Alvar Aallon inspiroiva kotitalo

Helteisenä aamuna mietin, olikohan viisasta varata liput visiitille Alvar Aallon kotitaloon. Helsingin Munkkiniemessä sijaitseva vanha talo olisi varmasti kuin pätsi. Onneksi olin väärässä! Vuonna 1936 valmistunut omakotitalo oli suorastaan viileä ja tuuletusikkunoista kävi ihana tuulenvire.

Kodin lisäksi talossa oli korkea ateljeetyötila, jossa Aallon arkkitehtitoimiston arkkitehdit ovat istuneet puurtamassa. Aallon oma työpöytä oli tilan nurkassa, jossa nurkkaikkuna antoi kauniin luonnonvalon. Huikean kaunis tila!

Koti oli kokonaisuudessaan juuri niin kaunis ja inspiroiva kuin ajattelinkin. Sisustuksessa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja: puuvillaa, juuttia, puuta, tiiltä ja paperia. Sävymaailma on murretun vaalea, jälleen pinnalla olevia heinänkeltaisia sävyjä oli paljon yhdistettynä siniseen ja vihreään sekä ruskeaan. Yksikään huone ei ollut valkoinen vaan kaikissa oli jokin sävy. Sävyjen yhdistely oli taitavaa.

Tutkailin kiinnostuneena muun muassa valaisinten ripustusta. Monessa huoneessa valaisimen paikka oli keskellä tilaa, mutta koukun avulla valaisin oli tuotu sohvaryhmän keskelle tai pöydän päälle. Sellaisenaan reilusti näkyville jätetty koukku ja valaisimen roikkuva johto näyttivät kivoilta.

Minua inspiroi myös kalusteiden asettelu, pois seinien vieriltä tuodut kalusteet ja poikittain keskelle huonetta asetetut työpöydät. Samoin ihastelin ruokailutilan rimoitusta ja säilytyskalusteiden monipuolisuutta. Nykypäivän trendeistä muistuttivat myös viherkasvirykelmät ja rönsyilevät köynnökset sekä erilaiset metalliset pienkalusteet ja -tavarat.

On helppo sanoa, että Aalto on ollut ajattomuuden mestari mutta myös aikaansa edellä. Toki, jos talossa edelleen asuttaisiin vakituisesti, ilme olisi varmasti monilta osin modernimpi, mutta monet sisustuksen piirteet ovat sovellettavissa nykysisustukseenkin. Rimoitukset ovat yksi omista isoista haaveistani. Sopiva paikka käyttää niitä tulee varmasti vastaan sitten ajallaan.

 

Koti ammattikuvaajan linssin läpi nähtynä

Myyntiä varten halusimme, että ilmoituksen kuvat ottaisi ammattilainen. Onneksemme ei välittäjämme muuta edes ehdottanut. Kaikki ymmärtävät, että nykyisin kuvilla on valtava merkitys siinä, mistä asunnosta ilmoituksia lukeva kiinnostuu. Tarjontaa on niin paljon, että joukosta on erotuttava edukseen. Ja onhan se niinkin, että kun olin puunannut ja järjestellyt kotini puolisoni kanssa tiptop, on mukavaa, että se näyttäytyy kuvissakin yhtä edustavalta.

Lähdin asioille kuvaajan saapuessa. En edes halunnut sählätä siinä vieressä ja häiritä ammattilaisen työskentelyä. Tiedän aika paljon kodin kuvaamisesta lehtijuttuun, mutta myyntikuvat ovat mielestäni kuitenkin eri asia. Ei tarvita samalla tavalla tunnelmallisia yksityiskohtia - tämä on tietysti makuasia, mutta minä en pidä asuntoilmoituksissa niistä oliiviöljypulloa ja leipää korostavista lähikuvista, sillä niitä tuskin myydään asunnon mukana enkä koe tarvitsevani tällaisia fiiliskuvia. Asuntoilmoituksissa tutkin mieluiten tiloja, materiaaleja ja valon kulkua hahmottavia laajoja kuvia.

Oli kutkuttavan jännittävää odottaa kuvia. Olenhan kuvannut kotiamme itse miljoona kertaa! Jännitti, miten ammattilainen näkee kotimme linssinsä läpi. Joukossa on muutama kuvakulma, joita blogissa ei ole ennen nähty, muun muassa kylpyhuone ja sauna. Aivan nerokas on mielestäni yläkerran aulan peilikaapin kautta kuvattu kuva, josta näkee kuinka makuuhuoneet sijoittuvat yläkertaan. En ole itse moista keksinyt!

Kaikkiaan lopputulos oli huikea. Tätä lähemmäs kotiamme ei kuvien kautta ole mahdollista päästä. Tältä meillä näyttää, kun joka nurkka on mietitty kohdalleen.

Vilpitön kiitos vielä kuvaajallemme Mikke Pöyhöselle. Näistä jää ihana muisto.

 Kaikki kuvat ottanut Mikke Pöyhönen/Photo Mikke.

Eukalyptuskranssi jäi maljakkoon

Olin innoissani tekemässä tänäkin vuonna eukalyptyskranssia. Ostin pitkät oksat ja etsin valmiiksi metallisen renkaan. Koska en ehtinyt ryhtyä puuhaan juuri samana iltana, lykkäsin eukalyptukset maljakkoon ja nostin ne työhuoneen pöydälle, jossa nyt sattui olemaan tilaa.

Raikas tuoksu leijaili nopeasti koko huoneeseen. Koska oksat olivat jo vedessä mukavasti, en pitänyt kranssin kanssa kiirettä seuraavinakaan päivinä. Ja ne näyttivät niin kivoiltakin! Toivat raikkautta ja vehreyttä työhuoneeseen, jossa viherkasveja ei ole.

Pikkuhiljaa oli pakko myöntää, että katselin oksia mieluummin työhuoneessa kuin kranssina. Eikä pöydän ääressä töitä tekevä puolisokaan valittanut. Pitkät oksat ovat ihanat valuessaan lähes pöydälle. Ehtiihän sitä ostaa uudet oksat kranssiin, jos niikseen tulee.

DIY: Uudet vetimet pullonkorkeista 10 minuutissa

Työhuone alakerrassa on sisustuksellisesti aika vaikea tila. Huoneessa on mieheni kookas työtuoli, pitkä pöytä ja iso kirjahylly, jotka eivät tarjoa kodin tiloista eniten kaunista katsottavaa. Olisi ihanaa saada huoneeseen jokin kaunis vanha pöytä, joka voisi ottaa koko tilan haltuun, mutta toistaiseksi mennään nykyisellä kalustuksella. Rauhoitin näkymää hankkimalla pari lisäovea kirjahyllyyn. Nyt alimmat hyllyt ovat suojassa pölyltä ja ilme on yhtenäisempi.

Samalla piti miettiä uudelleen ovien vetimet, sillä vanhoja keraamisia ei ollut enää uusiin oviin saatavilla. Ensin ajattelin tehdä yksinkertaiset vetimet pyörökepistä, mutta juuri kun olisi pitänyt lähteä rautakauppaa, huomasin hyllyllä kokoelman vanhoja kuohuviini- ja shampanjapullojen korkkeja. Ja kappas, niissähän oli valmiina vetimeen sopiva muoto ja kaunis sävy.

Tämä oli todella nopea muutos tehdä. Vanha vedin irti, ruuvi paikoilleen ja korkin kiertäminen sen päälle. Ja mikä parasta, tämä tee itse -idea ei maksa mitään - siis jos vuosien varrella on tullut juotua kuohuvaa pullo jos toinenkin. Varavetimiäkin jäi nimittäin jäljelle.

Sinnerlig-valaisin pari vuotta myöhässä - pitkään harkittu himotus

Vuonna 2015 julkaistu Ikean Sinnerlig-mallisto aiheutti sisustuspiireissä melkoisen hypen. Sittemmin kohina on laantunut, mutta osa tuotteista löytyy edelleen Ikean valikoimasta. Kookas kattovalaisin oli suosikkini vuonna 2015, mutta silloin sille ei löytynyt kotoa paikkaa. Harmi, ajattelin ja siirsin himotuksen pois ajatuksista.

Työhuone on kotimme yksi harvemmin blogissa näkyvistä tiloista. Syy on se, että tila tuntuu minusta edelleen keskeneräiseltä. Asia ei vain ole ihan ykkösenä prioriteettilistalla, koska huoneessa pääasiassa työskentelevä mieheni on sisustukseen ihan tyytyväinen ja minä näen tilasta vain ikkunanurkkauksen, joka on ihan kiva katsella nojatuoleineen, ryijyineen ja Tampere-postereineen.

Haluan hieman pehmentää virallisen työpöydän ja varsinkin työtuolin luomaa vaikutelmaa. Ryijystä poimin väripalettiin luonnollisen beigen sävyn. Ja kappas, Sinnerlig-valaisinhan on tähän tarpeeseen ihan täydellinen! Sen kaverina on vanha oranssi pöytävalaisin. Johan saatiin väriä ja lempeyttä tiukan harmaan ja valkoisen rinnalle. Bambusta tehty valaisin on ihana pari myös kodin suosikkitapetille, mustalle Cole&Sonin Cow Parsleylle.

Valaisimen valaistusteho ei ole mikään maailman paras, mutta onneksi sen valossa ei ole tarkoitus tehdä pienoismalleja - ja onhan myös pöytävalaisin. Tällä pienellä fiksillä huone on taas askeleen kauniinpi. Joskus odotus palkitaan!

Vaikea seinä verhoille

Työhuoneen ikkunaseinä on aiheuttanut minulle päänsärkyä. Syynä ovat verhot. Ensin laitoin ne vain ikkunan molemmin puolin. Sitten lisäsin yhden verhon lisää, koska seinä näytti jotenkin alastomalta. Aloin pohtia, että verhoja pitäisi ehkä olla koko seinän matkalla, jotta pitkä seinä olisi tasopainossa.

Koko seinän peittäminen verhoilla vaati pienen pätkän lisää verhokiskoa kattoon. Sen laittamisessa kesti näköjään kokonainen vuosi. Nyt kisko on kuitenkin paikoillaan.

Nurkassa on väliaikaisesti makuuhuoneen harmaa pellavaverho, joka sopii huoneen värimaailmaan hyvin. Keksin tilalle jotain muuta (luultavasti yhden valkoisen verhon lisää), jos harmaat verhot tarvitaan takaisin yläkertaan.