12. toukokuuta 2015

Omistusasunto

2 comments
Uusi koti. Oma koti. Meistä tuli viime viikolla asunnonomistajia ensimmäistä kertaa elämässämme. Tuleva kotimme on kaksikerroksinen rivitaloasunto.

Edellisen postauksen otsikko oli ehkä hieman mahtipontinen, mutta on siinä totuuttakin. Koti on yksi pitkäikäisimmistä ja alati kehittyvistä (sisustuksen osalta) projekteista, joita äkkiseltään keksin.

Ennen uuden kodin auvoa luvassa on remonttia. Asunnossa uusiksi menevät keittiö, seinäpinnat, lattia, ikkunoiden sisäkarmit, portaat ja kaiteet. Luvassa siis paljon remppapostauksia myöhemmin kesällä, kun asunto vapautuu meille ja remontti alkaa.

Aikaa ei ole liiemmin hukattavaksi, sillä muuttovalmista pitäisi tulla yhden kuukauden aikana. Kauhean kauan emme nimittäin halua maksaa vuokraa ja asuntolainaa yhtä aikaa.

Kodista ei ole vielä kuvia näytettäväksi, mutta voin hieman fiilistellä asunnon tulevaa tyyliä. Aivan ensimmäisenä luvassa on perusteellinen valkopesu. Seinät saavat ylleen uuden vaalean pinnan (noh, muutama tummempikin seinä on tulossa), vanha mosaiikkiparketti hiotaan ja lakataan kuultovalkoiseksi.


Kuva lainattu luvalla/Apartment picture borrowed by permission of: Alvhem Mäkleri och Interiör

Onko siellä kellään ensikäden kokemusta hyvästä valkoisesta sävystä? Maalarinvalkoinen on ehdoton no no, mutta esimerkiksi Tikkurilan Paperi-sävy voisi olla yksi vaihtoehto. Sen kaveriksi  olohuoneeseen olen miettinyt tummahkoa harmaata sävyssä N496. Se saa korostaa yläkertaan avoimen olohuoneen korkeaa seinää.

Isot pinnat on tarkoitus pitää hyvin rajoitetussa väripaletissa: valkoista, harmaata ja mustaa. Värejä tuon sisustukseen tekstiileillä ja tavaroilla. Missään nimessä tästä(kään) kodista ei ole tulossa väritön. Haluamme vain pitää pinnat (tässä vaiheessa) klassisina ja muuntelukelposina. On niin hillitöntä ajatella, että pian voin laittaa pintoja uusiksi tasan siinä vaiheessa, kun ne tuntuvat kaipaavan jotain uutta! Oman kodin riemuja! Budjettikin remppaan on päätetty. Unelmia toteutetaan siis jossain mittakaavassa. Ihan kaikkea ei ole mahdollista toteuttaa, mutta on tässä paljon haaveita myös toteutumassa.

Yksi ensimmäisistä projekteista on (unelmien) keittiö. Täällä on kierretty keittiöliikkeitä aika ahkerasti. Säästän yksityiskohdat kuitenkin siihen, että tilaus on saatu matkaan.

...
We are now new home owners and property virgins! This is going to be an interesting summer planning and then actually doing a renovation to the apartment. We are so excited!

Jätä kommenttisi!

  1. Hienoa! Onnea elämän suurimmista kaupoista ja tsemppiä remonttiin! Meillä on nyt vajaa kuukausi aikaa saada meidän uusi talo asuttavaan kuntoon... mutta paljon riittää tekemistä varmasti koko loppuvuodeksi. Oman uuden kodin suunnittelu ja remontointi on kyllä aivan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Huhuh, tekemistä varmasti riittää. :) Toivon, että kuukaudessa saadaan isot pinnat tehtyä. Pienempiä juttuja pystyy tekemään loppuun myös kalusteiden keskellä. Onhan tämä suunnittelu ihanaa! Toivottavasti valmis kokonaisuus palkitsee vaivan.

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.