Potkuauto alkaa olla jo sen kokoinen esine, että sitä ei iltaisin nosteta lelukoppaan muiden värikkäiden lelujen sekaan. Auto nököttää sohvapöydän edessä päivin ja öin. Mieluummin katselen peltistä kaunokaista kuin jotain muovisempaa vaihtoehtoa, kun valitsemaan pääsin.
Auto on osoittautunut isoksi hitiksi. Välillä sillä ajetaan ja välillä sitä talutetaan ympäri asuntoa. Äiti toivoo, että vempeleessä olisi kaukokäytettävä jarru, kun lapsen askeleet lähtevät auton rinnalla kiihtymään. Toistaiseksi lapsi ja seinät ovat säästyneet kolhuilta.
Vilacin potkuauto sai minut miettimään klassikoita. Parhaimmillaan niissä tuntuu yhdistyvän esteettisyys ja käytettävyys. Ihan hyviä kriteereitä klassikkoleimalle vai mitä? Nykyisin kodit ovat monesti kompakteja ja tavaraa ei haluta hankkia enempää kuin on tarve, onko kummastakaan kriteeristä varaa tinkiä pitkäikäisiä hankintoja tehdessä? Minusta ei. Sisustuksessa luotan koeteltuihin klassikoihin aina mahdollisuuksien mukaan valaisimissa, astioissa ja nähtävästi myös potkuautoissa!
Kirjoita kommenttisi!