Vain yksi matkavinkki Tallinnaan: Telliskivi

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Täällä on yksi vähän reissussa rähjääntynyt bloggari. Tämä ja edellinen viikonloppu ovat menneet lahden toisella puolella Tallinnassa. Ensin olin siellä ystävän kanssa ja tänä viikonloppuna työreissulla. Siksi tuntuu vain kohtuulliselta tehdä myös yksi postaus Tallinnasta.

Jos siellä ruudun toisella puolella on vielä joku, joka ei ole Tallinnan visiitillään käynyt Telliskiven alueella, tämä postaus on sinulle. Jos minun pitäisi antaa vain yksi vinkki Tallinnaan lähtijälle, joka olisi kyllästynyt Virun ympäristöön ja vanhassa kaupungissa pyörimiseen, sanoisin, että kiertele Telliskivessä. Alue on rakentunut vanhaan tehdasympäristöön ja se on kivasti säilyttänyt rouhean ulkonäkönsä. Sen lisäksi on tullut annos nuorekkuutta, hyviä ideoita ja kivaa fiilistä.

Paras päivä tähän tutkimusmatkaan on ehdottomasti lauantai, jolloin alue todella herää henkiin isoine pihakirppiksineen. Turvallinen aloituspiste olisi istahtaa ravintola F-Hooneen (Telliskivi 60) joko kahville tai syömään. Ravintola on vilahtanut täällä blogissani aiemminkin jo muutama vuosi sitten, mutta alue on siitä kehittynyt huimasti.

F-Hoonen kulmilla (joka puolella) on pieniä ja ihanan näköisiä kahviloita ja ravintoloita sekä kauppoja, joissa myydään pääosin virolaisten suunnittelijoiden tuotteita hyvään hintaan. Tarjontaa on koottu yksille sivuille: Telliskiven luova keskus.

Kuvatulvan loppupuolella on näkymiä skandinaavista sisustusta myyvästä Homeartista. Tarjolla on niin sisustustavaraa kuin uusia ja käytettyjä huonekaluja. Kaupan yhteydessä on myös kiva kahvila.

Alue on laaja, ja kiertelyyn kannattaa varata hyvin aikaa. Liikkeet aukeavat pääosin lauantaisin klo 11, joten liikkeelle ei tarvitse lähteä kukonlaulun aikaan. Ellei sitten halua nauttia pitkää aamiaista esimerkiksi F-Hoonessa, joka avaa ovensa nälkäisille lauantainakin jo kello yhdeksältä.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

BLOG DESIGN BY ADORATION