Kesäiseen keittiöön riittävät vihreys ja yrtit

Mustavalkoinen keittiö on freesi ympäri vuoden. Pidän siitä, että tasot pysyvät puhtaina ja työskentelylle jää paljon tilaa. Kahvikoneen ja Pariisi-taulun lisäksi tasoilla on harvoin tavaraa. Kesäaikaan siihen eksyy kuitenkin aika usein yrttejä, joita käytetään ruoanlaitossa lähes päivittäin. Koska myös oliiviöljy ja balsamico ovat ahkerassa käytössä, keksin laittaa nämä yhdessä vanhaan sinkkiseen boksiin, joka on alun perin ruukku. Siitä on helppo nipsaista oksa tai pari ruokaan. Sinkin hohtava pinta sopii myös kesän valoisuuteen ja näyttää mustalla tasolla keveältä.

Astiakaapin päällä on kauniin vaaleanvihreä kultaköynnös, joka on menestynyt hienosti vähän varjoisammallakin paikalla. Saa nähdä, miten syksymmällä käy. Valoa on selvästi riittänyt, sillä myös kärsinyt sutipuuni on kasvattanut hentoisia uusia lehtiä portaiden alla.

Mustavalkoinen keittiö on edelleen ihana, vaikka trendit liputtavatkin juuri nyt värillisten keittiöiden puolesta. Valkoinen voi olla tylsä, mutta taatusti aina ajankohtainen ja klassinen valinta, johon ei kyllä taida kyllästyä koskaan. Samoin tuo tummasaumainen laattaseinä on ihan napakymppi. Mietin usein, että keittiön takia voisi olla haikeaa joskus lähteä tästä kodista uuteen. Ehkä se on vaarana, kun on saanut kerran suunnitella ja toteuttaa unelmien keittiön. Seuraavaltakin keittiöltä toivoisin aamiaiskaappia (ehdoton meillä!), saareketta ja tiettyä keveyttä, joka syntyy siitä, ettei yläkaappeja ole tungettu tilaa mataloittamaan.

Lahjaidea vauvalle: Ensimmäinen oma taideteos

Perheemme tiedustelivat meiltä etukäteen, mitä pienokaisellemme voisi antaa kastelahjaksi. Kummeilta toivoimme perinteiseen tapaan kummilusikkaa, mutta muutoin ideoita oli vähän. Eihän pieni vauva tarvitse mitään. Hän ei ole vielä tippaakaan kiinnostunut leluista (ja niitäkin on kertynyt jo huomaamatta lukuisia), ja vaatteita ja tarvikkeitakin on riittämiin.

Ajattelimme, että olisi mukavaa, jos perheidemme antamasta kastelahjasta olisi vielä vuosia myöhemminkin iloa saajalle. Siksi pyysimme perheitämme osallistumaan pienen kehystetyn grafiikkavedoksen hankintaan. Taulun taakse liimasimme tarran, johon lahjanantajat voivat jättää terveisensä, jotka säilyvät taulun matkassa mukana. Muutama nimi unohtui ristiäispäivän juhlahumun keskellä pyytää, mutta ne ehtii lisätä, kun perheenjäsenet tulevat meillä taas käymään (ja tässä heille yksi hyvä syy lisää!).

Ihastuimme mieheni kanssa järvenpääläisen Hannu Hyrskeen pieneen Heureka-teokseen, joka kustansi kehystettynä parisataa euroa. Teos vaatii ammattimaisen kehystyksen, jotta pieni kuva pääsee esille oikealla tavalla.

Lastenhuoneessa se löysi paikkansa lipaston päältä ja sai seurakseen valokuvan. Kehysten alle nostin vielä äitini tekemät suloiset pienet villatöppöset. Kaunis muisto ristiäisistä!

Piha, jossa tärkeintä on helppohoitoisuus

Tämän vuoden piha olisi kateellinen viime vuoden pihalle, jos se olisi mahdollista. On varmaan lupa syyttää vauvaa siitä, että kuopsutus takapihalla on jäänyt minimiin. Onneksi pihaamme voi kutsua helppohoitoiseksi. Sieltä löytyy perennoja, raparperi, ikivihreitä ja sora-alue, jotka eivät juuri hoitoa kaipaa. Kunhan ruohikon on leikannut silloin tällöin, pihan yleisilme on pysynyt melko siistinä niin, että siinä on voinut lepuuttaa silmiään.

Mutta yksi asia on paremmin kuin viime kesänä! Taloyhtiössämme pidettiin aidanmaalaustalkoot, ja nyt valkeat puuaidat hohtavat jälleen kirkkaina. Koko pihan ilme freesautui homman myötä, ja myös vanhat herttavuorenkilvet näyttävät entistä paremmilta.

Alkukesän muutamia ruukkukukkia miettiessäni yritin valita helppohoitoisia lajikkeita, mutta valitettavasti olen laiminlyönyt niiden vähienkin kastelua. Upotetuissa peltiruukuissa kasvaa yrttien sijaan kukkia - syynä jälleen helppohoitoisuus. Viime vuonna istutin ristikkoaidan eteen vähän tuurilla jotain korkeaa perennaa (nimet eivät ole vahvuuteni). Maasta nousi heti toukokuun lämpimien päivien vauhdittamana kauniita violetteja kukkia. Kelpaa!

Haaveilen vielä isosta värikkäästä perennapenkistä pihan takaosaan, jolloin leikattavaa nurmea olisi vieläkin vähemmän. Tässä vaiheessa kesää uskallan jo luvata itselleni, ettei penkki taida olla tämän vuoden hommia. Ehdinpähän suunnitella sen sitäkin perusteellisemmin.

Keväällä olin iloisesti yllättynyt, kuinka hyvin viime kesänä tehty sora-alue selvisi talvesta. Hieman harjailin soraa tasaisemmaksi alueelle, mutta kivet olivat liikkuneet lumen ja sen sulamisen aikana todella vähän. Keräilin alueelta isoimmat kuivuneet lehdet ja roskat, ja sorapinta näytti jälleen kuin uudelta. Tykkään sora-alueen skarpista ilmeestä ja kivien harmaan, terassilautojen ruskean ja nurmen vihreän liitosta.

 

Tuokiokuva: Ristiäiset kotona