Kesäkukat puutarhassa

torstai 30. kesäkuuta 2016

Töihin palanneena tuntuu, että muilla kesäloman ihanuus on vasta edessä, kun minulla se on nyt tältä kesältä ohi. Vietimme suurimman osan lomasta mieheni kanssa Yhdysvalloissa. Reissulta on luvassa ainakin yksi postaus. Yövyimme sen verran kivassa AirBnb-asunnossa Brooklynissa New Yorkissa.

Loman aikana puutarha ehti villiintyä ihan täysin. Se oli ensimmäisten siivottavien juttujen joukossa kotiinpaluun jälkeen. Pitkää nurmikkoa sai haravoida kasoihin ruohonleikkuun jälkeen.

Sen sijaan iloinen yllätys oli, että köynnösruusu oli noussut viikkojen aikana kuolleista ja kasvaa jälleen iloisesti väliaitaa vasten.

Vihdoin sain myös laittaa kesäkukkia ulos. Toukokuussa mietin, että niitä on turha laittaa yksikseen pihalle, kun emme olisi kotona niiden väriloistosta nauttimassa.

Ostin ison terrakotta ruukun, johon laitoin laventelin ja kolme pientä lumihiutaletta. Terassin toiselle puolelle tuli amppeli väriä tuomaan. Lisäksi roimasti kasvanut raparperi sai kasvatuslaatikkoonsa ruskean koristekatteen, jotta multa pitäisi entistä paremmin kosteuden sisällään.

Sohvapöydällä on ystävien (omalla vastuulla) hoitoon tuoma yrttilautanen. Siitä on jo luvan kanssa napsittu pastaan korianteria.

Pienilläkin jutuilla on iso vaikutus. Nyt terassi ja piha näyttää oikein kesäiseltä. Meneillään olevat helteet antavat vaikutelmaan toki oman osansa. Jatkuisipa tämä sää vielä pitkään!









...
Summer in the backyard!

Sisätiloissa kesälomalle

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Tulin huikkaamaan kaikille ihanaa kesää! Minä pidän tässä parin viikon blogiloman ja keskityn lomailuun aivan täysipainoisesti. Nauttikaa kesästä! Palailen pian, ja suunnitteilla on pientä kivaa myös teille myöhemmin kesällä.
...
I want to wish you a hot and relaxing summer! I'm going on a holiday and this blog takes a small break during that time. I'll be back in a bit! Enjoy summer!

Harmaata olohuoneessa

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Olohuoneessa ei ole tapahtunut viime aikoina paljon sisustuksen saralla. Linumin harmaa torkkupeitto on puoleen hintaan saatu löytö, joka löysi paikkansa nopeasti tuosta sohvan harmaalta kulmalta.

Aika harmaalta näyttää muutoinkin. Seuraavaksi voisinkin kokeilla jotain aivan päinvastaista, värien tykitystä! Tämä tyyni harmaa on toiminut hyvin alkukesän lämpimien säiden vastapainona. Olohuone on tuntunut viileältä paikalta. Kaipaatteko te jo väriä kesän myötä sisällekin? Itselläni värikuume on iskenyt aina viimeistään heinäkuussa.






 ...
Shades of grey in the living room.

Inspiroiva koti: Tyylipuhdas kaupunkiasunto

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Jos kesä pitäisi viettää kaupungissa, sitä toivoisi, että kotina olisi tällainen asunto. Alvhemin sivuilta löytynyt asunto on tyylipuhdas suoritus tämän hetken sisustustrendeistä. Värilliset keittiönkaappien ovet, messinkiä hanassa ja vetimissä, rouheaa seinäpintaa, tyylikästä harmaata, uutta ja vanhaa, kuviolliset betonilaatat kylppärissä ja niin edelleen. Meneekö jo liiallisuuksiin? Minusta kokonaisuus on vielä hyvin rauhallinen ja ajaton. 

Pidän erityisesti tuosta parvekkeesta, joka avautuu suoraan keittiöstä. Siellä olisi ihanaa juoda aamukahvi.








Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Alvhem Mäkleri och Interiör

BLOG DESIGN BY ADORATION