haaveet

16. marraskuuta 2019

Uusi sohva on vihdoin kotona, mutta kaikki muu antaa odottaa itseään

2 comments
En muistanutkaan, että muutto ja asettautuminen uuteen kotiin on aikaavievää puuhaa. Siinä jää nähtävästi blogikin kakkoseksi - tai sinne jonnekin hännille, kun to do -listalla on kiinnitystä, kokoamista, tilaamista, odottelua, reklamointia, maalaamista ja niin edelleen.

Olemme asuneet uudessa kodissamme nyt puolitoista kuukautta. To do -lista on ehkä pienentynyt alusta, mutta on siellä edelleen roikkumassa asioita. Pikkuhiljaa. Koti on jo nyt ihana ja viihdymme täällä erinomaisesti. Parasta on suurista ikkunoista tulviva valo, avoin olohuone-keittiötila ja kauniit pintamateriaalit.

Yksi kauan odottamistani asioista, uusi sohva, on onneksi jo täällä. Koeistumiskierroksen päätteeksi valintamme oli Hakolan Cosy Pocket -divaanisohva. Keittiö-olohuonetilamme on suuri, joten toivoimme isoa sohvaa, joka ottaisi tilan haltuun. Jossain vaiheessa alkoi jännittää, onko sohva liiankin suuri, mutta sepä oli juuri sopiva. Isossa tilassa on mukavaa sekin, että sohvalle on monta mahdollista paikkaa. Nyt sohva on seinää vasten, mutta jossain vaiheessa haluan vielä pyöräyttää sen keskelle tilaa. Kookasta divaania ei kuitenkaan niin vain heilautella. Kunhan sohva saa alleen uuden oikeankokoisen maton ja yläpuolelleen muutaman taulun, ilme muuttuu tästä edelleen kodikkaammaksi. Tuosta kulmapaikasta tapellaan meillä kuitenkin jo nyt. Divaaniosa on kaikkien sohvaperunaunelmieni arvoinen.

Reklamoitavaa on ollut lähes kaikessa uuteen kotiin tilatussa, mutta Hakola hoito tilauksemme moitteettomasti. Siitä iso ja vilpitön kiitos! Meidät pidettiin ajantasalla koko ajan ja tiesimme noin viikko tilaamisen jälkeen, milloin sohva kannetaan meille sisälle. Aikataulu piti ja parasta oli, että sohva kannettiin sisälle, koottiin paikoilleen, ja roskat lähtivät kuljetusliikkeen mukana. Siitä sitten vain istumaan ja nauttimaan. 13 vuotta meitä hyvinpalvellut vihreä sohva lähti vielä jatkamaan elämäänsä erään nuorenparin uuteen kotiin.

Asiakaspalvelu tuntuu nykyisin olevan katoava luonnonvara, joten tekee mieli jakaa kiitosta silloin kun siihen on aihetta. Reklamaatiot hoidan mieluiten suoraan yrityksen kanssa enkä täällä.






Uusi sohva on vihdoin kotona, mutta kaikki muu antaa odottaa itseään

16. marraskuuta 2019

21. syyskuuta 2019

Ensiaskeleet uudessa kodissa

2 comments
Kun asuntokaupoilla asiat menevät, kuten toiveissa on, toteutuu isoja unelmia. Elämän suurimmat kaupat maailman tärkeimmästä asiasta. Koti meidän perheelle. Nyt se on meidän. Tuntuu niin hyvältä, että silmät kostuvat ilosta  ja hymyilyttää.

Tänään veimme uuteen kotiin ensimmäiset tavarat ja kokeilimme kaikki valokatkaisijat - ja palasin vielä autosta takaisin sammuttamaan pihavalot, kun yksi katkaisija olikin jäänyt päälle. Lapselle vietiin mukanamme heti potkuauto. Nyt on taas tilaa huristella ympäriinsä. Hän halusi ehdottomasti peruuttaa eteisen peilikaapin sisään.

Hupsua, että siellä me tyhjissä huoneissa hieman arasti vielä askelsimme, availimme kaappeja ja kurkimme laatikoihin. Avasin kaihtimet, katselin ikkunoista näkyvää naapurustoa. Tutkin valon kulkua tyhjässä tilassa. Kiinnitin maalisävyjä seiniin, koska toiveissa on ehtiä maalata lapsen huone vielä ennen muuttoa.

Kunnon kuvia ei tullut otettua, yhdessä lapsi virnistelee, toisessa takkimme ovat kasassa lattialla ja sitten on tämä, jossa on lapsen jalkapallo. Kohta me asumme uudessa kodissa. Se on ihmeellistä, ihanaa ja monien haaveiden täyttymys meidän perheelle.


Ensiaskeleet uudessa kodissa

21. syyskuuta 2019

17. syyskuuta 2019

Asioita, joita kaipaan varastosta: kirjat

2 comments
Kohta tulee kolme kuukautta täyteen väliaikaiskodissa. Varastolla emme ole käyneet kertaakaan. Toivottavasti tavaroilla on siellä kaikki hyvin. En taida enää edes muistaa, mitä kaikkea varastossa onkaan. Harvoja tavaroita on ikävä. Mutta kirjoja on.

Minulla on aina ollut kotona kirjahylly, jossa on ollut pääasiassa ihan oikeita kirjoja kaikenlaisen muun tavaran sijaan. Kirjat kuuluvat kotiin. Niiden selailu ja pelkästään niteiden katselu on rauhoittavaa. Puolison kanssa olemme karsineet vuosien varrella kirjastoamme, jotta se mahtuisi aina kulloiseenkin kirjahyllyyn. Jäljellä on tiivis nippu tärkeitä kirjoja: kaunokirjallisuutta, tietokirjallisuutta, joitain sarjakuvakirjoja ja inspiroivaa lifestylekirjallisuutta.

Viimeisen ryhmän kirjoja kaipaa eritoten. Seisoskelen usein kirjahyllyn luona ja selailen hetkisen jotain sisustuskirjaa. Rakastan Pinterestiä, mutta se ei ole sama asia kuin kirja. Lempisisustuskirja on kuin kuratoitu Pinterest. Lähes jokaiselle sivulla on jotain inspiroivaa, eikä tarvitse selata satoja kuvia löytääkseen helmen, kuten netissä.

Uuteen kotiin tulee ehdottomasti myös kirjahylly. Tällä kertaa haluaisimme palauttaa kirjat olohuoneeseen työhuoneesta. Niitä tulisi vielä useammin haettua sohvalle ja luettua television katselun sijaan. Ah kirjat, niiden purkaminen laatikoista tulee olemaan ihanaa!

"Rakastan Pinterestiä, mutta se ei ole sama asia kuin kirja. Lempisisustuskirja on kuin kuratoitu Pinterest."

Kirjahyllystä haluaisin edellisen massiivisen kalusteen sijaan henkäyksen keveän. Olen nähnyt hienoja kirjahyllyjä pelkillä seinäkiskoilla ja hyllylevyillä tehtynä. Jotain sellaista voisin itsekin haluta. Kirjahyllyn ilmettä olisi helppo muuttaa hyllykorkeutta muuttamalla. Tämä vaatii napakan seinän, joten saa nähdä, onnistuuko suunnitelma.




Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Historiska Hem

Asioita, joita kaipaan varastosta: kirjat

17. syyskuuta 2019

6. syyskuuta 2019

Pääsisipä jo sisustamaan uutta kotia! + Habitare-lippuarvonta

4 comments
*Postauksessa arvottava pääsylippu saatu Habitare-messuilta.

Väliaikaisessa kodissa ei maalailla seiniä, ei hankita uusia sisustusjuttuja, ei ratkota sisustusongelmia, mutta sitäkin enemmän siellä haaveillaan uudesta kodista ja uuden kodin sisustamisesta. Sen suhteen asiat näyttävät kirkastuvan, mutta en uskalla sanoa enempää ennen kuin asiat ovat täysin varmoja ja avaimet kädessä. Sanomattakin on selvää, että täällä on yksi sisustaja aika tulisilla hiilillä!

Juuri nyt inspiroivat lämpimät värit, valo ja erikoiset valaisimet, materiaalien erilaiset tekstuurit,  listoitukset, taide, vaalea puu, kuviolasi. Millainen kokonaisuus näistä syntyy? Sen näyttää tuleva uusi koti ja sen asettamat raamit valon, tilan, materiaalien ja tunnelman suhteen. Kaikki ei valmistu heti (jos koskaan) eivätkä kaikki inspiroivat asiat mahdu samojen seinien sisään. Mutta ideoita on nyt vaikka muille jakaa ja mieli janoaa niitä edelleen lisää. Mitkä sävyt ja sävy-yhdistelmät olisivat juuri nyt omaan silmään kauneimpia? Miten asettelen kalusteet uudessa kodissa? Mitä ideoita keksin säilytykseen? Tapettia vai ei tapettia uuteen kotiin? Mitä uutta tarvitaan?

Olen pitänyt paastoa sisustusostoksissa siitä asti, kun laitoimme entisen kotimme myyntiin. Koska tavoitteeni on hankkia palasia kokonaisuuteen, tekee mieli nähdä se seuraava kokonaisuus ennen uusia hankintoja. Listalla ensimmäisenä on uusi sohva, jota olen toivonut pienen iäsyyden. Olemme käyneet sohvia jo istumassa, joten uusi on valmiiksi katsottu. Nyt vain paikka sille.

Väliaikaisessa kodissa ei maalailla seiniä, ei hankita uusia sisustusjuttuja, ei ratkota sisustusongelmia, mutta sitäkin enemmän siellä haaveillaan uudesta kodista ja uuden kodin sisustamisesta.

Postauksen kuvat ovat tanskalaisen sisustusbrändi Ferm Livingin showroomista The Homesta, joka on huikea kokonaisuus. Kurkkaan aina tuonne, jos tuntuu, että sisustusrintamalla inspiraatio on kadoksissa. Merkin Shell pot -maljakko on suuri himotukseni! Ehkä se sopii sinne UUTEEN KOTIIN! 

P.S. Aasinsiltana tähän minulla on teille kiva yllätys*! Sain arvottavakseni pari lippua ensi viikolla vietettävillä Habitare-messuille. Arvon yhden lipun täällä ja toisen Instagramissa. Tuplaat mahdollisuutesi kommentoimalla molemmissa kanavissa. Kerro postauksen kommenteissa, mihin etsisit Habitaresta ideoita tai vaikkapa postaustoiveesi minulle! Arvon lipun sunnuntaina 8.9.2019  klo18 ja olen yhteydessä tämän jälkeen onnelliseen voittajaan. Ja tosiaan, kurkkaa arvontakuva ja -ohjeet myös Instagramin puolella.













Kaikki kuvat / All the pictures: Ferm Living

Pääsisipä jo sisustamaan uutta kotia! + Habitare-lippuarvonta

6. syyskuuta 2019

29. toukokuuta 2019

Koti myyty! Jes, apua ja muut tunteet asuntokaupoista

2 comments
Kun ostimme ensiasuntomme vuonna 2015, tiesimme, ettei kyseessä olisi koti loppuelämäksi. Viihdyimme kuitenkin ehkä jopa kauemmin mitä ajattelimme tai ainakin kauemmin kuin monet meidät tuntevat ennustivat.

Ihana kotimme, jonka remontoimme ensin omaan makuumme, jossa on eletty hyvää arkea, juhlittu, koettu pettymyksiä, itketty ilosta, jossa meistä tuli kolmehenkinen perhe. Tämä asunto on ollut aina meidän turvapaikkamme, jonne on ollut ihana tulla. Muistoja jää tästä rivitaloasunnosta paljon.

Mutta nyt on aika uudelle. Kotimme on nimittäin myyty ja muutamme väliaikaiseen asuntoon heinäkuun alussa. Olo on yhtä aikaa todella innokas, odottava ja onnellinen, mutta myös hieman haikea ja pöllämystynyt. Tuttua varmasti monelle asuntokauppoja kodistaan tehneelle. Olen rakastanut kaikkia kotejani, mutta siinä vaiheessa kun huoneet tyhjenevät omista tavaroista, ajatukset siirtyvät uuteen yleensä muuttoauton vauhdissa. Ehkä kliseistä mutta niin totta, että seinät eivät tee kotia, vaan ihmiset, muistot ja haaveet.

On kutkuttavaa miettiä ja haaveilla seuraavasta kodista - jota ei vielä ole. Toivomme toki, ettei uuden etsintä veny kovin pitkäksi. Niin jännittävää!

Postauksen kuva on ammattilaisen myyntiä varten ottama. Ajattelin kirjoitta kuvista ja kuvauksista vielä oman postauksensa, sillä näitä kelpaa esitellä.


Kuva: Mikke Pöyhönen Photography

Koti myyty! Jes, apua ja muut tunteet asuntokaupoista

29. toukokuuta 2019

7. tammikuuta 2019

Inspiroiva koti: Usvaisia sävyjä ja unet kukkakedon keskellä

0 comments
Hyvää uutta vuotta! Blogini on viettänyt hiljaiseloa vuodenvaihteen. Tuntui tärkeältä ottaa ihan rennosti ja eritoten fiilistellä lapsemme ensimmäistä joulua. Toivottavasti teilläkin oli mukavat pyhät.

Laitetaan uusi blogivuosi käyntiin inspiroivalla kodilla. Tässä Historiska hem -kiinteistövälitysyrityksen sivuilta löytyneessä asunnossa ihastuttaa klassisen ja modernin tyylin yhdistelmä. Omaan makuuni tässä on ehkä hieman liikaakin romanttisuutta, mutta pidän todella paljon utuisesta värimaailmasta, kokonaan tapetoiduista makuuhuoneista, kakluunista ja materiaalivalinnoista (puuta, nahkaa, lasitettua laattaa, rottinkia). Tässä olisi kauniin seesteinen pohja vähän värikkäämmällekin sisustukselle.

Asunnon sisustus henkii jo aika vahvasti kevättä ja valoisuutta. Miten se onkin niin, että heti joulun jälkeen alkaa odottaa kevättä ja valoa, vaikka jäljellä on vielä vähintään puolet talvesta. Kotona yritän malttaa mieleni vaaleuden suhteen. Vielä tulee niitä kylmiä ja pimeitä iltoja, jolloin parasta on kääriytyä sohvalla viltin alle tummien samettityynyjen sekaan.

Omalla haavelistallani on seuraavia koteja ajatellen tuollainen upea puulattia, pitkä ruokapöytä, kakluuni tai takka ja kauniit säilytyskalusteet. Olisi kiva kokeilla myös kokonaisen huoneen tapetointia. Se tuo tilaan ihan omanlaisensa tunnelman, joka sopii erinomaisesti esimerkiksi makuuhuoneeseen, työhuoneeseen tai erilliseen ruokailutilaan. Olohuoneen rauhoittaisin maalaamalla seinät. Koen, että olohuoneessa kuviollinen tapetti voisi olla liian levoton, kun huonekaluja ja toimintoja on muutenkin enemmän kuin vaikkapa siellä makuuhuoneessa.






















Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Historiska hem
Valokuvat: Boukari Stailaus: Rydman

Inspiroiva koti: Usvaisia sävyjä ja unet kukkakedon keskellä

7. tammikuuta 2019

30. syyskuuta 2018

#scandihomenow - Haaste: Mitä on skandinaavinen sisustus tänä päivänä?

0 comments
Otsikko sen jo kysyykin: Mitä on skandinaavinen sisustus tänä päivänä? Miltä näyttää skandinaavisessa kodissa nyt?

Ajattelin, että nopein tapa selvittää asia on laittaa pystyyn Instagram-haaste. Kehitin haasteelle hashtagin #scandihomenow. Jos koet asuvasi skandinaavisella tyylillä sisustetussa kodissa, ota kotoasi kuva ja liitä siihen oheinen tägi #scandihomenow. Haasta mukaan myös tuttusi, jonka skandinaavista sisustustyyliä ihailet! Katsotaan, saadaanko tällä tavoin kiinnostava ja tuore läpileikkaus skandinaavisen sisustuksen nykytilasta. Kokoan hashtagin kuvista myöhemmin kokoomapostauksen tarkasteluun. Jännittävää!


Haasteen taustaksi kirjoitin pohdintani tähän postaukseen.

Skandinaavisen ja suomalaisen muotoilun saralla ammattilaiset ovat puhuneet jo vuosia, nojaammeko esimerkiksi suomalaisessa designissa edelleen liikaa vanhoihin suuriin nimiin ja osaajiin? Edustavatko vanhat mestarit edelleen liikaa ja yksipuolisesti kuvaa muotoilustamme vaikka eteenpäin on menty ja uusia tekijöitä, tuotteita ja tekotapoja on vuosikymmenten varrella tullut? Miksi niitä ei nostettaisi esille? Muotoilun saralla on otettu askeleita eteenpäin ja nostettu uusia suomalaisia taitajia, kuten Harri Koskinen, Saana ja Olli, Elina ja Klaus Aalto, Nikari, Mika Tolvanen ja vaikkapa Maija Louekari, vanhojen taitajien kuten Alvar Aallon, Timo Sarpanevan, Eero Aarnion, Yrjö Kukkapuron ja Oiva Toikan rinnalle. Tämä on mahtavaa ja laajentaa mielikuvaa suomalaisesta designista meillä ja maailmalla.

Samalla tavoin ilahduin, kun Artekin nykyisin omistavan Vitran toimitusjohtaja kertoi vastikään Hesarin haastattelussa haluavansa vaalia Artekin brändiä ja kehittää sitä edelleen. Tästä esimerkkinä on Artekille uusia tuotteita suunnitteleva norjalaismuotoilija Daniel Rybakken, jonka 126°-peilit ovat jo nousseet moderniksi Artek-klassikoiksi vanhojen Aaltojen rinnalle.

Entä sisustus?

Mutta miten on käynyt skandinaaviselle sisustukselle? Ovatko mielikuvat siitä jumiutuneet edelleen Aallon ajan minimalismiin? Pitääkö tämä paikkaansa nykykodeissa? Väitän, että tunnistettava skandinaavinen sisustus on kehittynyt ja muuttunut näistä ajoista.

Aloin pohtia kysymystä, kun törmäsin lyhyen ajan sisällä ulkomaisten tekijöiden rohkeisiin tulkintoihin skandinaavisesta sisustustuksesta. Tuoreessa brittien Elle Decorationin Bathrooms -teemalehdessä brittiläinen valaisin- ja huonekalusuunnittelija Tom Raffield esitteli lehdessä kylpyhuoneensa, joka on lattiasta kattoon puuta (upea, mutta ei nyt tartuta siihen) ja suunnittelijan mukaan häntä inspiroi pohjoismainen kylpylä ja skandinaavinen saunatunnelma. Wau!



Lisäksi olen seurannut kahden austaralialaisen sisustussuunnittelijan talomuutosprojektia Youtubessa. Norsu Interiors on saanut nimensä suomenkielisestä sanasta norsu, ja suunnittelijat ovat inspiroituneet skandinaavisesta tyylistä ja perustaneet yrityksen, joka toisi skandidesignin australialaisten saataville. Kiinnostavaa, mutta naisten tulkinta skandinaavisuudesta on vielä kiinnostavampi. Se on täynnä meille tuttua puuta, luonnonmateriaaleja, selkeyttä, klassisuutta, mutta myös pastelleja, väriä, pehmeyttä ja hallittua runsautta. Jaksoja katsoessani mietin aina, että kutsuisin tätä pehmeäksi skandinaaviseksi sisustukseksi. Mutta miksi pitäisi laittaa ylimääräinen määrite eteen? Samalla tyylillä voisin sisustaa oman kotini ja varmaan moni muukin suomalainen, skandinaaviseksi sisustajaksi itsensä mieltävä tarttuisi tähän tyyliin innoissaan. Skandinaaviseksi miellän siis myös oman kotini, vaikka sisustustamme en minimalistiseksi kuvailisikaan.



Mitä sitten skandinaavisella sisustuksella tarkoitetaan? Vaaleaa, valkovoittoista, valoisaa, tavaramäärältään minimalistista, luonnonmateriaaleja yhdistelevää (ja muun muassa tällä tavalla luontosuhdetta korostavaa), modernin selkeää ja virtaviivaista, funktionalismia painottavaa ja niin edelleen.

Voisiko olla, että olisi tarve laajentaa skandinaavisen sisustustyylin määritelmää? Voisimme edelleen pitää kiinni selkeydestä, luonnonmateriaaleista ja funktionaalisuudesta, mutta tuoda rinnalle värikirjon antamaa särmää ja tekstiilien ja materiaalien käytön tuomaa runsautta.

En halua hylätä vanhaa vaan laajentaa kuvaa skandinaavisuudesta. Mitä mieltä sinä olet? #scandihomenow

#scandihomenow - Haaste: Mitä on skandinaavinen sisustus tänä päivänä?

30. syyskuuta 2018

1. elokuuta 2018

Inspiroiva koti: Modernia puutaloasumista

0 comments
Pitkästä aikaa törmäsin inspiroivaan asuntoon ruotsalaisen Fantastic Frankin sivuilla. Tässä on paljon oman unelma-asuntoni elementtejä: korkeaa tilaa, isot ikkunat, paljon valoa, takka, reilut oleskelutilat, parvekkeita ja muita ulkotiloja, modernia ja lämmintä fiilistä yhtä aikaa. Täydellinen ei ole tämäkään. Puuttumaan jäävät keittiösaareke ja yläkaapittomuus sekä keittiötilojen avautuminen oleskelutiloihin.

Lämmin vaalea puu näyttää juuri nyt freesiltä valkoisen rinnalla. Ruokailutilan ja makuuhuoneen paneloitu seinä on todella kaunis ja pehmentää modernia taloa upeasti. Meidänkin kodin maitolakattu vanha mosaiikkiparketti on just tätä päivää. Olen edelleen tyytyväinen, että se kunnostettiin eikä peitetty laminaatilla. Tähän asuntoon lisäisin hieman väriä sisustukseen ja oma kalustustyylini on vähemmän industrial kuin kuvissa, mutta talon raamit mielyttävät kovasti.










Kaikki kuvat lainattu luvalla / All pictures borrowed by permission of: Fantastic Frank

Inspiroiva koti: Modernia puutaloasumista

1. elokuuta 2018

9. kesäkuuta 2018

Ensimmäinen suunnittelemani lastenhuone on värikäs pläjäys omalle esikoiselle

0 comments
Yläkerran vierashuone sai väistyä lastenhuoneen tieltä. Muutoksen teimme pintoja ja kalustusta päivittämällä. Suunnittelua tein 3D-ohjelmalla ja sävysuunnittelmakollaasin avulla aivan kuten mitä tahansa kohdetta mietittäessä. Voin vilauttaa näitä omassa postauksessaan ja kertoa suunnittelusta vielä tarkemmin, mutta nyt katsaus valmiiseen huoneeseen.

Koska rakastan värejä, oli selvää, että juuri esikoisen huoneessa voisin leikkiä väreillä oikein kunnolla. Mutta samalla halusin ottaa huomioon sen, että rakastan milloin mitäkin väriä. Isojen pintojen piti siis sointua yhteen monenlaisten värien kanssa. Seinäpintoihin valitsin vaaleaa beigeä, Tikkurilan sävy Höyhen, ja yhdelle seinälle hauskan koripunostapetin Eco Front-mallistosta, jossa on monenlaisia beigen ja valkoisen sävyjä. Seinät olivat vaaleat jo ennestään, mutta uusi sävy toi niihin pehmeyttä ja lämpöä, jota aiemmassa Paperi-sävyssä ei samalla tavalla ollut.

Tällä hetkellä huoneen vallitsevat sävyt ovat vihreä ja oranssi - pitkän ajan lemppareita molemmat. Syy valintoihin löytyy lattialta. Saimme mieheni äidiltä kauniin vanhan silkkisen itämaisen maton. Se on kooltaan tarkkaan ottaen hieman liian pieni, mutta niin ihana väritykseltään, etten voinut olla valitsematta sitä huoneeseen.

Lisää sävyinspiraatiota antavat roikkuvat kuumailmapallot, joita etsin nettikaupoista, mutta ne tulivatkin sitten vähän sattumalta vastaan keväisellä Tukholman reissulla. Siellä ne roikkuivat tavaratalo NK:n sisustusosastolla. Näitä mahtuisi vielä ehkä yksi roikkumaan lisää kattoon. Kokoja on vielä yksi suurempi, jota jäin miettimään. Ihastuimme näihin mieheni kanssa niin kovasti, että jos lapsi jossain vaiheessa alkaa pitää kuumailmapallojaan liian lapsellisina, saavat ne siirtyä johonkin toiseen tilaan. Toinen roikkuva koriste on mobile. Se on ensimmäinen hankintani huoneeseen. Ihastuin Afro Artin mobileen talvisella putiikkikävelyllä, kun poikkesin Tikaun myymälään.

Nojatuoli on Ikeasta, mutta päällisen halusin juuri oranssina ja se on tilattu Bemziltä. Ostimme Ikeasta vain rungon ja päällisen sitten erikseen, eikä hinta juurikaan poikennut Ikean valmiista kokonaisuudesta. Tässä vinkki niille, jotka kaipaavat juuri sitä tiettyä väriä Ikean sohvaansa tai nojatuoliinsa! Lipasto on myös Ikeasta ja siihen on vaihdettu sekä vanhoja nuppeja että ylimpiin laatikoihin uudet pupujen malliset nupit. Vihreät pellavaverhot löytyivät täydellisessä sävyssä H&M Homesta. Kuvissa näkyy vielä sisareltani lainassa oleva pinnasänky, vaikka se tällä hetkellä onkin meidän makuuhuoneessamme oman sänkymme vieressä.

Viimeistään isot pehmolelut kertovat, että ollaan pienokaisen huoneessa. Vanhempani toivat pehmolelut mukanaan meillä käydessään. Näillä on ikää varmasti parikymmentä vuotta, sillä kaikki ovat minun vanhojani. Todellisia vintageleluja, jotka kertovat äidin suosikkieläimistä (ja lapsena alati vaivanneesta koira- ja hevoskuumeesta). Pieniä vieraita saan kylläkin muistuttaa, ettei iso hevonen kestä oikeasti ratsastamista. Yritän kovasti saada sen säilymään ehjänä siihen asti, että oma lapsemme ymmärtää lelujen päälle.

Huoneesta puuttuu vielä puinen lattiavalaisin, jonka isäni on luvannut sorvata pikkuiselle. Ja seinälle pitäisi saada vielä muutama taulu. Mutta eihän tämäkään huone voi kerralla valmis olla. Varsinkin, kun pikkuvauvan kanssa aikaa vietetään paljon meidän makuuhuoneessamme ja alakerrassa. Yksin pikkuinen ei viihdy juuri lainkaan. Mutta ei taida mennä kauaakaan, kun tuossa nojatuolissa jo luetaan iltasatuja.















Ensimmäinen suunnittelemani lastenhuone on värikäs pläjäys omalle esikoiselle

9. kesäkuuta 2018

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.