Piha, jossa tärkeintä on helppohoitoisuus

Tämän vuoden piha olisi kateellinen viime vuoden pihalle, jos se olisi mahdollista. On varmaan lupa syyttää vauvaa siitä, että kuopsutus takapihalla on jäänyt minimiin. Onneksi pihaamme voi kutsua helppohoitoiseksi. Sieltä löytyy perennoja, raparperi, ikivihreitä ja sora-alue, jotka eivät juuri hoitoa kaipaa. Kunhan ruohikon on leikannut silloin tällöin, pihan yleisilme on pysynyt melko siistinä niin, että siinä on voinut lepuuttaa silmiään.

Mutta yksi asia on paremmin kuin viime kesänä! Taloyhtiössämme pidettiin aidanmaalaustalkoot, ja nyt valkeat puuaidat hohtavat jälleen kirkkaina. Koko pihan ilme freesautui homman myötä, ja myös vanhat herttavuorenkilvet näyttävät entistä paremmilta.

Alkukesän muutamia ruukkukukkia miettiessäni yritin valita helppohoitoisia lajikkeita, mutta valitettavasti olen laiminlyönyt niiden vähienkin kastelua. Upotetuissa peltiruukuissa kasvaa yrttien sijaan kukkia - syynä jälleen helppohoitoisuus. Viime vuonna istutin ristikkoaidan eteen vähän tuurilla jotain korkeaa perennaa (nimet eivät ole vahvuuteni). Maasta nousi heti toukokuun lämpimien päivien vauhdittamana kauniita violetteja kukkia. Kelpaa!

Haaveilen vielä isosta värikkäästä perennapenkistä pihan takaosaan, jolloin leikattavaa nurmea olisi vieläkin vähemmän. Tässä vaiheessa kesää uskallan jo luvata itselleni, ettei penkki taida olla tämän vuoden hommia. Ehdinpähän suunnitella sen sitäkin perusteellisemmin.

Keväällä olin iloisesti yllättynyt, kuinka hyvin viime kesänä tehty sora-alue selvisi talvesta. Hieman harjailin soraa tasaisemmaksi alueelle, mutta kivet olivat liikkuneet lumen ja sen sulamisen aikana todella vähän. Keräilin alueelta isoimmat kuivuneet lehdet ja roskat, ja sorapinta näytti jälleen kuin uudelta. Tykkään sora-alueen skarpista ilmeestä ja kivien harmaan, terassilautojen ruskean ja nurmen vihreän liitosta.

 

Terveiset lomailevalta sisustukselta - moni projekti on kotona toteutusta vaille valmis

Kodin sisätilat ovat jääneet kesällä aika vähälle huomiolle - niin täällä blogin puolella kuin ihan arjessakin. Blogikollegat ovat käyttäneet viileän alkukesän hyödyksi ja toteuttaneet projekteja. Minä olen suunnitellut, ostanut maalinkin, mutta katsonut sitten aloittamisen sijaan Netflixiä sadepäivinä. Aurinkoisten päivien syypää näkyy kuvissakin. Avoin ovi terassille on houkutellut maalisutia enemmän.

Saatesanojen myötä ei liene yllätys, että olohuoneessakin on kaikki ennallaan. Verhon sain sohvan vierestä vaihdettua valkoiseksi, jotta ilme poltetun oranssien tyynynpäällisten kanssa olisi raikkaampi. Tämä vaaleus, mutta muutamilla väriläiskillä, toimii oikein hyvin. Tyynyt ovat osoitus siitä, ettei kesällä tarvitse tyytyä niihin kaikista vaaleimpiin sävyihin.

Vanhan maatilan pihalle on ihan turha laittaa mitään pientä

Takana on ihana, aurinkoinen kesäviikonloppu. Auringonpaisteeseen sopii hyvin katsella kesäisiä pihakuvia maalaismaisemista perheeni kesäpaikalta. Aiemmin olen esitellyt tästä rakkaasta paikasta ulkosaunan, nukkuma-aitan sisustuksen, tuvan remontin parissa osassa, 1, 2, ja uuden laajennusosan remontin muutamassakin osassa, 1, 2, 3 ja 4.

Perheeni kesäpaikalla, isäni lapsuudenkodissa, on valtava piha, jossa riittää nurmikkoa, isoja istutusalueita, marjapensaita, paikka kasvimaalle ja no, tilaa! Pihalla nurmikon ajokin kestää tunteja. Minä en jaksaisi noin isoa lääniä ajaa, mutta sisareni ja vanhempani todella rakastavat isoa nurmikenttää. Ja onhan sitä rauhoittavaa katsella. Tuolla nurmialueella olen siskojeni kanssa leikkinyt lapsena keppihevosleikkejä, hippaa, juossut kilpaa, pelannut pesäpalloa, harjoitellut agilityä koirani kanssa, ajanut ensimmäistä kertaa traktoria ja autoa... Mökillä olen viettänyt kaikki kesäni alaikäisenä ja edelleen mökille on päästävä pari kertaa kesässä.

Mitään pientä tälle pihalle on turha laittaakaan, kuten istutusalueista näkee. Niissä on kivenjärkäleitä, pensaita, korkeita kukkia ja niin edelleen. Kivet sopivat pihalle erityisen hyvin vanhan kiviaidan kaveriksi. Mökin pihan ilme on vanhempieni ja toisen sisareni aikaansaannosta ja viitseliäisyyden tulosta ja näyttää aina hyvältä työn tuloksena. Pitemmittä puheitta kuvien kimppuun.

Retrokasvi vuorenkilpi on puutarhan helpoin tyyppi

Tiedän, että monen vanhan pihan kasvi vuorenkilpi jakaa mielipiteet aika vahvasti. Toiset eivät haluaisi koko mummokasvia enää nähdäkään ja osa tykkää. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään.

Kerron teille lyhyen tarinan, joka muutti mielipiteeni vuorenkilpien suhteen. Meillä kasvaa herttavuorenkilpeä muun muassa takapihalla aidan vieressä (tai ainakin luulen, että kyseessä on juuri herttavuorenkilpi). Kun aloin suunnitella sora-aluetta samalle puolelle pihaa, mietin pitäisikö aidanvierus tyhjentää, jotta soran saisi vietyä aitaan kiinni. Olin kuitenkin viime syksynä ja uudelleen keväällä putsannut herttavuorenkilpien juurelta pois kuolleet lehdet, joten ajattelin katsoa, oliko työlläni mitään merkitystä. Lisäksi aidanvierus näytti siltä, että jokin reunuskasvi ei olisi pahitteeksi. Muistelin, että viime kesänä vanhat kasvustot olivat näyttäneet vähän surkeilta. Ehkä tänä vuonna homma olisi toinen.

En tiedä vaikuttiko siivoaminen vai mikä, mutta vanhat vuorenkilvet kukoistavat ja ovat innostuneet jopa kukkimaan. Lehdet kiiltevät tummanvihreinä ja kurottelevat vahvoina kohti taivasta.

Sora-alue on saanut oikein terhakan reunuksen näistä vanhuksista, joten en enää missään nimessä halua kaivaa niitä pois penkistä. Tykkään raparperimaisista lehdistä, mutta erityisesti siitä, ettei näitä tarvitse kastella eikä hoitaa koko kesänä. Ehkä syksyllä jälleen putsaan kuolleet lehdet pois. Jos sillä selviää, niin vähään ovat tyytyväisiä. Olisiko vuorenkilvestä jopa uudeksi pihan trendikasviksi?

Tuokiokuva: Illalla viimeiseksi vielä raparperia

Piha kuin uusi - pienillä muutoksilla toimivampi ja tilavampi takapiha

Tänä viikonloppuna alkoi viimein todellinen pihakausi. Pesin ja puunasin terassin, kalusteet ja grillin, vein pehmusteet paikoilleen, nostin uudet betonijakkarat omille paikoilleen, laitoin yrttien siemenet multaan ja istutin loput kasvit. Kausi korkattiin muurinpohjaletuilla.

Tuntuu kuin olisimme saaneet ihan uuden pihan. Purin jo aiemmin keväällä terassin valkoisen kaiteen, mikä jo yksinään avarsi pihaa todella paljon. Kaide oli turha, koska terassilta on matkaa maahan kokonaiset viisi senttimetriä. Lisäksi se peitti pihan yhden kulman kokonaan näkyvistä, mikä teki koko alueesta ahtaan. Aidan ainoa hyvä puoli oli, että se toimi tarvittaessa laskutasona ja nojailupuuna grillatessa. Tilalle hankimme kaksi betonijakkaraa.

Toinen muutos on yhteen kulmaan tehty sora-alue. Halusin pihaan vähän lisää ilmettä ja keksin, että sora-alueella saisin helppohoitoisen ja näyttävän elementin pienelle pihalle. Soran alta on nurmikko poistettu. Soran ja ruohikon väliin on upotettu rajausnauha. Tämän jälkeen levitin mullan päälle suodatinkankaan ja kumosin sen päälle (säkkitolkulla) kiveä. Hommaan meni yhden viikonlopun iltapäivät. Suodatinkangasta meillä oli ennestään, joten ostettavana oli reunanauha, sorasäkit ja maahan upotetut sinkkiruukut. Rahaa koko hommaan meni noin 150 euroa.

Naapurin aitaa vasten kasvavat herttavuorenkilvet saivat jäädä paikoilleen. Rajasin ne kuitenkin pihalta löytyneillä kivillä sorasta. Nyt ne roikkuvat kauniisti soran päällä.

Rajasin sora-alueen sisälle hyötykasviviljelmäni eli vanhan laatikossa kasvavan raparperin ja uudet, maahan upotetut yrttiruukut. Mustien sinkkiruukkujen keskelle laitoin vielä pihalta hautautuneena löytyneen liuskekiven astinkiveksi. Nyt pitää vain odottaa nouseeko tuolta mitään salaattiin laitettavaa. Yhdessä ruukussa kasvaa korianteria, toisessa pinaattia ja kolmannessa basilikaa. Lisäksi sohvapöydällä on kullanvärisessä vadissa kasvamassa tammenlehtisalaattia ja rucolaa. Olisipa ihanaa napsia syötävää omalta terassilta.

Tänään leivoin jo ensimmäisen piirakan oman pihan raparperista. Tästä se kesä alkaa!