Remonttiblogi: Pinnoitettu liesikupu

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Nyt seuraa malliesimerkki tapauksesta "korosta sitä, mitä et voi peittää". Uuden kodin keittiössä oli ennestään toimiva liesituuletin, jonka päätimme säästää. Hetkisen päänvaivaa aiheutti kuitenkin liesituulettimen kupu - kuparipeltinen hökötys, jossa oli vielä paksut täysipuiset koristeet ylä- ja alareunassa. Se ei ihan sellaisenaan istunut keittiösuunnitelmiimme...

Ensin mietin kuvun purkamista ja uuden rakentamista. Sitten päätin maalata kuvun vain valkoiseksi ajan ja vaivan säästämiseksi. Lopulta keksin vielä vetää kuvun pintaan sävyttämätöntä valkoista Tikkurilan Tunto Hieno -maalin.

Aluksi purimme koristelistat kuitenkin pois. Tämän jälkeen kuparipellin liitokset vedettiin hieman tasaisemmaksi tasoitteella, ja töhnän kuivuttua nurkat hiottiin. Sitten Tikkurilan Otex -tartuntapohjamaalia päälle pari kerrosta.

Yksikin kerros Tunto Hieno -maalia olisi varmasti riittänyt, mutta halusin pelata varman päälle ja tasoitella entisestään kuvun kulmia, ja vedin kaksi kerrosta. Hökötys valmistui viimein tänään. Kupu on ollut oma projektini, jota olen tehnyt vähän löysempinä iltoina kerros kerrokselta.

Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Nyt liesikupu on kaunis yksityiskohta, joka kokoaa keittiösaarekkeen kokonaisuudeksi. Tunto Hieno -maalin pinta on kuivuttuaan täysin mattainen. Se muistuttaa laastipintaa rouheudellaan. Tykästyin maaliin ja sen helppouteen. Vetelin Tunto-maalin kuvun pintaan leveällä pensselillä ja piirtelin vapaasti erilaisia kuvioita. Niistä näkyy vähän erilainen kuvio riippuen siitä, millaisessa valossa ja miltä kantilta kupua katsoo.

Lopputulos on tässä ensimmäisessä kuvassa, sitä seuraavat vaihekuvat. Taustalla rakentuu myös uutta keittiötä. Sen esittelen sitten aikanaan kaappi kaapilta omassa postauksessaan. Saarekkeeseen ei nimittäin vielä ole asennettu keittotasoa ja tasot ovat vielä purussa ja liassa ja ja ja... Viilaamista vielä riittää.







 .
...
A little diy-project. I covered the old kitchen hood with white paint. An old ugly became a new lovely!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

BLOG DESIGN BY ADORATION