arkkitehtuuri

26. heinäkuuta 2019

Alvar Aallon inspiroiva kotitalo

2 comments
Helteisenä aamuna mietin, olikohan viisasta varata liput visiitille Alvar Aallon kotitaloon. Helsingin Munkkiniemessä sijaitseva vanha talo olisi varmasti kuin pätsi. Onneksi olin väärässä! Vuonna 1936 valmistunut omakotitalo oli suorastaan viileä ja tuuletusikkunoista kävi ihana tuulenvire.

Kodin lisäksi talossa oli korkea ateljeetyötila, jossa Aallon arkkitehtitoimiston arkkitehdit ovat istuneet puurtamassa. Aallon oma työpöytä oli tilan nurkassa, jossa nurkkaikkuna antoi kauniin luonnonvalon. Huikean kaunis tila!

Koti oli kokonaisuudessaan juuri niin kaunis ja inspiroiva kuin ajattelinkin. Sisustuksessa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja: puuvillaa, juuttia, puuta, tiiltä ja paperia. Sävymaailma on murretun vaalea, jälleen pinnalla olevia heinänkeltaisia sävyjä oli paljon yhdistettynä siniseen ja vihreään sekä ruskeaan. Yksikään huone ei ollut valkoinen vaan kaikissa oli jokin sävy. Sävyjen yhdistely oli taitavaa.

Tutkailin kiinnostuneena muun muassa valaisinten ripustusta. Monessa huoneessa valaisimen paikka oli keskellä tilaa, mutta koukun avulla valaisin oli tuotu sohvaryhmän keskelle tai pöydän päälle. Sellaisenaan reilusti näkyville jätetty koukku ja valaisimen roikkuva johto näyttivät kivoilta.

Minua inspiroi myös kalusteiden asettelu, pois seinien vieriltä tuodut kalusteet ja poikittain keskelle huonetta asetetut työpöydät. Samoin ihastelin ruokailutilan rimoitusta ja säilytyskalusteiden monipuolisuutta. Nykypäivän trendeistä muistuttivat myös viherkasvirykelmät ja rönsyilevät köynnökset sekä erilaiset metalliset pienkalusteet ja -tavarat.

On helppo sanoa, että Aalto on ollut ajattomuuden mestari mutta myös aikaansa edellä. Toki, jos talossa edelleen asuttaisiin vakituisesti, ilme olisi varmasti monilta osin modernimpi, mutta monet sisustuksen piirteet ovat sovellettavissa nykysisustukseenkin. Rimoitukset ovat yksi omista isoista haaveistani. Sopiva paikka käyttää niitä tulee varmasti vastaan sitten ajallaan.











 






Alvar Aallon inspiroiva kotitalo

26. heinäkuuta 2019

16. syyskuuta 2018

Sisustusraportti 2/18: Kasvot yritysten johdossa, Alvar Aalto, miniasuntoja ja Suomi maailmalla

0 comments
Viikonloppuun sopii hyvin lueskella sisustusasiaa! Ota rento asento nojatuolissa ja selaa läpi viime aikojen kiinnostavimmat jutut asumisen, sisustuksen ja designin maailmasta. Tästä alkaa sarjassaan toinen Sisustusraportti.

Alkuperäisiin juttuihin pääset otsikkoa klikkaamalla! Kuvituksena oman perheen rauhallinen aamupalahetki, kun vauva on saanut jo ruokansa, ja vanhemmat saavat nautiskella aamukahvin kaikessa rauhassa.

Pöydällä on myös ihana neilikkaa, marjaoksia ja eukalyptusta sisältävä kimppu, jonka kukkakaupan floristi kietaisi löysälle ja hieman romanttisesti sekaisin pyynnöstäni.



Marimekkoa johdetaan innostamalla

Designyritysten takana olevat henkilöt ovat aina mielenkiintoisia. He antavat kasvot yritykselle, sen tarinalle, toiminnalle ja arvolle.

Helsingin Sanomat teki juttua Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskosta, jonka johtamana Marimekon liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa 100 miljoonan merkkipaalun viime vuonna.

Jutusta selviää, että Alahuhta-Kasko ei suostu ottamaan sankarinviittaa harteilleen yksin - menestys on tiimityötä. Hänen johtamistyylinsä nojaa pitkälti oppiäiti Kirsti Paakkasen tapaan ottaa alaisensa huomioon. Sen Alahuhta-Kasko myöntää, että innostuu helposti ja toivoo innostuksensa tarttuvan alaisiin.

Olen itsekin päässyt haastattelemaan Alahuhta-Kaskoa ja vaikutuin hänen määrätietoisuudestaan. Jos Marimekon johtajan taustat kiinnostavat vielä jatkojutun verran, pääset tästä tekemäni jutun nettiversioon Tiina Alahuhta-Kasko: Luksusmerkkien pinnallisuus ei istu minulle.

Finarten Larissa Immosen toinen koti on Intiassa

Helsingin Sanomat on tehnyt jutun myös Marimekkoa pienemmän, kotimaisen mattoyritys Finarten toimitusjohtajasta Larissa Immosesta. Jutussa Immonen kertoo kasvaneensa tiiviisti perheen mattobisnekseen ja matkanneensa Intiaan mattokaupoille vanhempiensa mukana jo alle 10-vuotiaana. Toimitusjohtaja hänestä tuli perheyritykseen vuonna 2014.

Jutussa kerrotaan muun muassa, kuinka Finarten yhteistyö intialaisten matontekijöiden kanssa sujuu. Huijaus- ja kopiointiyrityksiltä ei ole vältytty, mutta suomalainen neuvottelija on saanut yhteistyökumppaneiden kunnioituksen.

Finarte on teettänyt mattoja Intiassa vuosikymmeniä. Immosen mukaan Finarten matot ovat silti suomalaisia. Työn teettäminen Suomessa vaatisi sekä raaka-aineiden tuontia että mattojen hintojen nostamista jopa viisinkertaiseksi. Osa materiaalista olisi tuotava Suomeen joka tapauksessa ulkomailta. Immonen perustelee, että kotimainen design ja esimerkiksi räsymattoperinteen jatkaminen ajavat ohi materiaalin alkuperän kotimaisuudesta puhuttaessa.





Miltä maistuu elämä miniasunnossa?

Työnantajani Deko tutustui asukkaiden elämään Martinlaakson uusissa miniasunnoissa. Ei yllätä, että 15 neliön kodeissa eletään erilaisissa elämäntilanteissa ja eri syistä. Asukkaat vaikuttavat viihtyvän minikodeissaan. Yksi kertoo vähentäneensä tavaramäärää ja keventäneen samalla oloaan, toinen haki vaihtelua eron jälkeen ja kolmas muutti asuntoon tuoreen parisuhteen myötä.

Kritiikkiähän miniasunnot ovat saaneet runsaasti. Jutussa kerrotaan, että niiden pelätään muuttavan asumista liikaa "kotiloiksi", säilytystiloiksi, joissa ei viihdytä kuin nukkumisen verran.

Vastikään myös Helsingin Sanomat teki juttua miniasumisesta. Jutussa professori Mari Vaattovaara pelkää, että miniasunnoista tulee asuntosijoittajien tapa kerätä isoja voittoja niiden kustannuksella, joilla ei ole varaa asua isoissa kaupungeissa muissa kuin miniasunnoissa. Jos tämä näkökulma kiinnostaa, pääset tästä Hesarin juttuun "Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla".

Alvar Aallon suunnitteleman Paimion parantolan kohtalo auki

Vuonna 1933 valmistunut Paimion parantola Varsinais-Suomessa on yksi Alvar Aallon tunnetuimmista töistä. Kesällä kohistiin, kun rakennuksen omistava Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri laittoi sen myyntiin tarjouskilpailulla.

Aiheesta keskusteli taannoin Yle Puheen Kulttuuricocktail, jonka podcast on edelleen kuunneltavissa. Keskustelussa Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh ja Suomen arkkitehtiliiton entinen puheenjohtaja Leena Rossi nostivat esille muun muassa sen, jääkö parantola suojelematta ikänsä takia. Eihän parantola ole vielä edes satavuotias. Aallon tyyli on edelleen niin ajankohtainen, ettei se herätä ajatusta tarpeesta suojella rakennusta tuleville polville.

Tarjouskilpailun myötä on herännyt huoli, kenelle rakennus irtaimistoineen menisi, millaiseen käyttöön ja millä reunaehdoilla. Voisiko siellä tulevaisuudessa enää käydä? Parantola on ollut myös mukana listalla, jossa joukko Aallon rakennuksia pyritään saamaan Unescon maailmanperintölistalle. Miten käy tämän hankkeen? Yhtä mieltä Lindh ja Rossi olivat siitä, että kyseessä on jokaisen Aalto-fanin ehdoton käyntikohde ja kokonaisuus, jota ei saisi päästää katoamaan.


Loppukevennys: Suomi mainittu!

Viime aikoina silmiini on sattunut useampikin hyvä uutinen, joissa suomalainen design ja asuminen ovat päässeet ansiokkaasti esille ulkomailla.

Vielä näin Habitaren aikoihin sopii hyvin Iltalehden uutinen "Japanilaisen sisustusliikkeen johtaja maistoi suomalaista jäätelöä - nyt myynnissä Euroopan suurkaupungeissa". Suomen Jäätelön jäätelöpikareita on ollut myynnissä Mujin liikkeissä sen jälkeen, kun Mujin johtaja ihastui makuihin viime vuoden Habitare-messuilla.

Time lehti on nostanut helsinkiläisen saunan ja ravintolan Löylyn vuoden 2018 merkittävien matkakohteiden listalleen. Ylen uutiseen tästä.

Ja brittilehti The Gurdian on käynyt tutustumassa elämään Fiskarsissa. Juttuun on haastateltu suomalais-brittiläistä Puukon perhettä, joka muutti Britanniasta Fiskarsiin rauhallisemman perhe-elämän ja uuden ammatillisen suunnan takia. Yleisemmin juttu kertoo kuitenkin tästä taiteilijoiden asuttamasta kylästä. Guardianin juttuun pääset tästä.

Sisustusraportti 2/18: Kasvot yritysten johdossa, Alvar Aalto, miniasuntoja ja Suomi maailmalla

16. syyskuuta 2018

16. elokuuta 2018

Sisustusraportti - kiinnostavimmat uutiset sisustuksesta, asumisesta ja designista

2 comments
Olen haudutellut kesän ajan uutta postausideaa, joka starttaa tästä.

Olenko ainoa, joka lukee kiinnostuneena sisustusta, asumista, arkkitehtuuria ja designia koskevat uutiset, katsoo videot ja tutustuu tutkimuksiin? Näitä juttuja putkahtelee eteen tasaisesti niin lehdistä, nettisivuilta, televisiosta, Facebookin virrasta ja niin edelleen. Päätin, että kokoan silloin tällöin minua kiinnostaneita juttuja yhteen postaukseen - jos vaikka löytäisit joukosta uutta luettavaa.



Kas tässä ensimmäiset poiminnat. Alkuperäisjuttuihin pääset klikkaamalla otsikkoa!
Kuvituksena kodin markettikukista kasattu kukkakimppu, jonka teko-ohjeet luvassa omaan postaukseen pian.

Tove Janssonin kotona Helsingissä

Muuminpäivänä Yle julkaisi uudelleen vanhan juttunsa Tove Janssonin torniateljeesta. Huikean näköinen paikka, jossa olisi niin mahtavaa päästä käymään.

Vierailut ovat kuitenkin todella rajoitettuja - vain erityisellä luvalla, pienissä ryhmissä eikä kuvia saa ottaa. Jos vierailijoita ei nykyisin katsota hyvällä, jutusta selviää, että myös Tovesta valitettiin aikoinaan.



Ruoholahden villat ovat katseilta piilossa

Luen mielelläni asuinalueita ja vanhoja taloja koskevia juttuja. Helsingin Sanomissa oli vastikään juttu Ruoholahden villojen historiasta. Alue unohtuu aika usein, mutta ratikasta muistan silmäilleeni ohimennessä tuota korkeilla puuaidoilla rajattua aluetta.

Jutusta selviää, että kaikkiaan villat koostuvat kolmestatoista talosta. Entiset vuonna 1881 valmistuneissa työväen taloissa asuu muun muassa muotisuunnittelija Ilona Pelli. Huonoon kuntoon päässeissä taloissa on jouduttu tekemään isoja remontteja - alkaen vesi- ja viemäriputkista ja tulipalojen jälkien siivoamisesta.

Valmistuessaan asuntojen hinnat olivat sata markkaa. Taitaa olla sanomattakin selvää, että nykyisin Helsingin kantakaupungissa sijaitseva puutaloalue on hinnoissaan. Jutussa Pelli muistelee, että vielä 1980-luvulla asukkaissa oli laitapuolen kulkijoita ja yksi taloista toimi miesten asuntolana, mikä toi eritoten viikonloppuisin levottomuutta pihamaalle, josta hävisi usein tavaraa vieraiden matkaan. Portit kortteliin rakennettiin vasta kymmenisen vuotta sitten.



Loppukevennys: Heljä Liukko-Sundström tiivistää työnsä Arabialla 30 sekuntiin!

Tekijöiden nostaminen esille on aina kiinnostavaa. Mitä he ajattelevat työstään ja miksi heidän työnsä jälki on uniikkia? Loppuun poimin lyhyen videon Arabialta, jossa luontoaiheistaan tunnettu Heljä Liukko-Sundström kertoo, miksi hän murtautui pois tiukasti taiteen kentältä.

Olisi ihana kuulla palautetta tästä ensimmäisestä Sisustusraportista! Postaussarja kehittyy varmasti tehdessä, joten kaikki on mahdollista. Mitä pidit? Mitä klikkasit?

Sisustusraportti - kiinnostavimmat uutiset sisustuksesta, asumisesta ja designista

16. elokuuta 2018

1. elokuuta 2018

Inspiroiva koti: Modernia puutaloasumista

0 comments
Pitkästä aikaa törmäsin inspiroivaan asuntoon ruotsalaisen Fantastic Frankin sivuilla. Tässä on paljon oman unelma-asuntoni elementtejä: korkeaa tilaa, isot ikkunat, paljon valoa, takka, reilut oleskelutilat, parvekkeita ja muita ulkotiloja, modernia ja lämmintä fiilistä yhtä aikaa. Täydellinen ei ole tämäkään. Puuttumaan jäävät keittiösaareke ja yläkaapittomuus sekä keittiötilojen avautuminen oleskelutiloihin.

Lämmin vaalea puu näyttää juuri nyt freesiltä valkoisen rinnalla. Ruokailutilan ja makuuhuoneen paneloitu seinä on todella kaunis ja pehmentää modernia taloa upeasti. Meidänkin kodin maitolakattu vanha mosaiikkiparketti on just tätä päivää. Olen edelleen tyytyväinen, että se kunnostettiin eikä peitetty laminaatilla. Tähän asuntoon lisäisin hieman väriä sisustukseen ja oma kalustustyylini on vähemmän industrial kuin kuvissa, mutta talon raamit mielyttävät kovasti.










Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Fantastic Frank

Inspiroiva koti: Modernia puutaloasumista

1. elokuuta 2018

19. kesäkuuta 2018

Kesä täynnä designia: Menovinkit sisustusdiggarille

0 comments
Olenko ainoa, josta tuntuu, että mielenkiintoisia sisustus- ja designtapahtumia ja -näyttelyitä on jatkuvasti enemmän? Olen tehnyt pientä listaa tapahtumista, joissa olisi tässä kesän mittaan kiva käydä ja ajattelin jakaa listani teidän kanssanne. Ehkä jollain on vielä kalenteri tyhjänä designista!

Jos jollain on tiedossa lisää kiinnostavia tapahtumia, niitä saa mieluusti vinkata kommentteihin.

Yhden odotetuimmista kohteista saan jo ruksia nähdyksi. Kävimme eilen koko perheen voimin päiväretkellä Fiskarsissa ja piipahdin Onoman eurooppalaisia keramiikkataiteilijoita koonnessa About Clay -näyttelyssä sekä Firkars Summer House -näyttelyssä, jossa joukko muotoilijoita ja designyrityksiä ovat tehneet omat tulkintansa kesäkodin eri huoneista jostain taitelijasta inspiroituneena. Täältä jälkimmäisestä ovat myös postauksen kuvat. Iso suositus molemmille näyttelyille sekä tietenkin Fiskarsille, joka on aina yhtä ihana reissukohde.



F niin kuin Fiskars


About Clay, Fiskarsin Kuparipajassa,13.5.2018–2.9.2018.
Fiskars Summer House, 15.6.2018
6.9.2018.





H niin kuin Helsinki

Helsingin Designmuseossa norjalaismuotoilija Daniel Rybakkenin näyttely Daylight and Objects, 8.6.2018–26.8.2018. Rybakken on monille tuttu Artekille suunnitellusta 124 degrees -peilistä. Desigmuseossa on edelleen myös Timo Sarpanevan näyttely, jos sekin on vielä näkemättä.


Svenskt Tenn Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Design from Sweden -näyttelyssä,
25.5.2018
26.8.2018, ja Didrichsenin taidemuseossa Estrid Ericson & Josef Frank – Muotoilun uudistajat -näyttelyssä, 25.5.2018–9.9.2018. Ja jos inspiraatio iskee, merkin tuotteita saa syyskuuhun asti myös Stockmannin pop up -kaupasta Helsingin keskustasta.

Klassikkokohteista on näkemättä vielä Alvar Aallon kotitalo, jossa järjestetään opastettuja kierroksia lähes päivittäin. Lisäksi Jyväskylässä olisi kiinnostavaa poiketa Alvar Aallon museoon, ks. kohta J.






J niin kuin Jyväskylä

Jyväskylän Alvar Aalto -museossa on alkanut näyttely Asuntomme probleemina, 8.6.–16.9.2018, joka avaa Aallon ajattelua asuntosuunnittelussa. Näyttelyyn liittyen on ilmestynyt myös tuore kirja Sirkka-Liisa Jetsonen: Alvar Aalto Homes, jonka aion jossain vaiheessa hankkia käsiini.

P niin kuin Pori

Itseoikeutetusti Asuntomessut, 6.7.2018–5.8.2018 ovat monelle sisustajalle kesän must-kohde. Kuuluu myös omalle listalleni. Äitiyslomalla messukohinaa on tullut seurattua paljon normaalia vähemmän, joten tarjonta on ihana yllätys!






T niin kuin Tampere

Jos vanhat talot ja eritoten niiden tarinat kiinnostavat, kehotan suuntaamaan askeleet Tampere-visiitillä Kulttuuritalo Laikkuun. Kesäkuun loppuun asti siellä on auki Pelastetut kaunottaret -näyttely, 1.6.2018–30.6.2018, jossa on muutama minunkin valokuvani kertomassa tamperelaisen Annikin puutalokorttelin kunnostusurakasta.

Kesä täynnä designia: Menovinkit sisustusdiggarille

19. kesäkuuta 2018

3. kesäkuuta 2018

Sisustajaäidin valinta vauvan ensikirjaksi on designopus

0 comments
Törmäsin somessa ihanaan vauvakirjaan, jota en voinut olla hankkimatta myös omalle pienokaiselleni. Voisiko sisustusfriikki äiti hankkia muuta kuin maailman designia esittelevää teosta?

Baby's first Eames käy läpi aakkoset designin klassikoiden avulla. Nimenkin perusteella E on arvattavasti yhtä kuin Charles Eames tuoleineen, mutta mukana on ilahduttavasti myös suomalaista osaamista. Vai mitä sanotte siitä, että S on yhtä kuin Eero Saarinen? Ja Marimekkokin vilahtaa sivuilla.

Meidän vauvamme vasta huitoo kirjaa kohti, mutta paksuista pahvisista sivuista saa varmasti hyvin otteen, kunhan selailun aika tulee.

Tässä kesän lahjavinkki muille sisustajaäitien ja -isien lapsille!




Sisustajaäidin valinta vauvan ensikirjaksi on designopus

3. kesäkuuta 2018

23. toukokuuta 2018

Kesän sadepäivien varalle: 4 x sisustusohjelmavinkki

0 comments
Olen parantumaton sisustusohjelmien fani. Ahmin niin Grand Designsin, Huvila&Huussin, Remppa vai muutto -ohjelman, Kotoisan ja niin edelleen. Viime aikoina olen bongannut muutaman uuden suosikin. Tuntuu hieman hassulta jakaa tv-vinkkejä ihanan helteen keskellä, mutta ota koppi mahdollisten tulevien sadepäivän varalle.

Tässä siis neljä ohjelmatärppiä sisustusfanaatikoille.
Kuvituksena olohuone kesäasussaan - juuri ennen vauvan tuloa. :)


Norjalaisarkkitehtien koteja, Yle Fem & Yle Areena

Ohjelmassa vieraillaan nimen mukaisesti norjalaisarkkitehtien kotona. Miten ammattilaiset itse asuvat ja mitä he suunnittelussaan pitävät tärkeänä? On kiehtovaa nähdä, miten erilaisia asuntoja moni ammattilainen suunnittelee siihen nähden, miltä heidän oma kotinsa näyttää. Upeita koteja, kiinnostavia persoonia.

Unelmakoti, Yle Fem & Yle Areena

Ruotsalaisohjelmassa seurataan erilaisia pariskuntien ja perheiden rakennusprojekteja perusteellisista korjausurakoista uusien talojen rakentamiseen. Jonkin verran mukana on niin sanottua ihmissuhdedraamaa, mutta pääpaino on rakennusprojekteissa. Ei mitään Pinterest perfect -lopputuloksia vaan sitä ihan tavallista asumista ja ihmisiä. Yllättääkö muita, miten kivoja ohjelmia Yle Femiltä nykyisin tulee?

Bonusvinkkinä vielä Yle Femiltä tullut ja Areenasta edelleen löytyvä Design 3000, jossa Kasper Strömmanin kanssa pureudutaan pohjoismaisen designin maailmaan. Erilaisia ja yllättäviä näkökulmia ja haastateltavia jaksojen aiheisiin. Kaksi ensimmäistä jaksoa: värit ja asuminen ovat suosikkejani!


Unelmarempat, Mtv & Katsomo

Onko siellä vielä joku, joka ei ole kuullut jenkkien uusimmasta sisustusmaailman hottispariskunnasta Chip ja Joanna Gainesista? Pariskunta remontoi ohjelmassa röttelöistä asiakkaidensa unelmakoteja. Tätä kannattaa katsoa upeiden lopputulosten, mutta myös budjetti-ihmettelyn takia. Taloja ostetaan usein pilkkahintaan, mutta myös remonteissa tehdään "ihmeitä" usein ihan siedettävällä budjetilla.



Maailman erikoisimmat kodit, Netflix

Wow-sisustuksia tarjoillaan Netflixin uutuussarjassa. Tämä on vähän kuin kokeista kertova The Chef's table sisustusfanaatikoille. Sarjassa brittiarkkitehti Piers Taylor ja näyttelijä Caroline Quentin vierailevat mitä erikoisimmissa kodeissa eri puolilla maailmaa aina tietyn teeman mukaan: rannikolla, vuoristossa, katseiltä piilossa ja niin edelleen. Huikeita asuntoja ja inspiraatiota.

Kesän sadepäivien varalle: 4 x sisustusohjelmavinkki

23. toukokuuta 2018

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.