Tämän tekstin piti olla esittely unelmieni piknikistä. Mutta oikeasti haluan kirjoittaa parvekkeesta. Meillä ei ole parveketta, ja kesän lähestyessä kaipaan sitä joka vuosi.
Taas tähän aikaan vuodesta luen blogeista ja sisustuslehdistä vinkkejä ja suunnitelmia parvekkeen sisustamiseen ja minua harmittaa, että kokonainen vuodenaika menee tavallaan minulta sisustamisen parissa ohi. Joku voisi sanoa, että parvekkeella on Suomen kesän aikana vain muutamia todellisia käyttöpäiviä, mutta sehän on vain varustelusta kiinni.
Älkää ottako tätä liian vakavasti. Tykkäämme asunnostamme enemmän kuin hullut puurosta, mutta kai sitä nyt aina saa mankua täydellisyyden perään. Aikanaan asuntoa etsiessämme tämän kämpän valtit, kaksi isoa vaatehuonetta, veivät voiton parvekkeesta. Ja jääpä jotain haaveiltavaa elämän seuraaviinkin asuntoihin.
Parvekkeelle olisi kuitenkin käyttöä parista käytännön syystä. Paitsi, että parveke olisi kesäisin lisähuone, sinne saisi myös avomiehen treenivaatteet tuulettumaan (lue: pois haisemasta kylppäristä).
Kuvat lainattu: Housebook ja Eklund
Unelmieni parveke ei olisi välttämättä mikään valtava kooltaan. Sinne pitäisi mahtua löhösohva ja pieni pöytä, jolle laskea kirja ja jääteekannu (ja naulakko niille treenivaatteille). Kattoon kiinnittäisin muutaman värikkään turkkilaisen lyhdyn ja kasveja. Sohva olisi täynnä värikkäitä tyynyjä ja peittoja ja mattona olisi suuri räsymatto. Parveke voisi olla se paikka, jossa kirkkaat värit olisivat pääosassa, koska sisällä asunnossa pidän niistä eniten mausteina.
...
I'm dreaming of a balcony. It should fit a sofa and a little table. I would use lots of colors, puffy pillows and blankets.. Balcony could the one place dedicated to colors cause inside the house I like bright colors only as efects.
Social Icons