ruoka

23. heinäkuuta 2018

Kesäiseen keittiöön riittävät vihreys ja yrtit

0 comments
Mustavalkoinen keittiö on freesi ympäri vuoden. Pidän siitä, että tasot pysyvät puhtaina ja työskentelylle jää paljon tilaa. Kahvikoneen ja Pariisi-taulun lisäksi tasoilla on harvoin tavaraa. Kesäaikaan siihen eksyy kuitenkin aika usein yrttejä, joita käytetään ruoanlaitossa lähes päivittäin. Koska myös oliiviöljy ja balsamico ovat ahkerassa käytössä, keksin laittaa nämä yhdessä vanhaan sinkkiseen boksiin, joka on alun perin ruukku. Siitä on helppo nipsaista oksa tai pari ruokaan. Sinkin hohtava pinta sopii myös kesän valoisuuteen ja näyttää mustalla tasolla keveältä.

Astiakaapin päällä on kauniin vaaleanvihreä kultaköynnös, joka on menestynyt hienosti vähän varjoisammallakin paikalla. Saa nähdä, miten syksymmällä käy. Valoa on selvästi riittänyt, sillä myös kärsinyt sutipuuni on kasvattanut hentoisia uusia lehtiä portaiden alla.

Mustavalkoinen keittiö on edelleen ihana, vaikka trendit liputtavatkin juuri nyt värillisten keittiöiden puolesta. Valkoinen voi olla tylsä, mutta taatusti aina ajankohtainen ja klassinen valinta, johon ei kyllä taida kyllästyä koskaan. Samoin tuo tummasaumainen laattaseinä on ihan napakymppi. Mietin usein, että keittiön takia voisi olla haikeaa joskus lähteä tästä kodista uuteen. Ehkä se on vaarana, kun on saanut kerran suunnitella ja toteuttaa unelmien keittiön. Seuraavaltakin keittiöltä toivoisin aamiaiskaappia (ehdoton meillä!), saareketta ja tiettyä keveyttä, joka syntyy siitä, ettei yläkaappeja ole tungettu tilaa mataloittamaan.








Kesäiseen keittiöön riittävät vihreys ja yrtit

23. heinäkuuta 2018

23. marraskuuta 2014

Pikkujoulukattaus

0 comments
Vietimme eilen pikkujoulua ystävien kanssa illallisen merkeissä. Pitkästä aikaa oli hyvä syy kattaa pöytä koreaksi. Käyttöön pääsi uusi mustavalkoinen pöytäliina. Muutoin väri oli astiastosta johtuen tuttu vihreä valkoinen. Punaiset kukat toivat viitteen jouluun.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon! Neljän hengen seurueestamme jokaisen vastuulla oli yksi ruokalaji. Oli latva-artisokkakeittoa, vuohenjuusto-päärynäsalaattia, ruskapataa ja rocky road -kakkua. Sen verran aikaa meni nautiskellessa ja höpöttäessä, että ravintolassa olisimme vieneet ainakin pari kattausaikaa.









Pikkujoulukattaus

23. marraskuuta 2014

18. toukokuuta 2014

Odotettu possu

0 comments
Kun ihmiset herkuttelivat eilen Ravintolapäivän antimilla, me tuoksuttelimme koko päivän uunista tulevilla aromeilla. Siellä kypsyi hitaasti muhien pulled pork eli nyhtöpossu.

Kello taisi lähennellä kahdeksaa, kun viimein iskimme kiinni  possukimpaleeseen ystäväpariskunnan kanssa. Lihan seurana oli vähän vihreää ja vastapaistetut sämpylät. Kattauksen kanssa mentiin hyvin rennolla otteella. Veitset ja haarukat jäivät lopulta vähälle käytölle. Täytetyt leivät pysyivät juuri ja juuri käsissä.

Voisi siis sanoa, että Ravintolapäivä huipentui meillä tällaiseen pieneen kutsuvierastilaisuuteen. Possu oli hyvää! Suosittelen! Eilen oli ensimmäinen ilta, kuns olohuoneen isoa ikkunaa saattoi pitää avoinna. Tänään päivä näyttää vielä lämpimämmältä. JES!






 ...
The trendy pulled pork in our style in yesterday evening. Try it, it's good (and simple to make).

Odotettu possu

18. toukokuuta 2014

12. toukokuuta 2013

Syödään värejä

0 comments
Pöydässä on ollut tällä viikolla kauniita värejä niin kattauksessa kuin ruuassakin. Herkkuja makuaistille ja silmille. Suomen peliä katsoessa oli ensin dipattavia vihanneksia ja helatorstaina herkuteltiin hieman juhlallisemmin.

Ostin pitkästä aikaa kukkakimpun kukkakaupasta. Punaisia jaloleinikkejä, joista yksi kylläkin taittui painavan kukintonsa alle. Nuppu pääsi sitten ikkunalaudalle vesikuppiin kellumaan, kuten Instagramiani seuraavat ovat jo nähneet.








...
Eating can really be a treat for eyes and mouth.

Syödään värejä

12. toukokuuta 2013

31. tammikuuta 2013

Raitoja ja vohveliruutuja

0 comments
Meillä tehtiin eilen aikahyppy menneisyyteen. Tarkemmin sanottuna niihin aikoihin, kun vohvelirauta oli SE juttu. Bongasin kirpparilta halvan vohveliraudan ja kävelin se kainalossani hymysuin kotiin. Rauta laitettiin kuumaksi heti ensimmäisenä iltana. Vohveleiden kera oli tarjolla niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja.

Kattauksessa samoja vanhoja kivoja astioita, mutta nuo mustavalkoraidalliset tabletit ovat nyt niitä Saksan tuliaisia. Löytyivät ihanasta Remember-kaupasta, jonka olisin voinut ostaa melkeinpä tyhjäksi kaikista ihanista graafisin kuvioin varustetuista tuotteista. Harmi, että mukana oli vain käsimatkatavarat.

Jos kuvio tuntuu siltä, että sitä on nähty tässä blogissa ennenkin, olet aivan oikeassa. Kuvio on pöllitty keittiön verhosta. Nuo pysyvät hyvin paikoillaan hieman tahmean pohjansa ansiosta ja ovat helppoja pitää puhtaina

Pellavalautasliinat ovat käyneet kerran pesukoneessa ja niihin alkaa löytyä nyt sitä oikeaa ryppyisyyttä. Terttuneilikat ansaitsevat oikein erikoismaininnan, ne ovat kestäneet tuoreina pian kai pari viikkoa!






 ...
We had some waffles yesterday. They were very fashionable in Finland back in the years (many years). I found a cheap waffle machine from the flee market and that brought the idea. We ate both the salty and sugary versions. Good!

Raitoja ja vohveliruutuja

31. tammikuuta 2013

24. syyskuuta 2012

Viikonlopun tähtihetki

2 comments
En tiedä teistä, mutta minusta viikonlopuissa monesti parasta ovat aamut, jolloin ei ole kiire mihinkään. Voi rauhassa pyöräytellä mansikkasmoothiet ja selailla lehtiä. Ikkunan toisella puolella syyspäivä on kylläkin usein jo pitkällä... Viikonlopun aamupala päätyi kuvattavaksi oikeastaan noiden pakasteesta smoothien päälle otettujen mansikoiden takia - kuuluvat syksyyn nekin.

Vanhat Arabian 24h sarjan cappucino-kupit ovat mitä parhaita smoothielle. Silloin tällöin ihastelen blogikollegoiden valkoisia astiastoja, mutta kyllä näissä vihreissä on kuitenkin meille sitä jotain.

Jos jotain, niin voisin huolia 24h astiastoa täydentämään hieman lisää tuota Satumetsä-sarjaa, mutta sitäpä ei oikein saa enää kaupoista ja nettihuutokaupoissa sarjan osat ovat kovasti ylihintaisia.


...
I love weekend mornings when you have time to make some strawberry smoothie and read morning papers. Our old cappucino mugs are perfect for smoothies!

Viikonlopun tähtihetki

24. syyskuuta 2012

22. syyskuuta 2012

Mum-mum-mustikkapiirakkaa

0 comments
Todellinen mieliteko tämä tässä. Pari iltaa sitten alkoi tehdä kauheasti mieli mustikkapiirakkaa ja olihan se sitten seuraavana päivänä heti tehtävä.

Nopea "kattaus" syntyy Arabian 24h-sarjan vihreällä lautasella, saman valmistajan Satumetsä-mukilla (lempparimukini) ja Finlaysonin Kubis-keittiöpyyhkeellä.

...
Some blueberry pie I was craving few nights back and of course I had to bake it the next day. In the picture pie is with Arabia 24h plate, Satumetsä mug and Finlayson's Kubis kitchen towel.

Mum-mum-mustikkapiirakkaa

22. syyskuuta 2012

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.