Koti myyty! Jes, apua ja muut tunteet asuntokaupoista

Kun ostimme ensiasuntomme vuonna 2015, tiesimme, ettei kyseessä olisi koti loppuelämäksi. Viihdyimme kuitenkin ehkä jopa kauemmin mitä ajattelimme tai ainakin kauemmin kuin monet meidät tuntevat ennustivat.

Ihana kotimme, jonka remontoimme ensin omaan makuumme, jossa on eletty hyvää arkea, juhlittu, koettu pettymyksiä, itketty ilosta, jossa meistä tuli kolmehenkinen perhe. Tämä asunto on ollut aina meidän turvapaikkamme, jonne on ollut ihana tulla. Muistoja jää tästä rivitaloasunnosta paljon.

Mutta nyt on aika uudelle. Kotimme on nimittäin myyty ja muutamme väliaikaiseen asuntoon heinäkuun alussa. Olo on yhtä aikaa todella innokas, odottava ja onnellinen, mutta myös hieman haikea ja pöllämystynyt. Tuttua varmasti monelle asuntokauppoja kodistaan tehneelle. Olen rakastanut kaikkia kotejani, mutta siinä vaiheessa kun huoneet tyhjenevät omista tavaroista, ajatukset siirtyvät uuteen yleensä muuttoauton vauhdissa. Ehkä kliseistä mutta niin totta, että seinät eivät tee kotia, vaan ihmiset, muistot ja haaveet.

On kutkuttavaa miettiä ja haaveilla seuraavasta kodista - jota ei vielä ole. Toivomme toki, ettei uuden etsintä veny kovin pitkäksi. Niin jännittävää!

Postauksen kuva on ammattilaisen myyntiä varten ottama. Ajattelin kirjoitta kuvista ja kuvauksista vielä oman postauksensa, sillä näitä kelpaa esitellä.

Kuva: Mikke Pöyhönen Photography

Klassikkoauton ratissa: Lelu, joka sopii sisustukseen

Kun lapsemme mummu kysyi, millaisen polkuauton hän voisi hankkia pienelle sankarille syntymäpäivälahjaksi, ei toivetta tarvinnut kauan miettiä. Viimeisimpänä sisareni on ylistänyt peltistä Vilacin potkuautoa, joka hänen lapsillaan on ollut päivittäisissä leikeissä jo vuosia ja kestänyt ajokilometrit hyvin. Klassikkoesine on siis paitsi kaunis myös kestävä!

Potkuauto alkaa olla jo sen kokoinen esine, että sitä ei iltaisin nosteta lelukoppaan muiden värikkäiden lelujen sekaan. Auto nököttää sohvapöydän edessä päivin ja öin. Mieluummin katselen peltistä kaunokaista kuin jotain muovisempaa vaihtoehtoa, kun valitsemaan pääsin. 

Auto on osoittautunut isoksi hitiksi. Välillä sillä ajetaan ja välillä sitä talutetaan ympäri asuntoa. Äiti toivoo, että vempeleessä olisi kaukokäytettävä jarru, kun lapsen askeleet lähtevät auton rinnalla kiihtymään. Toistaiseksi lapsi ja seinät ovat säästyneet kolhuilta. 

Vilacin potkuauto sai minut miettimään klassikoita. Parhaimmillaan niissä tuntuu yhdistyvän esteettisyys ja käytettävyys. Ihan hyviä kriteereitä klassikkoleimalle vai mitä? Nykyisin kodit ovat monesti kompakteja ja tavaraa ei haluta hankkia enempää kuin on tarve, onko kummastakaan kriteeristä varaa tinkiä pitkäikäisiä hankintoja tehdessä? Minusta ei. Sisustuksessa luotan koeteltuihin klassikoihin aina mahdollisuuksien mukaan valaisimissa, astioissa ja nähtävästi myös potkuautoissa!

Vauvaperheen koti: Näetkö sisustuksen arjelta?

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua pikkulapsiarjesta ja sen houkuttelevuudesta, Prisma-arjesta, oman ajan ja parisuhdeajan puutteesta. Elämä muuttuu lapsen myötä, se on ihan selvä. Meillä muutos oli oikein toivottu, ja arki on edelleen ihanaa. Erilaista, mutta ihanaa.

Erilaista myös siinä mielessä, että koti ei ole enää jatkuvasti tiptop ja sisustus on saanut mukautua vauvan kehityksen tahdissa. Olemme opetelleet sulkemaan ovet perässämme, koska kylpyhuone lattiakaivoineen on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista asioista. Portaisiin on tullut portti, koska muuten niissä kiipeiltäisiin jatkuvasti. Tv-tason reunat on siistitty valaisimista, viherkasveista ja koristeista. Tätä ei varmaan tarvitse edes selittää. Tavarat ja eritoten irtonaiset tavarat kiinnostavat. 

Silti koti on edelleen minusta kaunis juuri tällaisena. Lelut täyttävät olohuoneen (ja aika usein myös muut huoneet) ja niin sen minusta pitääkin olla. On ihanaa, että lapsi näkyy kotona ja että hän on ottanut tilan haltuun. Leikitkin kuuluvat minusta olohuoneeseen. Toivottavasti vielä pitkään.

Olen alkanut miettiä, että sisustus toimii, kun se kestää arkea eikä vaadi asettelua. Olen iloinen kauniista kodista joka päivä enkä vain silloin, kun tavarat ovat paikoillaan ja kaikki tyynyt ojennuksessa. Kauniita ne tyynyt ovat vähän lytyssäkin.

Näetkö sinä kuvissa sisustusintoilijan kodin vai vain lelusotkut lattialla?