Uusi sohva on vihdoin kotona, mutta kaikki muu antaa odottaa itseään

En muistanutkaan, että muutto ja asettautuminen uuteen kotiin on aikaavievää puuhaa. Siinä jää nähtävästi blogikin kakkoseksi - tai sinne jonnekin hännille, kun to do -listalla on kiinnitystä, kokoamista, tilaamista, odottelua, reklamointia, maalaamista ja niin edelleen.

Olemme asuneet uudessa kodissamme nyt puolitoista kuukautta. To do -lista on ehkä pienentynyt alusta, mutta on siellä edelleen roikkumassa asioita. Pikkuhiljaa. Koti on jo nyt ihana ja viihdymme täällä erinomaisesti. Parasta on suurista ikkunoista tulviva valo, avoin olohuone-keittiötila ja kauniit pintamateriaalit.

Yksi kauan odottamistani asioista, uusi sohva, on onneksi jo täällä. Koeistumiskierroksen päätteeksi valintamme oli Hakolan Cosy Pocket -divaanisohva. Keittiö-olohuonetilamme on suuri, joten toivoimme isoa sohvaa, joka ottaisi tilan haltuun. Jossain vaiheessa alkoi jännittää, onko sohva liiankin suuri, mutta sepä oli juuri sopiva. Isossa tilassa on mukavaa sekin, että sohvalle on monta mahdollista paikkaa. Nyt sohva on seinää vasten, mutta jossain vaiheessa haluan vielä pyöräyttää sen keskelle tilaa. Kookasta divaania ei kuitenkaan niin vain heilautella. Kunhan sohva saa alleen uuden oikeankokoisen maton ja yläpuolelleen muutaman taulun, ilme muuttuu tästä edelleen kodikkaammaksi. Tuosta kulmapaikasta tapellaan meillä kuitenkin jo nyt. Divaaniosa on kaikkien sohvaperunaunelmieni arvoinen.

Reklamoitavaa on ollut lähes kaikessa uuteen kotiin tilatussa, mutta Hakola hoito tilauksemme moitteettomasti. Siitä iso ja vilpitön kiitos! Meidät pidettiin ajantasalla koko ajan ja tiesimme noin viikko tilaamisen jälkeen, milloin sohva kannetaan meille sisälle. Aikataulu piti ja parasta oli, että sohva kannettiin sisälle, koottiin paikoilleen, ja roskat lähtivät kuljetusliikkeen mukana. Siitä sitten vain istumaan ja nauttimaan. 13 vuotta meitä hyvinpalvellut vihreä sohva lähti vielä jatkamaan elämäänsä erään nuorenparin uuteen kotiin.

Asiakaspalvelu tuntuu nykyisin olevan katoava luonnonvara, joten tekee mieli jakaa kiitosta silloin kun siihen on aihetta. Reklamaatiot hoidan mieluiten suoraan yrityksen kanssa enkä täällä.

Pääsisipä jo sisustamaan uutta kotia! + Habitare-lippuarvonta

*Postauksessa arvottava pääsylippu saatu Habitare-messuilta.

Väliaikaisessa kodissa ei maalailla seiniä, ei hankita uusia sisustusjuttuja, ei ratkota sisustusongelmia, mutta sitäkin enemmän siellä haaveillaan uudesta kodista ja uuden kodin sisustamisesta. Sen suhteen asiat näyttävät kirkastuvan, mutta en uskalla sanoa enempää ennen kuin asiat ovat täysin varmoja ja avaimet kädessä. Sanomattakin on selvää, että täällä on yksi sisustaja aika tulisilla hiilillä!

Juuri nyt inspiroivat lämpimät värit, valo ja erikoiset valaisimet, materiaalien erilaiset tekstuurit,  listoitukset, taide, vaalea puu, kuviolasi. Millainen kokonaisuus näistä syntyy? Sen näyttää tuleva uusi koti ja sen asettamat raamit valon, tilan, materiaalien ja tunnelman suhteen. Kaikki ei valmistu heti (jos koskaan) eivätkä kaikki inspiroivat asiat mahdu samojen seinien sisään. Mutta ideoita on nyt vaikka muille jakaa ja mieli janoaa niitä edelleen lisää. Mitkä sävyt ja sävy-yhdistelmät olisivat juuri nyt omaan silmään kauneimpia? Miten asettelen kalusteet uudessa kodissa? Mitä ideoita keksin säilytykseen? Tapettia vai ei tapettia uuteen kotiin? Mitä uutta tarvitaan?

Olen pitänyt paastoa sisustusostoksissa siitä asti, kun laitoimme entisen kotimme myyntiin. Koska tavoitteeni on hankkia palasia kokonaisuuteen, tekee mieli nähdä se seuraava kokonaisuus ennen uusia hankintoja. Listalla ensimmäisenä on uusi sohva, jota olen toivonut pienen iäsyyden. Olemme käyneet sohvia jo istumassa, joten uusi on valmiiksi katsottu. Nyt vain paikka sille.

Väliaikaisessa kodissa ei maalailla seiniä, ei hankita uusia sisustusjuttuja, ei ratkota sisustusongelmia, mutta sitäkin enemmän siellä haaveillaan uudesta kodista ja uuden kodin sisustamisesta.

Postauksen kuvat ovat tanskalaisen sisustusbrändi Ferm Livingin showroomista The Homesta, joka on huikea kokonaisuus. Kurkkaan aina tuonne, jos tuntuu, että sisustusrintamalla inspiraatio on kadoksissa. Merkin Shell pot -maljakko on suuri himotukseni! Ehkä se sopii sinne UUTEEN KOTIIN! 

P.S. Aasinsiltana tähän minulla on teille kiva yllätys*! Sain arvottavakseni pari lippua ensi viikolla vietettävillä Habitare-messuille. Arvon yhden lipun täällä ja toisen Instagramissa. Tuplaat mahdollisuutesi kommentoimalla molemmissa kanavissa. Kerro postauksen kommenteissa, mihin etsisit Habitaresta ideoita tai vaikkapa postaustoiveesi minulle! Arvon lipun sunnuntaina 8.9.2019  klo18 ja olen yhteydessä tämän jälkeen onnelliseen voittajaan. Ja tosiaan, kurkkaa arvontakuva ja -ohjeet myös Instagramin puolella.

Kaikki kuvat / All the pictures: Ferm Living

Klassikkoauton ratissa: Lelu, joka sopii sisustukseen

Kun lapsemme mummu kysyi, millaisen polkuauton hän voisi hankkia pienelle sankarille syntymäpäivälahjaksi, ei toivetta tarvinnut kauan miettiä. Viimeisimpänä sisareni on ylistänyt peltistä Vilacin potkuautoa, joka hänen lapsillaan on ollut päivittäisissä leikeissä jo vuosia ja kestänyt ajokilometrit hyvin. Klassikkoesine on siis paitsi kaunis myös kestävä!

Potkuauto alkaa olla jo sen kokoinen esine, että sitä ei iltaisin nosteta lelukoppaan muiden värikkäiden lelujen sekaan. Auto nököttää sohvapöydän edessä päivin ja öin. Mieluummin katselen peltistä kaunokaista kuin jotain muovisempaa vaihtoehtoa, kun valitsemaan pääsin. 

Auto on osoittautunut isoksi hitiksi. Välillä sillä ajetaan ja välillä sitä talutetaan ympäri asuntoa. Äiti toivoo, että vempeleessä olisi kaukokäytettävä jarru, kun lapsen askeleet lähtevät auton rinnalla kiihtymään. Toistaiseksi lapsi ja seinät ovat säästyneet kolhuilta. 

Vilacin potkuauto sai minut miettimään klassikoita. Parhaimmillaan niissä tuntuu yhdistyvän esteettisyys ja käytettävyys. Ihan hyviä kriteereitä klassikkoleimalle vai mitä? Nykyisin kodit ovat monesti kompakteja ja tavaraa ei haluta hankkia enempää kuin on tarve, onko kummastakaan kriteeristä varaa tinkiä pitkäikäisiä hankintoja tehdessä? Minusta ei. Sisustuksessa luotan koeteltuihin klassikoihin aina mahdollisuuksien mukaan valaisimissa, astioissa ja nähtävästi myös potkuautoissa!

Villapeite vauvan pinnasängyn reunalla - kolmen henkilön makuuhuone

Makuuhuoneestamme ei ole näkynyt kuvia sitten vauvan syntymän. Tila ei ollut parhaimmillaan, kun parisänky ja sivuvaunuksi muutettu pinnasänky oli tuupattu seinään kiinni. Mutta nyt, kun pienokainen nukkuu yöt omassa sängyssään, tuntuu, että sisustajaäiti on saanut osan huoneesta takaisin.

Makuuhuoneemme on pieni. Sinne mahtuu sänky ja tällä hetkellä sängyt eikä oikein muuta. Tämä on kuitenkin tuntunut hyvältä. Tila on varattu ainoastaan nukkumiseen ja ehkä siksi huoneessa myös nukuttaa hyvin. Erityisen hyvin meitä on nukuttanut kesällä ostetussa uudessa sängyssä. Sänky meni vaihtoon, kun upposin vanhaan patjaan vauvaa imettäessä niin syvälle että ahdisti. Sängyn lisäksi vaihdoimme myös päädyn. Sänkykokonaisuutta ostaessamme pohdimme pitkään vaalean ja tumman verhoilun välillä. Päädyimme skarppiin mustaan. Ainakin tämän makuuhuoneen sisustukseen se sopii ja uskon, että musta sänky on ryhdittävä valinta tulevissakin makuuhuoneissa. Korkeat jalat tekevät siitä kevyen ja ilmavan oloisen.

Petauksen kanssa mennään yksinkertaisella linjalla. Kevyt vohvelikankainen päiväpeite, yksi jättityyny, jonka olen ommellut Marimekon pellavaisesta Sulhasmies kankaasta, ja paksu villapeitto. Toki myös vauvalla on omat petaustekstiilinsä: tilkkutäkkikuvioisen päiväpeitteen heitin kuvauksen ajaksi rennosti sängyn laidalle vauvan villapeitteen kaveriksi.

Tällaisessa vaaleassa ja usvaisessa makuuhuoneessa on juuri nyt hyvä olla. En kaipaa tilaan enempää värejä. Aika usein on niin, että juuri makuuhuoneen haluan rauhoittaa vaaleudella, vaikka muissa tiloissa kaipaan värejä.

Keramiikkataidetta: Kolme kaunista seinäruusua

Toivoin ja sain mieheltäni joululahjaksi kotimaista keramiikkataidetta. Ihastuin jo parisen vuotta sitten helsinkiläisen keraamikon Leena Kouhian erivärisiin seinäruusuihin, keraamisiin uniikkeihin paloihin, jotka laitetaan roikkumaan naulaan. Näitä on tehty kaikkiaan 200, joista ensimmäiset sata, 100 seinäruusua -teoksen lunasti Valtion taideteoskokoelma. Toisen sadan ruusun sarjasta kolme seinäruusua löysivät paikkansa mieheni ottaman valokuvan yläpuolella yläkerran käytävässämme.

Väriensä puolesta ne sopivat täydellisesti puuteriroosaa seinää vasten. Näyttää kivalta, että seinällä on jotain muutakin kuin litteää. Seinäruusuja katsoessani tulen aina hyvälle tuulelle. Ne ovat kauniita, humoristisia ja niiden lasitettu pinta välkehtii päivänvalossa. Taiteeseen voi aina peilata myös omia merkityksiä. Seinäruusujen alla olevassa kuvassa olen mieheni kanssa kaksin kiireisen New Yorkin metroasemalla. Seinäruusuja on kolme, kuten perheenjäseniäkin tällä hetkellä. Osin kolmen seinäruusun kombo on sattumaa. Olin toivonut kahta, mutta Leena oli vinkannut miehelleni, että kolme näyttää hyvältä seinällä. Olen nähnyt myös, miten upealta ruusut näyttävät kymmenien teosten porukassa! Hyvä puoli on, että näitä voi hankkia lisää - ainakin niin kauan kuin ruusuja Leenalla riittää. Nauloja kiinnittäessäni pohdin laittaako ruusut vain riviin vierekkäin tai allekkain, mutta lopulta naulailin aika huolettomasti ruusut kehämuodostelmaan. Nämä aarteet tulevat ilostuttamaan sisustustamme vuosikymmeniä eteenpäin.

Sellainen spontaani blogipostaus talvisesta olohuoneesta

Vuoden alussa olen lukenut monista blogeista pohdintaa blogien tulevaisuudesta. Kun oma aika on kortilla, mietin toki itsekin, onko homma vielä antoisaa ja lukeeko blogiani kukaan. Koska huomaan kaipaavani blogin tekemistä ja laitan edelleen asioista merkille, että tuosta pitäisi tehdä blogiin postaus, ensimmäiseen kysymykseen vastaus on myöntävä. Vauva-arjessa blogi ei kuitenkaan ole prioriteetti yksi tai kaksi, vaan sellainen leppoisa ajanviete ja vastapainoa vauvajutuille. Jatkan bloggailua stressittömästi. Ehkä tämä on vaihe, josta postaustahti taas huomaamattaan kiihtyy.

Vaikka silloin tällöin pohdin, että tästä aiheesta pitäisi kirjoittaa, postaukseni syntyvät hyvin spontaanisti. Kun jokin näyttää kotona kivalta, kuvaan sitä. Työssäni teen sisältöä tarkkaanmietittyjen teemojen ja tiukkojen aikataulujen kanssa. Blogi on kaiken tämän vastapaino. Kukin saa tehdä tavallaan. Minulle tarkka sisältöjen ja aikataulujen rakentaminen sotisi blogin keveyttä vastaan. Joskus mietin, pohditaanko blogien tulevaisuutta osin tästä syystä. Hommasta on tullut niin vakavaa.

Toiseen kysymykseen, että lukeeko tätä kukaan, en oikeastaan voi itse vaikuttaa määräänsä enempää. Pyrin tekemään visuaalisesti kaunista blogia, jossa avaan oven kotiini ja toivon, että meidän perheemme ratkaisut ja ajatukseni sisustamisesta inspiroisivat. Omat kasvoni ja eritoten perheeni rajaan edelleen ulkopuolelle. Näin teen, koska haluan jakaa sisustusinspiraatiota, en niinkään tulla omalla persoonallani kenenkään mielenkiinnon kohteeksi. Tilastojen mukaan teitä lukijoita on, kiitos siitä!

Kurkataan vielä olohuoneeseen, jossa vaihdoin sohvaan vuosien tauon jälkeen alkuperäiset selkätyynyt. Yksivärinen sohva ja koristetyynyt näyttää pitkästä aikaa kivalta. Talvella kaipaan tällaista tummempaa ja turvallista sohvaa samettityynyineen.

Sohvan toisella käsinojalla on talven ainoita sisustusostoksia, Granitista hankittu todella lämmin ruskea-valkoinen villaviltti. Menee sävyiltään muuten täydellisesti yhteen Marimekon suosikkityynynpäällisten kanssa.

Pöydän päässä istuu pian uusi sheriffi - syöttötuoli on paikoillaan

Edessä on pian jännittävä vaihe, kun vauva pääsee muiden seuraan pöydän ääreen. Hankimme jo hyvissä ajoin syöttötuolin ja päädyimme säädettävyyden takia Stokken Tripp Trapp -klassikkotuoliin. Se löytyi edullisesti käytettynä Tori.fistä eräällä Tampereen vierailulla. Uudellamaalla näistä pyydetään välillä huimia summia, joten vinkkini on, että hankinnoissa kannattaa hyödyntää mahdolliset muiden maakuntien mummolavierailut.

Syöttötuolille luonnollinen paikka on meillä pöydän päässä. Näkymä pöytäryhmään avartui, kun korkea selkänoja vaihtui matalaan. Olin haaveillut metsänvihreästä tuolista, mutta kyllä valkoinen taitaa sopia pöytäryhmän kokonaisuutta ajatellen tuohon parhaiten. Kuvassa tuolista puuttuvat vielä kaatumisen estävät jalkojen jatkopalat. Nyt ne ovat jo paikoillaan, ja tuoli on valmis pientä ruokailijaa varten.

Pöytäliina on vaihtunut tabletteihin sen jälkeen, kun pienet tahmatassut alkoivat ruokahetkinä tarttua liinan helmaan vähän liian innokkaasti. Kokeillaan sitten taas jossain vaiheessa vaikkapa vahakangasta. Tabletit ovat käytössä mukavaa vaihtelua. Pöydän valkoinen pinta on kaunis, ja tilan ilme kevenee, kun pöytälevy näkyy kokonaan. Vaihdon myötä tekee mieli päivittää tablettivalikoimaa. Nuo punotut ovat joku ikivanha lehtitilauksen tilaajalahja. Ihan kauniit ja toimivat, mutta mielessäni ovat vähän värikkäämmät tabletit taittamaan kaikkea vaaleutta. Voi olla, että jossain vaiheessa pieni sormiruokailijakin tarvitsee jonkin alustan pöydälle.

3 periaatettani lastenhuoneen suunnittelussa

Lupasin ajat sitten kirjoitella tarkemmin lastenhuoneen suunnittelusta. Lähdin liikkeelle aika samalla tavalla kuin jos suunnittelisin asiakkaalle sisustusta - mitat ylös, pohjakuva SketchUp-ohjelmaan ja inspiraatiokarttaan toiveita väreistä, materiaaleista, tuotteista ja tunnelmasta ylös.

Vauvan huone on pieni tila, jonne oli tarve saada monta toimintoa: vaatesäilytys, paikka vaihtaa vaatteita (eli hoitotaso), paikka sängylle ja nojatuoli imetystä ja satuhetkiä varten. Olemme viettäneet toistaiseksi aika vähän aikaa lastenhuoneessa, mutta viimeistään kun pienokainen muuttaa omaan huoneeseensa nukkumaan, uskon, että huone tulee kovaan käyttöön. Ajattelimme kuitenkin, että sisustus on helpompi tehdä ennen lapsen syntymää kuin sen jälkeen. Nyt tuntuu, että ratkaisu oli oikea! Aika vaikea olisi tarttua maalitelaan, kun pienokainen nukkuu päiväuniakin parista minuutista pariin tuntiin. 

Voisin tiivistää suunnittelun ja valintani kolmeen periaatteeseen:

1 Helpot materiaalit

Vesipestävyys oli ykkösjuttu, kun pohdin tilaan tekstiilejä. Ei niin helppo homma kuin miltä kuulostaa. Ensiksikään läheskään kaikkien tuolien päälliset eivät ole edes irrotettavia saati sitten vesipestäviä. Onneksi on Bemz! Ikeasta ostimme nojatuolin rungon ja siihen Bemziltä pellavasekoitetta olevan päällisen haluamassamme värissä. Sen saa heittää pesukoneeseen, jos ja kun tahroja tulee. Toki osa Ikean päällisistäkin tähän tuoliin oli pestävissä, mutta väreistä ei löytynyt mieluista.

Verhot ovat pellavaa, joten nekin koneeseen vaan, jos likaantuvat. Nojatuolissa on lajitelma sisustustyynyjä: pellavaa, puuvillaa ja polyesteria - kaikki pestävissä.

Sitten se poikkeus! Huoneen matto on anopiltani saatu, vanha silkkinen itämainen matto, joka vaatii ihan rehellisen pesulakäynnin, mutta matossa oli niin kauniit värit, etten voinut sanoa sille ei. Onneksi pienen maton peseminen ei tule kalliiksi.

SketchUp-suunnitelma ja kalusteilla mallaamista.

2 Monikäyttöisyys

Vaikka halusin sisustaa alkuun värikkään lastenhuoneen, kalusteiden ja tekstiilien piti olla monikäyttöisiä tulevaisuutta ajatellen. Siksi irrotettava päällinen nojatuoliin ja valkoinen peruslipasto. Hoitopöydän sijaan hoitopiste on sijoitettuna lipaston päälle. Kun sitä ei tarvita, irrallisen tason voi laittaa varastoon.

Tekstiilejä ei tarvitse niin miettiä. Ne kiertävät jo tällä hetkellä kodissa huoneesta toiseen tarpeen mukaan.

Samoin ajattelin huoneen värityksen. Tämä ei ole meille loppuelämän koti, mutta koska muuttoa ei ole näköpiirissä, ajattelin, että neutraalit pinnat toimivat syntymästä pitkälle lapsuuteen.

3 Yksityiskohdat tekevät tilan

Uutta, vanhaa ja väriä! Näillä avainsanoilla valitsin huoneeseen yksityiskohtia: tekstiilejä, leluja, tauluja, piensisustusta. Ihastuin todella paljon koristekuumailmapalloihin, jotka toistavat kauniisti maton sävyjä ja antavat inspiraatiota uusiin väriyhdistelmiin. Samaa periaatetta noudattaa hoitopöydän päällä oleva mobile.

Kurkkaa lisäkuvat huoneesta aiemmasta postauksesta.

Pitääkin kuvata huonetta pian uudelleen, sillä isäni tekemä valaisin (josta tuli niin ihana!!) on vihdoin paikallaan, ja seinille on tullut tauluja, koristeita, ja yksi uusi huonekalukin löytyi kesällä alennusmyynneistä väriskaalaa täydentämään.

Sisustus vauvan saapumisen jälkeen: Tällainen on olohuoneen ryömintäkelpoinen matto

"Mitä tapahtui teidän kodin sisustukselle vauvan saapumisen jälkeen?" Tätä on kyselty minulta aika usein esikoisemme syntymän jälkeen. Ja lisäksi moni on voivotellut, että sano nyt hyvästit siistille ja "laitetulle" kodille. Totuuden nimissä pieni vauva ei sotke. Koti on pysynyt järjestyksessä ja meidän mielestämme myös kauniina, vaikka meitä onkin kahden aikuisen sijaan kotona nyt kaksi aikuista ja yksi pienokainen.

Jotain muutoksia kotona toki on tapahtunut. Olohuoneessa vietämme eniten aikaa, joten sieltä löytyy nyt vauvalle leikkimatto ja lahjaksi saadut lelut kerättyinä huopalaatikkoon. Lisäksi nojatuoli on nykyisin lähinnä vauvan päiväunipaikkana, kun sen reunat rajataan tyynyillä niin, että keskelle muodostuu pieni pesä. Aamupala-aikaan tuossa keskellä mattoa on aika usein sitteri, jossa pienokainen viihtyy sen aikaa, kun vanhemmat syövät puuronsa.

Viimeisimpänä vaihtoon meni ihana pompulavillamattomme. Siitä jäi paljon villahaituvaa innokkaan tahmatassuisen vauvan käsiin, joten tilalle hankittiin puuvillainen Decotiquen mustavalkoinen matto kesän aleista. Siitä ei irtoa nukkaa ja tiivis pinta on hyvä vatsallaan viihtyvän vauvan käsien ja polvien alle. Lisäksi maton voi tarvittaessa pesettää (vaikka värien liukuminen vähän mietityttääkin). Uusi matto on tosi kiva ja se muuttaa koko olohuoneen ilmettä! Ainoa, mitä kaipaan, on pompulamaton pehmeys jalkojen alla.

Enemmän kodin ilme muuttuu varmaan sitten, kun lapsi alkaa leikkiä ja levitellä tavaroitaan. Mutta onko sekään sotkua? Elämäntilanteet muuttuvat ja eikö ole aika ihanaa, että koti ja ajajtus kodikkuudesta muuttuvat sen myötä? Emme toki ajatelleetkaan lasta toivoessamme, että hän ei saisi näkyä kotona mitenkään. Päinvastoin. On aika ihanaa, että meidän kahden aikuisen kotimme sopii myös kolmihenkiselle perheelle paremmin kuin hyvin.

Lahjaidea vauvalle: Ensimmäinen oma taideteos

Perheemme tiedustelivat meiltä etukäteen, mitä pienokaisellemme voisi antaa kastelahjaksi. Kummeilta toivoimme perinteiseen tapaan kummilusikkaa, mutta muutoin ideoita oli vähän. Eihän pieni vauva tarvitse mitään. Hän ei ole vielä tippaakaan kiinnostunut leluista (ja niitäkin on kertynyt jo huomaamatta lukuisia), ja vaatteita ja tarvikkeitakin on riittämiin.

Ajattelimme, että olisi mukavaa, jos perheidemme antamasta kastelahjasta olisi vielä vuosia myöhemminkin iloa saajalle. Siksi pyysimme perheitämme osallistumaan pienen kehystetyn grafiikkavedoksen hankintaan. Taulun taakse liimasimme tarran, johon lahjanantajat voivat jättää terveisensä, jotka säilyvät taulun matkassa mukana. Muutama nimi unohtui ristiäispäivän juhlahumun keskellä pyytää, mutta ne ehtii lisätä, kun perheenjäsenet tulevat meillä taas käymään (ja tässä heille yksi hyvä syy lisää!).

Ihastuimme mieheni kanssa järvenpääläisen Hannu Hyrskeen pieneen Heureka-teokseen, joka kustansi kehystettynä parisataa euroa. Teos vaatii ammattimaisen kehystyksen, jotta pieni kuva pääsee esille oikealla tavalla.

Lastenhuoneessa se löysi paikkansa lipaston päältä ja sai seurakseen valokuvan. Kehysten alle nostin vielä äitini tekemät suloiset pienet villatöppöset. Kaunis muisto ristiäisistä!