Kööpenhaminan Hay House on sisustajan ykköskohde

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kööpenhaminan reissun helmi oli odotetusti tanskalaisen sisustusbrändi Hayn lippulaivamyymälä Hay House. Tämä aivan keskustassa sijaitseva myymälä on kuin valtava kaupunkiasunto. Itse tila on upea, mutta sen lisäksi sinne on sisustettu erilaisia huonetiloja.

Jos täällä ei inspiroidu, niin sitten ei missään. Miehenikin kierteli tilaa kiinnostuneena ja hän bongaili ihania juttuja. Omia suosikkejani olivat väriyhdistelmät. Erityisesti ruokailutilan vaaleansinisen, vaalean puun, valkoisen ja leijonankeltaisen yhdistelmä näytti ihanan raikkaalta. Jokaisessa tilassa oli jotain, minkä olisin voinut poimia mukaani saman tien.

Onko kuvatulvassa sinulle mieluisinta tai inspiroivinta sisustusta?













Odottamaton inspiraatio osui kohdalle kuninkaallisessa Kööpenhaminassa

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Joskus inspiraatio tulee vastaan aivan odottamattomassa paikassa. Viime viikonlopun reissulla Kööpenhaminaan suuntasimme visiitille 1600-luvun Rosenborgin renessanssilinnaan. Kolea linna oli yllätyksekseni upea osoitus siitä, miten taiten kuoseja voi yhdistellä. Katsokaa vaikka: vierekkäin mahtuu monta ihan erilaista ja erityylistä kuosia, väriä ja materiaalia. Jos joskus haluan räväyttää jossain tilassa, palaan näihin kuviin ja laitan värejä ja materiaaleja rennosti vieri viereen.

Joskus enemmän on todella enemmän. Ei riittänyt että tummalla puupaneelilla oli kultaiset koristerimoitukset, viereen piti ilman muuta laittaa gobeliini ja mieluiten sen päälle vielä kultakehyksinen taulu tai vaikkapa peuran sarvet. Eikä riittänyt, että seinä oli peitetty kultakukkaisella paksulla nahkamaisella tapetilla, vaan se piti kuorruttaa mitä erilaisimmilla kehyksillä ja paspiksilla koristelluilla tauluilla. Eikä 1600-luvun wc-tilassa riittänyt, että yksi seinä olisi ollut pienikuvioista laattaa. Parempi oli vetää kaikki seinät sillä samalla laatalla.

Erityismaininta myös pienelle peilihuoneelle. Aikamoista ennakkoluulottomuutta vuosisatoja sitten.












Kööpenhaminan hotelli ennustaa paluuta kokolattiamatolle

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Bloggari on ollut poissa linjoilta ja humputellut Kööpenhaminassa. Viikonloppu vierähti rennoissa merkeissä perheen syntymäpäiviä juhlistaessa. Olen niitä ihmisiä, joille hotelli on osa matkustamisen elämystä. Kööpenhaminan hotelli tarjosi tällä kertaa kivan ja lämmintunnelmaisen pienen pesän, jonne palata koleasta ulkoilmasta ja pitkien kävelyreissujen päätteeksi. Huomaa sisustuksessa tanskalaisen sisustusmerkki Hayn vahva edustus. Hienoa, että esitellään turisteille oman maan sisustusosaamista.

Tykkäsin huoneemme värimaailmasta ja vielä tarkemmin värien yhdistelystä. Ajankohtainen ruskea  väri oli huoneessa vahvasti läsnä. Se on upea pari siniharmaan ja keltaisen kanssa. Eniten yllätyin siitä, miten kivalta ruutukuvioinen kokolattiamatto näytti. Haaveilin laittavani kotiin omaan makuuhuoneeseen remontin yhteydessä kokolattiamaton, mutta se olisi vaatinut liikaa säätämistä ovien ja lattiakorkeuden kanssa, joten homma jäi. Nyt ajatus kutkuttaa jälleen. Olisiko mitään ihanampaa, kuin laskea paljaat varpaat aamuisin pehmeälle kokolattiamatolle?

Hotelli ei ollut ainoa inspiraationlähde reissulla. Luvassa on ennakkoluulotonta värien ja kuosien yhdistelyä, joka on ainakin itselleni mielenkiintoisinta sisustuksessa juuri nyt. Ja tuli reissulta tehtyä ostoksiakin - jotain todella hattaraista!






Joskus tila vaatii isoja kukkia - kaksi liljaa hoitaa homman

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Ruokailutilamme keittiön yhteydessä näkyy esteettä olohuoneen puolelle. Siksi on kiva, että jos ruokapöydälle nostaa kukkia maljakkoon, ne näkyisivät vielä sohvallekin.

Tarvitaan siis isoja kukkia. Omia suosikkejani ovat liljat, jotka ovat veistoksellisia, napakoita ja kestäviä kukkia. Ostan kukat mieluiten nupussa, koska silloin niistä saa nauttia kauemmin ja monennäköisenä.

Liljan hoidossa suosittelen leikkaamaan punertavan heteen saksilla pois heti, kun kukka avautunut. Ne nimittäin karistavat kirkkaanpunaista siitepölyään pian tämän jälkeen, ja tuo siitepöly on todella tahraavaa. Sitä ei kannata puhdistaa liinalta kostealla pyyhkeellä, koska silloin väri leviää. Siisteimmin siitepöly irtoaa kevyesti harjaamalla tai imuroimalla.

Liljojen klassisuuteen sopii mielestäni hyvin moderni ruutukuvioinen pöytäliina ja tuo Norm69-valaisin. Ne takaavat, ettei fiilis mene liian romanttiseksi.

Näitä kuvia katsoessa tuli mieleen, että mustan kaappikellon siirtäminen pöydän taakse oli hyvä veto. Viimeistään isot kukat vielä täydentävät näkymän. Vähän pohdin, josko vielä maalaisin tuota takaseinää, mutta tämän osalta suunnitelma on vielä auki.








DIY: Sängynpäädyn irtohupulla saa aikaan nopean muutoksen makuuhuoneessa

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Viikonloppuna oli taas projekti vireillä. Jatketaan makuuhuoneen parissa. Sain nimittäin loppuviikosta idean tehdä sängynpäädyllemme irtohupun, jotta saisin vähän vaihtelua ja lisää väriä huoneeseen.

Kangaskaupassa ihastuin harmoniseen harmaa-valko-vihreään, sahalaitakuvioiseen kankaaseen. Ongelmana oli vain se, että kangas oli leveydeltään 140 cm ja pääty taas 160 cm (+10 cm paksuus). Helpommalla olisin päässyt, jos olisin kääntänyt sahalaitakuvion vaakaan. Ommeltavana olisi ollut vain yksinkertainen pussi. Mutta kuka sitä nyt helpolla itsensä päästäisi. Varsinkin, kun tähän asti olen lähinnä keskittynyt ompelemaan verhoja. Päädyin kuitenkin ostamaan kankaan. Ajattelin ratkoa lisäpalojen tekemistä kotona. Myyjän kanssa laskeskelin kankaan menekin ja lähdin tyytyväisenä kotiin.

Hommaa aloittaessani tajusin, että lisäpalat olisivatkin vähän kinkkisempi juttu. Ne pitäisi myös kuviokohdistaa. Tämä lisäsi vaikeuskerrointa melkoisesti. Kiitos vanhemmille loogisen päättelykyvn geeneistä, sillä kankaita sai pyöritellä ja mallailla muutaman tovin ennen kuin homma onnistui. Lisäksi kuviokohdistusta ei oltu otettu huomioon kankaan menekkiä laskettaessa. Hikeä puski otsalle, kun neulasin paloja toisiinsa kiinni.

Lopputulos on varsin onnistunut. Pientä heittoa päädyn reunoissa näkyy, mutta onneksi sahalaitakuvio on varsin epäsäännöllinen. Hihkuin riemusta, kun näin miten hyvin palat asettuivat ompelemisen jälkeen.

Valmis irtopäällinen on ihana! Olen aika varma, etteivät nämä huput tähän jää. Talveksi voisin tehdä jonkin yksivärisen päädyn. Mallille olisi helppo keksiä vaikka minkälaisia variaatioita.

Hintaa muutokselle tuli 30 euroa, mikä sisältää kankaan ja langan. Mallin keksin omasta päästä. Aikaa tekemiseen meni nelisen tuntia kaikkiaan. Tajusin, että osaan kaikenlaista, kun mietin ja teen ihan rauhassa. En joutunut purkamaan yhtään ommelta, mistä olin erityisen ylpeä.

Tällaista päätyä ei ole ihan jokaisella! Makkarin ilme muuttui ihan uudeksi. Kankaan murretut sävyt sopivat kauniisti yhteen harmaiden pellavaverhojen kanssa ja niihin voin yhdistää melkein värin kuin värin.










Takuuvarma väripari: sininen ja harmaa luovat utuisen tunnelman makuuhuoneeseen

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Makuuhuoneessa verhot ovat vaihtuneet kevyempiin, harmaisiin pellavaverhoihin. Olin ajatellut yhdistää niihin rutkasti värejä, mutta mieli muuttui utuisten talvipäivien myötä. Siniset tyynynpäälliset ovat olleet tauolla vihreiden verhojen takia, mutta näiden harmaiden kanssa ne sopivat yhteen paremmin kuin hyvin. Lopputulos on vaalea ja sopivan unenomainen.

Kiva huomata jälleen kerran, kuinka nopeasti huoneen ilme muuttuu uudeksi pelkillä tekstiileillä. Harmaat verhot ovat helppo pari kaikille muille väreille. Yläkerran uuden puuteriroosan värisen seinän pariksi sopisi makuuhuoneeseenkin ripaus punaista. Jotain tähän liittyvää olenkin suunnitellut...






Projekti: Näin maalasin puuteriroosan seinän yläkertaan

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Instagramissa minua seuraavat tietävät, että olen intoillut puuteriroosasta tänä keväänä moneen kertaan. Eilen maalipurkin kansi viimein aukesi, kun maalasin yläkerran käytävän seinän hattaraiseksi.

En voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Sävy on täydellinen, ja sohvalla istuessa tekee mieli koko ajan vilkuilla yläkertaan. Tilasta tuli värin myötä paljon mielenkiintoisempi ja kauniinpi. Katso ennen-kuva ihan postauksen lopusta. Eron todella huomaa!

Maalaaminen on paljon nopeampaa hommaa kuin muistinkaan. Yhden seinän ehtii maalata ihan muutaman tunnin aikana. Eniten menee aikaa pohjatöihin. Irrotin valokatkaisimen etulevyn, mutta en irrottanut listoja, joten ne joutui rajaamaan maalarinteipillä huolellisesti. Kun oviaukkoja on tilassa kaksi, sai siinä teipata ihan rauhassa hetken jos toisenkin. Lisäksi lattia piti suojata roiskeiden varalta.

Maalaamiseen varasin välineiksi levymäisen rajaajan, ison maalaustelan, pienen telan patterin taustaa ja listojen reunoja varten, sekä pienen pensselin yksityiskohtia ja paikkailua varten. Sitten vaan maalia pintaan, parin tunnin tauko ja toinen kerros.

Täyshimmeällä maalilla lopputulos on täydellisen matta. Sävynä on Tikkurilan X420, joka on kyllä ihan täydellinen puuteriroosa, eli harmahtavan vaaleanpunainen. Ei yhtään ällö tai lälly, vaan todella harmoninen minun mielestäni.

Mitäs sitä seuraavaksi maalaisi?








BLOG DESIGN BY ADORATION