että seuraavan kodin etsinnästä ei tule ihan helppoa. Juu, tämä asunto on keskustan kupeessa hyvien liikenneyhteyksien äärellä, tämä on kaunis ja valoisa asunto, täällä on kakluuni. Yksi syy nousee kuitenkin ylitse muiden. Se on huonekorkeus.

Luin vähän aikaa sitten Helsingin Sanomien artikkelin, jonka mukaan huonekorkeus ei vaikuta asuntojen hintaan. Periaatteessa siis kaksi samankuntoista asuntoa samalta alueelta saavat yhtäläisen hintalapun, vaikka toisessa olisi yli kolmen metrin huonekorkeus ja toisessa se tavalliset kaksi ja puoli metriä.

Kroonisesta asuntokuumeesta kärsivänä huomaan kiinnittäväni huomiota asuntoihin, joissa esimerkiksi olohuone on ylös avointa tilaa. Olisin myös valmis maksamaan siitä hieman extraa. Käytännössä tuntuu, että a) normaalia korkeampia huonekorkeuksia on asunnoissa melko vähän tarjolla tai b) se nostaa asunnon hintapyyntiä, koska omaan haaveiluuni sopivassa hintaluokassa niitä ei kovin usein tule vastaan.

Miksi korkeat huoneet puoltavat paikkaansa?

Eihän huonekorkeudelle ole mitään itsestään selvää tarkoitusta. Sama asumisviihtyvyys voidaan saavuttaa ihan normaalikorkuisissakin huoneissa (ainakin näin 167 senttiä pitkänä). Minulle huonekorkeus vaikuttaa asunnon tunnelmaan oleellisesti. Korkealla oleva katto antaa fiiliksen avaruudesta ja suurentaa huoneen kokoa. Veikkaan, että meidän olohuoneemme voisi tuntua ahtaalta, jos tässä asunnossa olisi aivan tavallinen huonekorkeus. Nyt katse nousee helposti huonekalujen ylitse. Silmät tavoittavat puhdasta pintaa korkeilla seinillä. Katosta voi roikkua johdon päästä valaisin, johon Tampereen kotona iskimme päätämme silloin tällöin varomattomuuttamme.

Pienessä yksiössä kuutiot olisivat todella hyödyllisiä paitsi tunnelman, myös ylimääräisen asuintilan takia. Korkeisiin huoneisiin voi rakentaa parvia ja korkeampia säilytyskalusteita. Tällöin säilytetään tilan tuntua ja avaruutta ilman, että tavaroiden ja huonekalujen määrä täytyy karsia täydellisen askeesin tasolle.

Meillä huonekorkeuteen liittyvät myös valtavat ikkunat. Asunto on valoisa juuri tästä syystä. Pitkänomainen olohuone-avokeittiötila voisi olla toisessa tapauksessa pimeä.

Tällaisilla pohdinnoilla tänään. Tykätäänkö siellä korkeista huoneista?



Jätä kommenttisi!

  1. Eipä olisi enempää kuluneen viikon teemaan voinut tekstisi sopia. Rakastan korkeita huoneita ja suuria, vanhanmallisia ikkunoita, ja sekös tekeekin tämänhetkisen asunnonetsinnän vaikeaksi. Kun ei sinne Ullanlinnaan noin vain mennä asumaan niihin ihaniin kivilinnoihin... Kokemusta semmoisesta asumisesta on, joten tämä nykyinen tuli hankittua kompromissina perusteilla edes vähän tavallista korkeammat huoneet, paljon ikkunapintaa, lautalattia. Korkeudessa on sitä todellista fiilistä. Tilaa hengittää ja sisustaa piruuttaan joku kulma tooosi korkeaksi. :) Mistähän me seuraava koti löydetään? Korkeuden ollessa pahasti kortilla meidän hintaluokassa olen alkanut taipua suuntaan "jos olis edes paljon niitä ikkunoita..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silja Maaria, olen päätynyt kanssasi aivan samaan kompromissiin! Valo ja valtavat ikkunat voivat ehkä parhaimmillaan korvata huonekorkeutta. Mutta ei niitäkään asuntoja ole ihan hirveästi tarjolla älyllisessä hintaluokassa. Ärsyttää, että niin monet uudistuotantokohteetkin tehdään pikkuikkunoilla (ja huoneet matalina, tietty)!

      Poista
    2. Just niin, nuo pikkiriikkiset ikkunat tekevät matalista uudiskohteista vielä entistäkin enemmän sitä tylsää tusinatavaraa. Ja jos joku joskus vähän tuossa suhteessa revittelee, asunnon hinta kohoaa tähtitieteelliseksi.

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.