Alvar Aallon inspiroiva kotitalo

Helteisenä aamuna mietin, olikohan viisasta varata liput visiitille Alvar Aallon kotitaloon. Helsingin Munkkiniemessä sijaitseva vanha talo olisi varmasti kuin pätsi. Onneksi olin väärässä! Vuonna 1936 valmistunut omakotitalo oli suorastaan viileä ja tuuletusikkunoista kävi ihana tuulenvire.

Kodin lisäksi talossa oli korkea ateljeetyötila, jossa Aallon arkkitehtitoimiston arkkitehdit ovat istuneet puurtamassa. Aallon oma työpöytä oli tilan nurkassa, jossa nurkkaikkuna antoi kauniin luonnonvalon. Huikean kaunis tila!

Koti oli kokonaisuudessaan juuri niin kaunis ja inspiroiva kuin ajattelinkin. Sisustuksessa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja: puuvillaa, juuttia, puuta, tiiltä ja paperia. Sävymaailma on murretun vaalea, jälleen pinnalla olevia heinänkeltaisia sävyjä oli paljon yhdistettynä siniseen ja vihreään sekä ruskeaan. Yksikään huone ei ollut valkoinen vaan kaikissa oli jokin sävy. Sävyjen yhdistely oli taitavaa.

Tutkailin kiinnostuneena muun muassa valaisinten ripustusta. Monessa huoneessa valaisimen paikka oli keskellä tilaa, mutta koukun avulla valaisin oli tuotu sohvaryhmän keskelle tai pöydän päälle. Sellaisenaan reilusti näkyville jätetty koukku ja valaisimen roikkuva johto näyttivät kivoilta.

Minua inspiroi myös kalusteiden asettelu, pois seinien vieriltä tuodut kalusteet ja poikittain keskelle huonetta asetetut työpöydät. Samoin ihastelin ruokailutilan rimoitusta ja säilytyskalusteiden monipuolisuutta. Nykypäivän trendeistä muistuttivat myös viherkasvirykelmät ja rönsyilevät köynnökset sekä erilaiset metalliset pienkalusteet ja -tavarat.

On helppo sanoa, että Aalto on ollut ajattomuuden mestari mutta myös aikaansa edellä. Toki, jos talossa edelleen asuttaisiin vakituisesti, ilme olisi varmasti monilta osin modernimpi, mutta monet sisustuksen piirteet ovat sovellettavissa nykysisustukseenkin. Rimoitukset ovat yksi omista isoista haaveistani. Sopiva paikka käyttää niitä tulee varmasti vastaan sitten ajallaan.

 

Villapeite vauvan pinnasängyn reunalla - kolmen henkilön makuuhuone

Makuuhuoneestamme ei ole näkynyt kuvia sitten vauvan syntymän. Tila ei ollut parhaimmillaan, kun parisänky ja sivuvaunuksi muutettu pinnasänky oli tuupattu seinään kiinni. Mutta nyt, kun pienokainen nukkuu yöt omassa sängyssään, tuntuu, että sisustajaäiti on saanut osan huoneesta takaisin.

Makuuhuoneemme on pieni. Sinne mahtuu sänky ja tällä hetkellä sängyt eikä oikein muuta. Tämä on kuitenkin tuntunut hyvältä. Tila on varattu ainoastaan nukkumiseen ja ehkä siksi huoneessa myös nukuttaa hyvin. Erityisen hyvin meitä on nukuttanut kesällä ostetussa uudessa sängyssä. Sänky meni vaihtoon, kun upposin vanhaan patjaan vauvaa imettäessä niin syvälle että ahdisti. Sängyn lisäksi vaihdoimme myös päädyn. Sänkykokonaisuutta ostaessamme pohdimme pitkään vaalean ja tumman verhoilun välillä. Päädyimme skarppiin mustaan. Ainakin tämän makuuhuoneen sisustukseen se sopii ja uskon, että musta sänky on ryhdittävä valinta tulevissakin makuuhuoneissa. Korkeat jalat tekevät siitä kevyen ja ilmavan oloisen.

Petauksen kanssa mennään yksinkertaisella linjalla. Kevyt vohvelikankainen päiväpeite, yksi jättityyny, jonka olen ommellut Marimekon pellavaisesta Sulhasmies kankaasta, ja paksu villapeitto. Toki myös vauvalla on omat petaustekstiilinsä: tilkkutäkkikuvioisen päiväpeitteen heitin kuvauksen ajaksi rennosti sängyn laidalle vauvan villapeitteen kaveriksi.

Tällaisessa vaaleassa ja usvaisessa makuuhuoneessa on juuri nyt hyvä olla. En kaipaa tilaan enempää värejä. Aika usein on niin, että juuri makuuhuoneen haluan rauhoittaa vaaleudella, vaikka muissa tiloissa kaipaan värejä.

Sellainen spontaani blogipostaus talvisesta olohuoneesta

Vuoden alussa olen lukenut monista blogeista pohdintaa blogien tulevaisuudesta. Kun oma aika on kortilla, mietin toki itsekin, onko homma vielä antoisaa ja lukeeko blogiani kukaan. Koska huomaan kaipaavani blogin tekemistä ja laitan edelleen asioista merkille, että tuosta pitäisi tehdä blogiin postaus, ensimmäiseen kysymykseen vastaus on myöntävä. Vauva-arjessa blogi ei kuitenkaan ole prioriteetti yksi tai kaksi, vaan sellainen leppoisa ajanviete ja vastapainoa vauvajutuille. Jatkan bloggailua stressittömästi. Ehkä tämä on vaihe, josta postaustahti taas huomaamattaan kiihtyy.

Vaikka silloin tällöin pohdin, että tästä aiheesta pitäisi kirjoittaa, postaukseni syntyvät hyvin spontaanisti. Kun jokin näyttää kotona kivalta, kuvaan sitä. Työssäni teen sisältöä tarkkaanmietittyjen teemojen ja tiukkojen aikataulujen kanssa. Blogi on kaiken tämän vastapaino. Kukin saa tehdä tavallaan. Minulle tarkka sisältöjen ja aikataulujen rakentaminen sotisi blogin keveyttä vastaan. Joskus mietin, pohditaanko blogien tulevaisuutta osin tästä syystä. Hommasta on tullut niin vakavaa.

Toiseen kysymykseen, että lukeeko tätä kukaan, en oikeastaan voi itse vaikuttaa määräänsä enempää. Pyrin tekemään visuaalisesti kaunista blogia, jossa avaan oven kotiini ja toivon, että meidän perheemme ratkaisut ja ajatukseni sisustamisesta inspiroisivat. Omat kasvoni ja eritoten perheeni rajaan edelleen ulkopuolelle. Näin teen, koska haluan jakaa sisustusinspiraatiota, en niinkään tulla omalla persoonallani kenenkään mielenkiinnon kohteeksi. Tilastojen mukaan teitä lukijoita on, kiitos siitä!

Kurkataan vielä olohuoneeseen, jossa vaihdoin sohvaan vuosien tauon jälkeen alkuperäiset selkätyynyt. Yksivärinen sohva ja koristetyynyt näyttää pitkästä aikaa kivalta. Talvella kaipaan tällaista tummempaa ja turvallista sohvaa samettityynyineen.

Sohvan toisella käsinojalla on talven ainoita sisustusostoksia, Granitista hankittu todella lämmin ruskea-valkoinen villaviltti. Menee sävyiltään muuten täydellisesti yhteen Marimekon suosikkityynynpäällisten kanssa.

Vaarin sorvaama jalkavalaisin teki lastenhuoneen nurkasta lukunurkan

Kurkataanpa lastenhuoneeseen, jonne olemme sitten viime näkemän saaneet yhden tärkeän puuttuneen palasen. Olen valaisinfriikki, ja ehkä siksi lastenhuone ei tuntunut viimeistellyltä ilman kunnollista lukuvalaisinta nojatuolin vieressä.

Isäni on taitava käsistään ja on sorvannut lapsuudenkotiini monta lukuvaloa. Tämä tuli mieleeni, kun pohdin sopivaa valaisinta huoneeseen. Sorvilla on mahdollista tehdä monenlaisia muotoja valaisimen varteen: joko kulmikasta tai pyöreää. Pyysin isääni tekemään vauvanhuoneeseen mahdollisimman pyöreitä muotoja sisältävän valaisimen. Puuna on koivu ja se on käsitelty mehiläisvahalla silkkisen himmeäksi ja sileäksi. Varjostimen hankin Ikeasta ja ajattelin, että sen avulla valaisimen ilmettä on helppo muuttaa halutessaan tulevaisuudessa.

Olen supertyytyväinen lopputulokseen! Vaalea puu sopii kauniisti yhteen niin beigen seinävärin kuin oranssin nojatuolinkin kanssa ja se tuo huoneeseen lämmintä luonnollisuutta. Tämä valaisin nousi heti omalle top-listalleni kodin valaisimista. Uniikkia ja ajatonta designia, jota ei muilla ole ja niin rakas, koska tekijänä on oma taitava isä. Valaisin tulee varmasti kulkemaan lapsemme mukana pitkään.

Toisena uutena juttuna on pieni rahi, jonka klikkailin kotiin House of Rymin kesäalesta. Sen värimaailma ja kuvio sopii yhteen sekä nojatuolin että itämaisen maton kanssa.

Värikäs ja ihanasti uutta, vanhaa ja itsetehtyä sekoitteleva lastenhuone on nousemassa yhdeksi onnistuneimmaksi tilaksi kotona. Tauluja puuttuu edelleen seinältä, mutta odottelen rauhassa, että niiden paikat loksahtavat ajatuksissani paikoilleen.

Tuokiokuva: Ruskan sävyjä olohuoneessa

Sisustusraportti 2/18: Kasvot yritysten johdossa, Alvar Aalto, miniasuntoja ja Suomi maailmalla

Viikonloppuun sopii hyvin lueskella sisustusasiaa! Ota rento asento nojatuolissa ja selaa läpi viime aikojen kiinnostavimmat jutut asumisen, sisustuksen ja designin maailmasta. Tästä alkaa sarjassaan toinen Sisustusraportti.

Alkuperäisiin juttuihin pääset otsikkoa klikkaamalla! Kuvituksena oman perheen rauhallinen aamupalahetki, kun vauva on saanut jo ruokansa, ja vanhemmat saavat nautiskella aamukahvin kaikessa rauhassa.

Pöydällä on myös ihana neilikkaa, marjaoksia ja eukalyptusta sisältävä kimppu, jonka kukkakaupan floristi kietaisi löysälle ja hieman romanttisesti sekaisin pyynnöstäni.

Marimekkoa johdetaan innostamalla

Designyritysten takana olevat henkilöt ovat aina mielenkiintoisia. He antavat kasvot yritykselle, sen tarinalle, toiminnalle ja arvolle.

Helsingin Sanomat teki juttua Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskosta, jonka johtamana Marimekon liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa 100 miljoonan merkkipaalun viime vuonna.

Jutusta selviää, että Alahuhta-Kasko ei suostu ottamaan sankarinviittaa harteilleen yksin - menestys on tiimityötä. Hänen johtamistyylinsä nojaa pitkälti oppiäiti Kirsti Paakkasen tapaan ottaa alaisensa huomioon. Sen Alahuhta-Kasko myöntää, että innostuu helposti ja toivoo innostuksensa tarttuvan alaisiin.

Olen itsekin päässyt haastattelemaan Alahuhta-Kaskoa ja vaikutuin hänen määrätietoisuudestaan. Jos Marimekon johtajan taustat kiinnostavat vielä jatkojutun verran, pääset tästä tekemäni jutun nettiversioon Tiina Alahuhta-Kasko: Luksusmerkkien pinnallisuus ei istu minulle.

Finarten Larissa Immosen toinen koti on Intiassa

Helsingin Sanomat on tehnyt jutun myös Marimekkoa pienemmän, kotimaisen mattoyritys Finarten toimitusjohtajasta Larissa Immosesta. Jutussa Immonen kertoo kasvaneensa tiiviisti perheen mattobisnekseen ja matkanneensa Intiaan mattokaupoille vanhempiensa mukana jo alle 10-vuotiaana. Toimitusjohtaja hänestä tuli perheyritykseen vuonna 2014.

Jutussa kerrotaan muun muassa, kuinka Finarten yhteistyö intialaisten matontekijöiden kanssa sujuu. Huijaus- ja kopiointiyrityksiltä ei ole vältytty, mutta suomalainen neuvottelija on saanut yhteistyökumppaneiden kunnioituksen.

Finarte on teettänyt mattoja Intiassa vuosikymmeniä. Immosen mukaan Finarten matot ovat silti suomalaisia. Työn teettäminen Suomessa vaatisi sekä raaka-aineiden tuontia että mattojen hintojen nostamista jopa viisinkertaiseksi. Osa materiaalista olisi tuotava Suomeen joka tapauksessa ulkomailta. Immonen perustelee, että kotimainen design ja esimerkiksi räsymattoperinteen jatkaminen ajavat ohi materiaalin alkuperän kotimaisuudesta puhuttaessa.

Miltä maistuu elämä miniasunnossa?

Työnantajani Deko tutustui asukkaiden elämään Martinlaakson uusissa miniasunnoissa. Ei yllätä, että 15 neliön kodeissa eletään erilaisissa elämäntilanteissa ja eri syistä. Asukkaat vaikuttavat viihtyvän minikodeissaan. Yksi kertoo vähentäneensä tavaramäärää ja keventäneen samalla oloaan, toinen haki vaihtelua eron jälkeen ja kolmas muutti asuntoon tuoreen parisuhteen myötä.

Kritiikkiähän miniasunnot ovat saaneet runsaasti. Jutussa kerrotaan, että niiden pelätään muuttavan asumista liikaa "kotiloiksi", säilytystiloiksi, joissa ei viihdytä kuin nukkumisen verran.

Vastikään myös Helsingin Sanomat teki juttua miniasumisesta. Jutussa professori Mari Vaattovaara pelkää, että miniasunnoista tulee asuntosijoittajien tapa kerätä isoja voittoja niiden kustannuksella, joilla ei ole varaa asua isoissa kaupungeissa muissa kuin miniasunnoissa. Jos tämä näkökulma kiinnostaa, pääset tästä Hesarin juttuun "Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla".

Alvar Aallon suunnitteleman Paimion parantolan kohtalo auki

Vuonna 1933 valmistunut Paimion parantola Varsinais-Suomessa on yksi Alvar Aallon tunnetuimmista töistä. Kesällä kohistiin, kun rakennuksen omistava Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri laittoi sen myyntiin tarjouskilpailulla.

Aiheesta keskusteli taannoin Yle Puheen Kulttuuricocktail, jonka podcast on edelleen kuunneltavissa. Keskustelussa Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh ja Suomen arkkitehtiliiton entinen puheenjohtaja Leena Rossi nostivat esille muun muassa sen, jääkö parantola suojelematta ikänsä takia. Eihän parantola ole vielä edes satavuotias. Aallon tyyli on edelleen niin ajankohtainen, ettei se herätä ajatusta tarpeesta suojella rakennusta tuleville polville.

Tarjouskilpailun myötä on herännyt huoli, kenelle rakennus irtaimistoineen menisi, millaiseen käyttöön ja millä reunaehdoilla. Voisiko siellä tulevaisuudessa enää käydä? Parantola on ollut myös mukana listalla, jossa joukko Aallon rakennuksia pyritään saamaan Unescon maailmanperintölistalle. Miten käy tämän hankkeen? Yhtä mieltä Lindh ja Rossi olivat siitä, että kyseessä on jokaisen Aalto-fanin ehdoton käyntikohde ja kokonaisuus, jota ei saisi päästää katoamaan.

Loppukevennys: Suomi mainittu!

Viime aikoina silmiini on sattunut useampikin hyvä uutinen, joissa suomalainen design ja asuminen ovat päässeet ansiokkaasti esille ulkomailla.

Vielä näin Habitaren aikoihin sopii hyvin Iltalehden uutinen "Japanilaisen sisustusliikkeen johtaja maistoi suomalaista jäätelöä - nyt myynnissä Euroopan suurkaupungeissa". Suomen Jäätelön jäätelöpikareita on ollut myynnissä Mujin liikkeissä sen jälkeen, kun Mujin johtaja ihastui makuihin viime vuoden Habitare-messuilla.

Time lehti on nostanut helsinkiläisen saunan ja ravintolan Löylyn vuoden 2018 merkittävien matkakohteiden listalleen. Ylen uutiseen tästä.

Ja brittilehti The Gurdian on käynyt tutustumassa elämään Fiskarsissa. Juttuun on haastateltu suomalais-brittiläistä Puukon perhettä, joka muutti Britanniasta Fiskarsiin rauhallisemman perhe-elämän ja uuden ammatillisen suunnan takia. Yleisemmin juttu kertoo kuitenkin tästä taiteilijoiden asuttamasta kylästä. Guardianin juttuun pääset tästä.

Habitare 2018: Houkutteleeko runsaus?

Skandinaavinen selkeys ja minimalismi sai väistyä Habitaressa tänä vuonna. Osastot olivat toinen toistaan runsaampia värien, materiaalien, asetelmien ja muotojen osalta.

Okra ja muut oranssin ja keltaisen sävyt olivat runsaasti esillä ruskeiden, vihreiden ja punaisen rinnalla. Materiaaleista keramiikka, villa, napakka puuvilla, pellava ja vaalea puu (sen Ikean tarjoaman tumman puun sijaan!).

Nyt ei tyydytä laittamaan maljakkoa pöydälle, vaan tehdään kookkaita asetelmia. Hylly voi olla olemassa vain esitelläkseen kodin omistajan rakkaita esineitä, ja viherkasveja kootaan ryhmiin kodin kulmiin ja tilanjakajiksi.

Kulmikkuus on antanut tilaa jälleen pehmeille muodoille, joita toistetaan tiloissa niin huonekaluissa, piensisustuksessa, astioiden epäsymmetrisyydessä ja tekstiilien kuvoissa.

On ilahduttavaa nähdä, että vaikutteita runsauden suuntaan on näin vahvasti tarjolla. Ehkä siitä tarttuu jokaiselle jotain, vaikkei kotiaan väreillä kyllästäisikään. Minulle jäi polttelemaan okran polttava oranssinen sävy! Mihinköhän kotona mahtuisi okran sävyinen seinä...

Joka vuosi pohditaan, onko värit nyt nähty? Mutta ainakaan vielä niin ei ole. Voisi sanoa, että nyt on käytössä koko väripaletti, kunhan sävy on taitettu harmaalla pehmeäksi. Värien kanssa voi hullutella, kuten huonekalumerkki Hakolan okran, vaaleanpunaisen ja vaalean puun täyttämä osasto näytti, tai vain täydentää kodin vaaleutta vaihtamalla valkoisen seinän tilalle värillinen seinä tai pinnoiltaan vaaleaan kotiin värikkäitä tekstiilejä.

Voiko olla, että aikamme määrittelee skandinaavisuutta uudelleen? Riisutun väripaletin ja minimalismin sijaan rinnalle voisi tulla sävykäs, luonnonmateriaaleihin ja orgaaniseen muotokieleen nojaava suunta. Sisustaahan kummankin voisi samoilla tuotteilla. Olisipa kiinnostavaa nähdä yhtä aikaa vieri vieressä perinteinen alvaraaltomainen vaalea ja riisuttu sisustus ja rinnalla hieman runsaampi (kaikilla tavoin!) uusi tulkinta skandinaavisuudesta. Kumpi puhuttelisi suomalaista tänä päivänä enemmän?