Tilajako on varsin toimiva, sisätilat pysyvät vedottomina ja suurimmat kurat jäävät tuulikaappiin, mutta tuskaa on aiheuttanut eteisen monet lattiamateriaalit. Tuulikaapissa on beige laattalattia, joka on toki helppohoitoinen, mutta monesti liukas kengän alla, sillä jostain syystä laataksi on valittu melko tasainen ja kiiltävä vaihtoehto. Eteisessä on hiottu ja maitolakattu mosaiikkiparketti, joka taas on ihana, mutta melko arka vedelle ja pikkukiville kenkien pohjassa. Tämän lisäksi eteisen peilikaapin pohja on käsittelemätöntä mosaiikkiparkettia. Remontin aikaan peilikaappia ei haluttu purkaa lattiatyön takia. Ehkä olisi kannattanut. Kun peilikaappi on auki, kuten se arjessa usein on, lattiapintojen erilaisuus käy silmään.
Näistä lähtökohdista pohdin, miten tilat saisi toimivammiksi ja siistimmiksi katsella. Vastikään asensimme mieheni kanssa sitten edullista kumipohjaista kokolattiamattoa tuulikaappiin, eteiseen ja liukuovikaapin pohjalle. Olohuoneen oviaukon kohdalta matto pyöristettiin, jotta se rajautuisi selkeästi eteistiloihin. Nyt kun matto on ollut paikoillaan reilun viikon ajan, voin sanoa, että se on pehmeä jalan alla, kerää roskat, pysyy kumipohjan ansiosta hyvin paikoillaan ja on helppo imuroida puhtaaksi. Nyt eteistilat näyttävät yhtenäisiltä ja viimeistellyiltä. Homma hoidettu siis!
Ison maton asentaminen vaati hieman mittaamista, huolellisuutta ja näpräämistä, sillä eteistilat olivat täynnä pieniä kulmia, jotka syntyvät listoista, ovisyvennyksistä ja niin edelleen. Lopputulos on todella siisti. Välineiksi riittivät mitta, mattoveitsi ja levy, jolla pitkistä leikkauspinnoista sai suoria.
Maton sävyksi valitsin lämpimän ruskean, joka piilottaa pienet liat, hiekan, soran ja kuran ja sopii yhteen olohuoneeseen näkyvän maitokahvinsävyisen tehosteseinän ja eteisen vaaleanbeigen seinän kanssa. Hintaa muutokselle tuli noin 50 euroa.
Jätä kommenttisi!
Me olemme aina paikalla kun puhutaan matoista :)
VastaaPoistaTosi mielenkiintoinen ja todella käytännöllinen ratkaisu! Ihanat nuo eteisen värit.
Mukavaa viikonloppua!
Kaunis kiitos Milla! :) En odottaisi Sukhilta mitään vähempää. Kivaa loppuviikkoa!
PoistaSiistiltä näyttää! :) Mitä mattoa tuo on, Mistä ostettu?
VastaaPoista- Maria
Hei Maria! Ja pahoittelut pitkästä viiveestä! Kommenttisi oli mennyt valvottavien listalle. :)
PoistaMatto on Bauhausista.