Piha, jossa tärkeintä on helppohoitoisuus

Tämän vuoden piha olisi kateellinen viime vuoden pihalle, jos se olisi mahdollista. On varmaan lupa syyttää vauvaa siitä, että kuopsutus takapihalla on jäänyt minimiin. Onneksi pihaamme voi kutsua helppohoitoiseksi. Sieltä löytyy perennoja, raparperi, ikivihreitä ja sora-alue, jotka eivät juuri hoitoa kaipaa. Kunhan ruohikon on leikannut silloin tällöin, pihan yleisilme on pysynyt melko siistinä niin, että siinä on voinut lepuuttaa silmiään.

Mutta yksi asia on paremmin kuin viime kesänä! Taloyhtiössämme pidettiin aidanmaalaustalkoot, ja nyt valkeat puuaidat hohtavat jälleen kirkkaina. Koko pihan ilme freesautui homman myötä, ja myös vanhat herttavuorenkilvet näyttävät entistä paremmilta.

Alkukesän muutamia ruukkukukkia miettiessäni yritin valita helppohoitoisia lajikkeita, mutta valitettavasti olen laiminlyönyt niiden vähienkin kastelua. Upotetuissa peltiruukuissa kasvaa yrttien sijaan kukkia - syynä jälleen helppohoitoisuus. Viime vuonna istutin ristikkoaidan eteen vähän tuurilla jotain korkeaa perennaa (nimet eivät ole vahvuuteni). Maasta nousi heti toukokuun lämpimien päivien vauhdittamana kauniita violetteja kukkia. Kelpaa!

Haaveilen vielä isosta värikkäästä perennapenkistä pihan takaosaan, jolloin leikattavaa nurmea olisi vieläkin vähemmän. Tässä vaiheessa kesää uskallan jo luvata itselleni, ettei penkki taida olla tämän vuoden hommia. Ehdinpähän suunnitella sen sitäkin perusteellisemmin.

Keväällä olin iloisesti yllättynyt, kuinka hyvin viime kesänä tehty sora-alue selvisi talvesta. Hieman harjailin soraa tasaisemmaksi alueelle, mutta kivet olivat liikkuneet lumen ja sen sulamisen aikana todella vähän. Keräilin alueelta isoimmat kuivuneet lehdet ja roskat, ja sorapinta näytti jälleen kuin uudelta. Tykkään sora-alueen skarpista ilmeestä ja kivien harmaan, terassilautojen ruskean ja nurmen vihreän liitosta.