1. elokuuta 2017

Jos värejä löytyy asuntomessuilta, ne ovat lyöneet läpi sisustuksessa

0 comments
Asuntomessut kuuluvat minulla kesän ohjelmaan. Jo ammatillisesti on kiva nähdä, mitä asioita suomalaiset nyt himoitsevat ja pitävät trendikkäinä. Asetelma on mielestäni juurikin tämä, koska talot ja sisustus suunnitellaan tulevien asukkaiden toiveiden perusteella. Ehkä enemmän tulevaisuuden trendejä ja yllätyksellisyyttä saataisiin aikaan, jos sisustukset tehtäisiin vain messuja varten. Mutta kuten sanoin, kiinnostavaa tämä on näinkin. 

No, mitkä asiat nousivat sitten esille? Ainakin värit! Oli ihanaa nähdä, että monissa sisustuksissa oli käytetty reilusti väriä, jopa siihen asti, että yleisvaikutelma oli todella tumma. Musta oli yksittäinen suosituin väri. Sitä löytyi niin talojen ulkopinnoista, keittiöistä, karmeista, seinistä, sisustuksen yksityiskohdista ja niin edelleen.

Messut olivat upealla paikalla. Uskon, että moni suomalainen (minä mukaan lukien) unelmoi kodista veden äärellä. Näkymästä otettiin kaikki irti suurien ikkunoiden ja terassien avulla. Suuret ikkunat ovatkin edelleen vahvasti mukana taloissa, vaikka niitä vuodesta toiseen syytetään epäkäytännöllisiksi.

Pidin siitä, että sisustuksissa oli kerroksia. Aivan tingityn minimalistisia kohteita ei tainnut olla yhtään, vaan nyt suositaan enemmän runsautta, kerroksellisuutta ja esimerkiksi tekstiilien ja materiaalien tuomaa pehmeyttä. Kun tähän yhdistetään skandinaavisen tuttuja selkeitä muotoja, yhdistelmä on mielestäni varsin kotoisa ja lämmin. 

Ja tähän perään nostoja, jotka jäivät mieleeni. Mikä teillä nousi messuilta ylitse muiden?





















Kirjoita kommenttisi!

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.