2. helmikuuta 2019

Keramiikkataidetta: Kolme kaunista seinäruusua

2 comments
Toivoin ja sain mieheltäni joululahjaksi kotimaista keramiikkataidetta. Ihastuin jo parisen vuotta sitten helsinkiläisen keraamikon Leena Kouhian erivärisiin seinäruusuihin, keraamisiin uniikkeihin paloihin, jotka laitetaan roikkumaan naulaan. Näitä on tehty kaikkiaan 200, joista ensimmäiset sata, 100 seinäruusua -teoksen lunasti Valtion taideteoskokoelma. Toisen sadan ruusun sarjasta kolme seinäruusua löysivät paikkansa mieheni ottaman valokuvan yläpuolella yläkerran käytävässämme.

Väriensä puolesta ne sopivat täydellisesti puuteriroosaa seinää vasten. Näyttää kivalta, että seinällä on jotain muutakin kuin litteää. Seinäruusuja katsoessani tulen aina hyvälle tuulelle. Ne ovat kauniita, humoristisia ja niiden lasitettu pinta välkehtii päivänvalossa. Taiteeseen voi aina peilata myös omia merkityksiä. Seinäruusujen alla olevassa kuvassa olen mieheni kanssa kaksin kiireisen New Yorkin metroasemalla. Seinäruusuja on kolme, kuten perheenjäseniäkin tällä hetkellä. Osin kolmen seinäruusun kombo on sattumaa. Olin toivonut kahta, mutta Leena oli vinkannut miehelleni, että kolme näyttää hyvältä seinällä. Olen nähnyt myös, miten upealta ruusut näyttävät kymmenien teosten porukassa! Hyvä puoli on, että näitä voi hankkia lisää - ainakin niin kauan kuin ruusuja Leenalla riittää. Nauloja kiinnittäessäni pohdin laittaako ruusut vain riviin vierekkäin tai allekkain, mutta lopulta naulailin aika huolettomasti ruusut kehämuodostelmaan. Nämä aarteet tulevat ilostuttamaan sisustustamme vuosikymmeniä eteenpäin.







Jätä kommenttisi!

  1. Onpa hienot!Minkä hintaisia nämä seinäruusut ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Eija! Kiitos, minäkin olen näihin aivan rakastunut. Ruusut ovat 40 euroa kappale. :)

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.