24. heinäkuuta 2015

Remonttiblogi: Maitoa lattialle

6 comments
Asuntomme vanha mosaiikkiparketti oli hyvässä kunnossa, mutta naarmuntunut ja kellastunut. Päätimme kunnostaa sen uuteen loistaan hionnalla ja lakkauksella. 

Itse työn haastavuudesta en osaa sanoa juuri mitään, koska palkkasimme ammattimiehen tekemään homman. Lopputulos on kuitenkin niin ihana, etten voi kuin lämpimästi kiittää Lepän Parketin Mattia, joka teki lattiastamme kuin uuden!

Lattia hiottiin, pahimpia rakoja paikattiin, päälle vedettiin kuultovalkoista värilakkaa ja pinta viimeisteltiin supermattalakalla. Jälki on himmeä, kevyesti edelleen hohtava ja maitomaisen läpikuultava. Aikaa tähän meni muutama päivä, joiden aikana asunnossa ei oikein voinut muuta tehdä, jotta emme olisi olleet pahasti tiellä. Uuden lattian ulkonäkö viimeisteltiin uusilla valkoisilla jalkalistoilla.

Kuvissa ensin lähtötilanne, sitten hionnan jälkeen, ero hiomattomassa ja hiotussa lattiassa sekä viimeisessä kolmessa kuvassa valmis kuultovalkoinen lattia.






...
A brand new floor after renovation.

Jätä kommenttisi!

  1. Samanmoisen käsittelyn, eri aineilla vaan, koki meidän mosaiikkiparketti tovi sitten! :) Ihanalta näyttää teidänkin lattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivalta näytti teidänkin lattia! Kyllä kannatti kunnostaa vanha lattia. :)

      Poista
  2. Oijoi, onpa onnistunut lopputulos. Toivottavasti meidän remppa onnistuu yhtä hyvin. Kämppä alkaa olla pakattuna, maanantaina starttaa lattioiden hionta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään itsekin todella paljon. Tsemppiä lattiaremppaan. Eiköhän siitä tule kaunis.

      Poista
  3. Miten muuten hoidatte tuota parkettia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lintsi! Eipä tuo lattia ihmeitä vaadi. :) Imurointi ja silloin tällöin pyyhintä kostealla riittävät mainiosti. Parketti lakattiin hieman tavallista kovemmalla julkitilalakalla, joten sen pitäisi kestää tavallista kotikäyttöä oikein mainiosti.

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.