10. syyskuuta 2015

Täsmäisku Habitareen

2 comments
Kävelin Habitaren tänä vuonna läpi hyvin kapealla näkökulmalla. Olin kiinnostunut lähinnä seinien somistamisesta ja valaisimista. Yllätys yllätys nämä ovat niitä juttuja, joita pohdiskelen eniten juuri nyt kotona.

Näistä kahdesta enemmän ideoita sain seiniin. Meillä on makuuhuoneissa taulukiskot ja tauluja, mutta muualle haluaisin ehkä seinien koristeeksi jotain muuta. Työhuoneeseen olen miettinyt muun muassa String Pocket -hyllyä tai tauluhyllyjä tai ryijyä! Olen saanut päähäni, että tyhjä seinä kaipaa jotain kolmiulotteista... Jokin harmaasinivalkoinen ryijy voisi olla juuri se oikea elementti työhuoneen seinälle. Katsotaan tuleeko oikeanlaista mistään vastaan.

Jotain kaipaa myös korkea seinäpinta rappukäytävässä. Olin jo iskenyt silmäni Habitatissa olleeseen isoon seinäkoristeeseen, mutta se oli Helsingin keskustan liikkeestä loppu eikä (kai) ollut ihan varmaa tuleeko niitä lisää. Messuilla ihastuin isoihin akustiikkalevypintoihin ja mustaksi maalattuun vaneriin. Myös seinää pitkin valuva kuvioitu kangas voisi näyttää aika upealta korkeassa tilassa.

Jotenkin tuntuu, että messuilla jaksoi kierrellä ja katsella paremmin, kun oli jokin kiinnepiste. Haahuilu esittelypisteeltä toiselle vie muutoin ainakin minun voimani.
Mitäs te kävitte messuilla ihastelemassa?








...
My pics from interior design fare Habitare here in Helsinki. I was interested of wall decors.

Jätä kommenttisi!

  1. Alin kuva sai palaamaan moneen otteeseen tähän postaukseen! Huomenna oon menossa kans habitareen, ilman sen kummempia tarkoituksia, toivottavasti inspiroidun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo akustiikkalevyt olivat tosi makeita paikan päällä nähtynäkin! :)

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.