10. joulukuuta 2019

DIY: Kirjahylly olohuoneen syvennykseen

0 comments
Ikuisuusprojekti nimeltä kirjahylly uuteen kotiin on viimein valmis! Eteisen ja olohuoneen taitekohdassa oli tyhjä syvennys, joka oli suorastaan tehty kiinteää hyllyä varten. Mikään valmisratkaisu ei ollut juuri sopiva tai miellyttänyt silmää, joten ei muuta kuin piirtelemään.

Minulla ei ole mitään kokemusta kirjahyllyn teosta. Idea tähän lähti edellisen kodin eteiseen tekemästäni pienestä hyllystä, joka pysyi seinällä pienen, melko näkymättömän takariman avulla. Projektissa avuksi oli paitsi suuret luulot omista taidoista myös sinnikkyys. Koska omistan vain käsisahan, hyödynsin rautakaupan sahauspalvelua ja lisäksi isäni sirkkelöi minulle valmiiksi mittojen mukaan hyllyjen kannatinrimat.

Lopputulos on visioni mukainen ja oikein siisti. En vaihtaisi tätä mihinkään valmiiseen ratkaisuun! Hintaa tälle tuli noin 250-300 euroa.

Halusin kirjahyllystä lämpimän ja luonnollisen elementin, joten valkoisuuden sijaan päädyin vaaleaan koivuun. Materiaalina on Cello-koivuliimapuulevy. Massiivipuuta siis, mutta ohuista sauvoista liimattua tavaraa. Sävy on todella kaunis. Koivu materiaalina on muutenkin korkealla omalla inspiraatiolistallani. Se on jäänyt viime vuosina tammen jalkoihin, mutta nyt luonnollinen ja lämmin vaaleus kiinnostaa kovasti.

Kirjahyllyn lisäksi meillä oli tarvetta laskutasolle. Huomasin nimittäin muuton jälkeen postin, avainten ja puhelimien löytävän tiensä saarekkeen päälle. Juuri siihen en niitä missään nimessä halunnut. Laskutason alapuolelle halusin taas peittävät ovet, jotka rauhoittaisivat näkymän. Vaaleanharmaat ovet ovat mdf:ää ja tilattu valmiina Gigantista. Kaapin alle jätin reilusti tilaa, jotta siivoaminen olisi helppoa, mutta toistaiseksi lehtiarkistoni on siellä. Kunnes se löytää jonkun virallisen paikkansa.

Kirjahyllyn avohyllyt lepäävät kolmelta sivulta rimojen päällä, ja umpikaappi on koottu levyistä sekä sisähyllyistä. Kirjoja on sielläkin, mutta pienten sormien ulottumattomissa. Reilut 90 senttimetriä leveä ja 30 senttimetriä syvät hyllyt vetävät suuren määrän kirjoja. Hyllyt ovat erikorkuisia, koska niin ovat pokkarit ja tietokirjatkin. Parasta on, että kirjat ovat näkyvillä ja helposti poimittavissa. Ylimmille hyllyille pitää nousta keittiöjakkaran avulla, mutta visuaalisesti katonrajaan nousevat kirjat ovat aika upea elementti.





16. marraskuuta 2019

Uusi sohva on vihdoin kotona, mutta kaikki muu antaa odottaa itseään

2 comments
En muistanutkaan, että muutto ja asettautuminen uuteen kotiin on aikaavievää puuhaa. Siinä jää nähtävästi blogikin kakkoseksi - tai sinne jonnekin hännille, kun to do -listalla on kiinnitystä, kokoamista, tilaamista, odottelua, reklamointia, maalaamista ja niin edelleen.

Olemme asuneet uudessa kodissamme nyt puolitoista kuukautta. To do -lista on ehkä pienentynyt alusta, mutta on siellä edelleen roikkumassa asioita. Pikkuhiljaa. Koti on jo nyt ihana ja viihdymme täällä erinomaisesti. Parasta on suurista ikkunoista tulviva valo, avoin olohuone-keittiötila ja kauniit pintamateriaalit.

Yksi kauan odottamistani asioista, uusi sohva, on onneksi jo täällä. Koeistumiskierroksen päätteeksi valintamme oli Hakolan Cosy Pocket -divaanisohva. Keittiö-olohuonetilamme on suuri, joten toivoimme isoa sohvaa, joka ottaisi tilan haltuun. Jossain vaiheessa alkoi jännittää, onko sohva liiankin suuri, mutta sepä oli juuri sopiva. Isossa tilassa on mukavaa sekin, että sohvalle on monta mahdollista paikkaa. Nyt sohva on seinää vasten, mutta jossain vaiheessa haluan vielä pyöräyttää sen keskelle tilaa. Kookasta divaania ei kuitenkaan niin vain heilautella. Kunhan sohva saa alleen uuden oikeankokoisen maton ja yläpuolelleen muutaman taulun, ilme muuttuu tästä edelleen kodikkaammaksi. Tuosta kulmapaikasta tapellaan meillä kuitenkin jo nyt. Divaaniosa on kaikkien sohvaperunaunelmieni arvoinen.

Reklamoitavaa on ollut lähes kaikessa uuteen kotiin tilatussa, mutta Hakola hoito tilauksemme moitteettomasti. Siitä iso ja vilpitön kiitos! Meidät pidettiin ajantasalla koko ajan ja tiesimme noin viikko tilaamisen jälkeen, milloin sohva kannetaan meille sisälle. Aikataulu piti ja parasta oli, että sohva kannettiin sisälle, koottiin paikoilleen, ja roskat lähtivät kuljetusliikkeen mukana. Siitä sitten vain istumaan ja nauttimaan. 13 vuotta meitä hyvinpalvellut vihreä sohva lähti vielä jatkamaan elämäänsä erään nuorenparin uuteen kotiin.

Asiakaspalvelu tuntuu nykyisin olevan katoava luonnonvara, joten tekee mieli jakaa kiitosta silloin kun siihen on aihetta. Reklamaatiot hoidan mieluiten suoraan yrityksen kanssa enkä täällä.






21. syyskuuta 2019

Ensiaskeleet uudessa kodissa

2 comments
Kun asuntokaupoilla asiat menevät, kuten toiveissa on, toteutuu isoja unelmia. Elämän suurimmat kaupat maailman tärkeimmästä asiasta. Koti meidän perheelle. Nyt se on meidän. Tuntuu niin hyvältä, että silmät kostuvat ilosta  ja hymyilyttää.

Tänään veimme uuteen kotiin ensimmäiset tavarat ja kokeilimme kaikki valokatkaisijat - ja palasin vielä autosta takaisin sammuttamaan pihavalot, kun yksi katkaisija olikin jäänyt päälle. Lapselle vietiin mukanamme heti potkuauto. Nyt on taas tilaa huristella ympäriinsä. Hän halusi ehdottomasti peruuttaa eteisen peilikaapin sisään.

Hupsua, että siellä me tyhjissä huoneissa hieman arasti vielä askelsimme, availimme kaappeja ja kurkimme laatikoihin. Avasin kaihtimet, katselin ikkunoista näkyvää naapurustoa. Tutkin valon kulkua tyhjässä tilassa. Kiinnitin maalisävyjä seiniin, koska toiveissa on ehtiä maalata lapsen huone vielä ennen muuttoa.

Kunnon kuvia ei tullut otettua, yhdessä lapsi virnistelee, toisessa takkimme ovat kasassa lattialla ja sitten on tämä, jossa on lapsen jalkapallo. Kohta me asumme uudessa kodissa. Se on ihmeellistä, ihanaa ja monien haaveiden täyttymys meidän perheelle.


17. syyskuuta 2019

Asioita, joita kaipaan varastosta: kirjat

2 comments
Kohta tulee kolme kuukautta täyteen väliaikaiskodissa. Varastolla emme ole käyneet kertaakaan. Toivottavasti tavaroilla on siellä kaikki hyvin. En taida enää edes muistaa, mitä kaikkea varastossa onkaan. Harvoja tavaroita on ikävä. Mutta kirjoja on.

Minulla on aina ollut kotona kirjahylly, jossa on ollut pääasiassa ihan oikeita kirjoja kaikenlaisen muun tavaran sijaan. Kirjat kuuluvat kotiin. Niiden selailu ja pelkästään niteiden katselu on rauhoittavaa. Puolison kanssa olemme karsineet vuosien varrella kirjastoamme, jotta se mahtuisi aina kulloiseenkin kirjahyllyyn. Jäljellä on tiivis nippu tärkeitä kirjoja: kaunokirjallisuutta, tietokirjallisuutta, joitain sarjakuvakirjoja ja inspiroivaa lifestylekirjallisuutta.

Viimeisen ryhmän kirjoja kaipaa eritoten. Seisoskelen usein kirjahyllyn luona ja selailen hetkisen jotain sisustuskirjaa. Rakastan Pinterestiä, mutta se ei ole sama asia kuin kirja. Lempisisustuskirja on kuin kuratoitu Pinterest. Lähes jokaiselle sivulla on jotain inspiroivaa, eikä tarvitse selata satoja kuvia löytääkseen helmen, kuten netissä.

Uuteen kotiin tulee ehdottomasti myös kirjahylly. Tällä kertaa haluaisimme palauttaa kirjat olohuoneeseen työhuoneesta. Niitä tulisi vielä useammin haettua sohvalle ja luettua television katselun sijaan. Ah kirjat, niiden purkaminen laatikoista tulee olemaan ihanaa!

"Rakastan Pinterestiä, mutta se ei ole sama asia kuin kirja. Lempisisustuskirja on kuin kuratoitu Pinterest."

Kirjahyllystä haluaisin edellisen massiivisen kalusteen sijaan henkäyksen keveän. Olen nähnyt hienoja kirjahyllyjä pelkillä seinäkiskoilla ja hyllylevyillä tehtynä. Jotain sellaista voisin itsekin haluta. Kirjahyllyn ilmettä olisi helppo muuttaa hyllykorkeutta muuttamalla. Tämä vaatii napakan seinän, joten saa nähdä, onnistuuko suunnitelma.




Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Historiska Hem

14. syyskuuta 2019

3 x sisustusidea kotiin Habitaresta

0 comments
* Habitaren sisäänpääsy bloggaripassilla saatu messuilta.

Kiersin Habitarea etsiskellen ideoita uuteen kotiin. Vaikka monetkaan messuosastojen esillepanoista eivät ole sellaisinaan vietävissä kotiin, niistä voi poimia ideoita ja inspiraatiota kotisisustukseen. Päätin selkokielistää kolme näistä ideoista. Huomenna ehtii vielä käydä messujen tarjontaa tutkimassa.



1. Maalaa seinä. Tuo potkua vaaleaan sisustukseen maalaamalla seinä, kuten Signals-näyttelyssä on tehty. Näyttelysisustuksessa vihreä seinä on yhdistetty vielä kalustuksen ja tekstiilien avulla voimakkaaseen punaiseen, mutta reipas seinäväri toimisi tehosteena ja kehyksenä vaaleammalle sisustukselle vähemmilläkin muutoksilla, esimerkiksi yhdistettynä ryhmään viherkasveja tai heittämällä sohvalle samaa väriä olevia tekstiilejä.

Toinen maalausidea on väriblokki vaalealla seinällä (alempi kuva). Edellisessä kodissamme tein tällaisen suorakulmion ruokailutilaamme ja se toimi mainiosti pöydän paikkaa rajaavana ja kehystävänä elementtinä.



2. Valitse väri ja sisusta sen eri sävyillä. Erilaiset sävyt ja materiaalipinnat toimivat yhteen ja tekevät sisustuksesta moniulotteisen. Samalla yksivärisyys tekee tilasta seesteisen. Mitä riisutummalla ilmeellä mennään, sitä seesteisempi on lopputulos.




3. Yhdistele eri puunsävyjä ja nivo ne yhteen värimaailmalla. Kellertävä ja tumma puu voivat sopia yhteen, jos sisustuksessa on muutoinkin kellertävää (esim messinkiä, kuten kuvassa) ja tummaa (kuten seinäväri kuvassa). Oletko kuullut säännön, jonka mukaan eri puulajeja ei saa yhdistää? Sekin sääntö on tehty rikottavaksi.


6. syyskuuta 2019

Pääsisipä jo sisustamaan uutta kotia! + Habitare-lippuarvonta

4 comments
*Postauksessa arvottava pääsylippu saatu Habitare-messuilta.

Väliaikaisessa kodissa ei maalailla seiniä, ei hankita uusia sisustusjuttuja, ei ratkota sisustusongelmia, mutta sitäkin enemmän siellä haaveillaan uudesta kodista ja uuden kodin sisustamisesta. Sen suhteen asiat näyttävät kirkastuvan, mutta en uskalla sanoa enempää ennen kuin asiat ovat täysin varmoja ja avaimet kädessä. Sanomattakin on selvää, että täällä on yksi sisustaja aika tulisilla hiilillä!

Juuri nyt inspiroivat lämpimät värit, valo ja erikoiset valaisimet, materiaalien erilaiset tekstuurit,  listoitukset, taide, vaalea puu, kuviolasi. Millainen kokonaisuus näistä syntyy? Sen näyttää tuleva uusi koti ja sen asettamat raamit valon, tilan, materiaalien ja tunnelman suhteen. Kaikki ei valmistu heti (jos koskaan) eivätkä kaikki inspiroivat asiat mahdu samojen seinien sisään. Mutta ideoita on nyt vaikka muille jakaa ja mieli janoaa niitä edelleen lisää. Mitkä sävyt ja sävy-yhdistelmät olisivat juuri nyt omaan silmään kauneimpia? Miten asettelen kalusteet uudessa kodissa? Mitä ideoita keksin säilytykseen? Tapettia vai ei tapettia uuteen kotiin? Mitä uutta tarvitaan?

Olen pitänyt paastoa sisustusostoksissa siitä asti, kun laitoimme entisen kotimme myyntiin. Koska tavoitteeni on hankkia palasia kokonaisuuteen, tekee mieli nähdä se seuraava kokonaisuus ennen uusia hankintoja. Listalla ensimmäisenä on uusi sohva, jota olen toivonut pienen iäsyyden. Olemme käyneet sohvia jo istumassa, joten uusi on valmiiksi katsottu. Nyt vain paikka sille.

Väliaikaisessa kodissa ei maalailla seiniä, ei hankita uusia sisustusjuttuja, ei ratkota sisustusongelmia, mutta sitäkin enemmän siellä haaveillaan uudesta kodista ja uuden kodin sisustamisesta.

Postauksen kuvat ovat tanskalaisen sisustusbrändi Ferm Livingin showroomista The Homesta, joka on huikea kokonaisuus. Kurkkaan aina tuonne, jos tuntuu, että sisustusrintamalla inspiraatio on kadoksissa. Merkin Shell pot -maljakko on suuri himotukseni! Ehkä se sopii sinne UUTEEN KOTIIN! 

P.S. Aasinsiltana tähän minulla on teille kiva yllätys*! Sain arvottavakseni pari lippua ensi viikolla vietettävillä Habitare-messuille. Arvon yhden lipun täällä ja toisen Instagramissa. Tuplaat mahdollisuutesi kommentoimalla molemmissa kanavissa. Kerro postauksen kommenteissa, mihin etsisit Habitaresta ideoita tai vaikkapa postaustoiveesi minulle! Arvon lipun sunnuntaina 8.9.2019  klo18 ja olen yhteydessä tämän jälkeen onnelliseen voittajaan. Ja tosiaan, kurkkaa arvontakuva ja -ohjeet myös Instagramin puolella.













Kaikki kuvat / All the pictures: Ferm Living

3. syyskuuta 2019

Sisustushelmiä Pärnussa: Kaunis kahvila Pastoraat

2 comments
Tervetuloa uudistuneille sivuille! Miltä näyttää? Olisi ihana kuulla kommentteja.

Olen kirjoittanut Sisätiloissa-blogia pian kahdeksan vuotta ja aina välillä tekee hyvä freesata ilmettä. Uuden bannerini teki taitava graafikkoystäväni, jolle kertoilin lempiasioistani ja -esineistäni. Tämän sisustusfriikin sydäntä lähellä ovat koti ja sisustus, kuten iskusanat kertovat, mutta myös kuvassa näkyvät valaisimet sekä kukat ja kasvit. Listaan lisäisin vielä värit, mutta ainakin aluksi haluan pitää otsikkokuvan mustavalkoharmaana. Blogin kuvat voivat puhua sitten värien puolesta.

Muutosta on sekin, että halusin blogini ulkoasun olevan alkuun täysleveä, joten sivubanneri tulee näkyviin vasta postauksen alkaessa. Uutena ominaisuutena voit tilata ilmoitukset uusista postauksista suoraan sähköpostiisi. Ilmoitukset tilataan heti kuvakarusellin alapuolelta.

Sivujen tekeytyessä ammattilaisen käsissä minä vietin kesän viimeiset kauniit hellepäivät perheen kanssa Pärnussa Virossa. Kaunis kaupunki on minulle ja miehelleni tuttu jo parin vuoden takaa eikä tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Rantaa, kauniita puistoja, rauhallisuutta ja hyvää ruokaa.

Majoituimme ennestään tuttuun Rannahotelliin, josta teen vielä oman postauksensa, mutta ensin ajattelin vilauttaa kahvila Pastoraatia.

Hain meille take away -kahvit Pastoraatista ihan sattumalta ja ihastuin moderniin ja lämpimään sisustukseen. Menimme takaisin vielä päivälliselle ja voin suositella sekä kahvia että ruokia - ja okei, myös kakkuja!

Kahvilan tuolit ja osa pöydistä näyttivät ainakin erehdyttävästi Gubin mallistosta olevilta. Ihastelin myös tiskin yllä olevaa kiinnostavaa valaisinta ja yleisesti tilojen maanläheistä ja lämmintä väritystä. Nurkassa ollut puu oli myös upea! Kahvila sijaitsi kävelykadun tuntumassa vanhassa kaupungissa vanhassa puutalossa, mikä näkyi modernissa sisustuksessa paljaina hirsipintoina, huimana huonekorkeutena ja paksuina seininä.

Tiski oli tehty messinkilevystä, jonka kuluneet kohdat, naarmut ja tummuminen saivat reilusti näkyä ja sopivat kahvilan henkeen. Tsekkaa myös pöytien asettelu. Ne eivät ole tylsästi suoraan tiskiin nähden, vaan vinoittain ja luovat silmää viehättävän salmiakkirivistön.

Ihana löytää tällaisia helmiä reissussa.












24. elokuuta 2019

Sisätiloissa-blogi uudistuu!

0 comments
Sisätiloissa saa pian uuden visuaalisen ilmeen. Postauksiin tulee teknisen säädön takia pieni tauko. Nähdään pian!


17. elokuuta 2019

Mitä näin ja mitä haluaisin nähdä asuntomessuilla

2 comments
Kurkataan vielä asuntomessuille! Tänä vuonna ennakkosuosikit pitivät pintansa klassisuudellaan eivät niinkään uusien ideoiden tai tulevien trendien haistelun takia. Dekolaku ja Talo Korea olivat omat suosikkini ja sosiaalisen median perusteella moni taisi ajatella samoin.

Talo Koreassa ihastelin lasikattoa, se oli jotain ihan uutta, mitä olen aiemmin ihastellut ulkomaisissa sisustuslehdissä tai ulkomaisia koteja esitelleissä jutuissa. Dekolaku oli ehein kokonaisuus sisustuksellisesti ja pihaa myöten! Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tänä vuonna vallalla oli sisustuksissa klassisuus ja luonnonsävyillä rakennettu greige harmonisuus. Valkoisuus oli väistynyt - ja ystävälleni sanoinkin leikillisesti, että Tikkurilan Mulperi oli korvannut valkoisuuden. Se onkin ihana sävy ja listalla itsellänikin seuraavan kodin makuuhuoneen sisustusta pohtiessani, mutta yksimielisyys kohteiden sisustajilla oli merkillepantava.

Olisi mahtavaa nähdä vahvasti eri puolilta maailmaa lainaavia sisustuksia: reilusti minimalistista japanilaisuutta, runsasta ja lämmintä modernia jenkkityyliä, hehkuvaa ja värikästä afrikkalaisuutta ja niin edelleen. Kiva olisi tutkia vielä enemmän uniikkeja ratkaisuja, kuten mittatilauskeittiöitä puusepiltä, listoituksia, verhoiluja, erilaisia tyylisuuntia...

Mitä mieltä te olette? Kuvissa parhaita paloja, rohkeimpia kokeiluja, kiinnostavimpia ratkaisuja.



Mahtava täysin puuteriroosa vierashuone! Sävy sävyyn -trendi toimi hienosti.


Klassikkolaatat toimivat aina!



Ruskean sävyjä. Punertava lattia on minulle nounou, mutta pidin muutoin yhtenäisestä väriskaalasta.


Trendikoti-kohteen sävypari oli herkullinen.


Ihana puusepän toteuttama lastensänky. 


Talo Korean kattoikkunat olivat upeat. Nämä ottaisin milloin vain omaankin kotiin.


Dekolakun luonnonsävyistä harmoniaa. Veikkaan, että Annon puuvillainen Rae-matto ja Pholcin kattovalaisimet ovat tulevaisuuden klassikoita.
 


Pihojen parhaita näkösuojia ja rajaavia istutuksia.


Kaunis panelointi. Lisäisin pari taulua, seinävalaisimen tai jonkin kiintopisteen rikkomaan tiheää pystysuoraa pintaa.
 

Luksusputiikin fiilistä vaatehuoneessa.
 

Woodion upea kylpyamme ja klassisen kaunis sävymaailma.


Rohkeampaa sävyä makkarissa. Toimii.

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.