1. heinäkuuta 2013

Ulkosaunan aikamatka

2 comments
Vietin viikonlopun perheemme kesäpaikalla. Siellä olivat kotijoukot ahkeroineet. Vanha, yli 60-vuotias ulkosauna oli remontoitu sisältä moderniksi ja tunnelmalliseksi. Saunan ulkopuolella on pukeutumistila, mutta sille ei ainakaan vielä oltu tehty mitään.

Punertava tervaleppä sopi punamultamaalilla maalattuun pikkusaunaan todella hyvin lämpöä tuomaan. Remontissa maalattu ja ilman puuritilää liukas betonilattia vaihtui laattalattiaan. Musta on hyvä kontrasti kaikelle puulle ja komppaa kiuasta ja kuumavesipönttöä.

Kauniita yksityiskohtia ovat mustat oven- ja ikkunankarmit sekä vanha saunanovi, josta oli raavittu pois vanha (vihreä) maali ja jätetty sen patinoitunut pinta esiin värittömän suojavahan avulla.

Olen pahoillani, ettei sisareni tekemän muhkean koivuvastan tuoksu välity ruutujen taakse. Vastahan kuuluu vanhaan pihasaunaan kuin nenä päähän.

Harmi, etten voi ottaa yhtään kunniaa tästä kauniista muutoksesta itselleni. Tämä on ihan kotijoukkojen oma luomus, ja isäni ja hänen kaverinsa omin kätösin tekemä.

Suunnittelemani tumma sisäsauna on siis samassa pihapiirissä, mutta kuka sitä nyt kesällä sisäsaunassa istuisi.








...
The make over for a small sauna in my family's summer place made by my parents.

Jätä kommenttisi!

  1. Ihana tunnelma! Tänne minäkin tahdon saunomaan. :D Ja kyllä se koivuvihdan tuoksu taisi tänne asti yltää... :)

    VastaaPoista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.