Valkoista unta

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Vaihdoin makuuhuoneen päiväpeitteen harmaasta valkoiseksi. Samalla petasin sänkyyn oikein ison, vaalean tyynyvuoren. Hieman väriä tuovat petauksesta pilkistävät lakana. Erityisen kivalta keltainen näyttää kuvissa Woods-tapettia vasten.

Olin miettinyt, että vaihtaisin harmaat verhotkin, mutta nepä näyttivät kivoilta tuohon lähes kokovalkoiseen petaukseen yhdistettyinä. Varsinkin, koska pienessä, etummaisena olevassa Annon tyynyssä on ripaus harmaata.

Kaikki petauksen tyynyt ovat edullisia ostoksia Ikeasta, Jotexilta ja Kodin1:stä. Tykkään vaihtelusta niin paljon, että tuntuisi hullulta laittaa rahaa näitä kalliimpiin päällisiin. Haluan vain, että ostamani päälliset ovat helposti pestävissä, mikä yleensä tarkoittaa, että niiden pitää olla pellavaa, puuvillaa.
Sen sijaan villainen Lapuan Kankureiden torkkupeitto on lahja ystäviltä vuosien takaa. Toisin kuin tyynynpäälliset, talouden torkkupeitot ovat aina käytössä. Ne vain kiertävät vähän huoneesta toiseen sen mukaan mihin ne kulloinkin parhaiten sopivat.

Tästä se kevätkodin laittaminen alkoi! Odottelen postista uusia isoja sohvatyynynpäällisiä. Toivottavasti ne ovat ihanat! Olisi niin kiva saada olohuoneeseenkin raikas kevätlook.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

BLOG DESIGN BY ADORATION