Tampere

5. joulukuuta 2013

Joulu kaupoissa

2 comments
Kävin eilen suunnitelman mukaan kiertämässä Aleksis Kiven kadun tuttuja liikkeitä suoraan töistä iltahämärässä. Ihanaa joulutunnelmaa olivat liikkeet saaneet loihdittua!

Jotain aivan pientä tarttui mukaan, mutta kuvasin sitäkin enemmän kaikkea kaunista ja ehkä jouluunkin sopivaa. Joten tulkaa mukaan minikierrokselle joulukauppoihin kuvien kautta. Jos tämä vaikka saisi jonkun lähtemään sisustusostoksille tänne Tampereelle.

Ensin kuitenkin hyvää itsenäisyyspäivää ruutujen sille puolelle!

Sisustus Lili:





Sisustus ID:





Domdom:





Live with me:





Kantriina:





I made a little tour in shops to see what they offer for christmas. Nice small and some bigger things here in Tampere, Finland.

Joulu kaupoissa

5. joulukuuta 2013

2. joulukuuta 2013

Sisustuskadulle keskiviikkona

0 comments
Olen maininnut, että Tampereelle on syntynyt uusi sisustuskauppojen keskittymä Aleksis Kiven kadulle. Tämän viikon keskiviikkona on oiva tilaisuus tutustua kerralla kadun kaikkiin liikkeisiin, sillä ne tempaisevat yhdessä Tähtitarjouksia-tapahtuman. Mukana on siis muitakin kuin sisustusliikkeitä.

Luvassa on kuulemma hyviä tarjouksia kaikilta mukana olevilta liikkeiltä ja poikkeuksellisen pitkät aukiolot. Itsekin pääsen paikalle kiertelemään vasta kuuden jälkeen illalla. Kiva, että Tampereellakin tapahtuu välillä.

Sisustuskadulle keskiviikkona

2. joulukuuta 2013

18. marraskuuta 2013

Live with me -arvonnan voittaja

0 comments
Live with me -sisustusliikkeen puukirjaimia tavoitteli itselleen lähes 30 onnekasta.
Kiva, että teitä oli niin monta!


Onnetar (eli voittajalipun korista nostanut avomieheni) suosi tällä kertaa Anonyymia, joka kommentoi näin: Voi kun kivoja tuotteita. Mukana arvonnassa. Tuolla näkyi kaipaamiani pokia yms. lasilla. Hmmm...

Voittajalle on ilmoitettu asiasta, onnea!

Live with me -arvonnan voittaja

18. marraskuuta 2013

6. marraskuuta 2013

Arvonta: Live with me

29 comments
Tampereen sisustuskauppoja esittelevä postaukseni on jatkuvasti blogini luetuimpien juttujen joukossa. Sitä pitäisi jo kipeästi päivittää, sillä Tampereen uusi sisustuskauppakeskittymä on Aleksis Kiven kadulla aivan keskustan ja Laukontorin tuntumassa.

Kesällä kadulla avasi ovensa myös sisustusliike Live with me. Liikkeen omistaja Johanna pyysi minua tutustumaan paikan päälle, ja yhdessä juonimme myös pientä kivaa teille lukijoille.

Johanna kuvailee Live with me -liikkeen tyyliä rustiikki-industriaaliksi. Jos etsit jotain uniikkia, värikästä, leikkisää tai vaikkapa vintage-esinettä kotiisi, tästä kaupasta se todennäköisesti löytyy. Myytävänä on myös vanhoja tavaroita, muun muassa huonekaluja ja haluttuja valokirjaimia.

Live with me toimii myös verkkokauppana, joten ulkopaikkakuntalaisten kannattaa käydä selaamassa valikoima verkossa. Sain valita itselleni kaupasta alennukselle tuotteen. Palaan tähän seuraavassa postauksessa, mutta voin vinkata, että se löysi paikkansa ikkunalaudalta.

Johanna kertoi, että suosituimpia tuotteista ovat vanhoista indonesialaisista kalastusveneistä tehdyt puukirjaimet, -numerot ja -merkit, joita löytyy monessa eri värissä (kuvia postauksen lopussa).

Nyt yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa itselleen vapaavalintaiset puukirjaimet (2 kpl). Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta 17. marraskuuta 2013 mennessä. Arvon voittajan tämän jälkeen. Koska kirjainvalikoima elää kaupassa koko ajan, ei kaikkien kirjaimien ja merkkien saatavuutta taata. Voittaja voi tehdä valintansa senhetkisistä vaihtoehdoista. Kirjainten korkeus on 18 senttimetriä.

Edit. Toivon, että jätät kommenttiin sähköpostisoitteesi, josta tavoitan sinut mikäli voitto osuu kohdalle. Jos voittajaa ei tavoiteta muutaman päivän kuluessa, arvotaan uusi voittaja.

Edit. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS OSALLISTUJILLE!

Postaus tehty yhteistyössä Live with me -liikkeen kanssa.


















...
A give away only for my Finnish readers.

Arvonta: Live with me

6. marraskuuta 2013

2. syyskuuta 2013

Kukkaisvaikutus

0 comments
Takaisin kotona Tampereella, ihanaa! Kämppä on vähän mullin mallin vielä, mutta huone ja komero kerrallaan siivotaan taas. Minulle koti alkaa näyttää kodilta, kun saan viherkasvit ja kukat paikalleen. Ne haettiinkin heti viikonloppuna anopilta hoidosta! Kiitos jälleen hyvästä hoidosta.

Nyt yritän pitää kasvit hengissä talon muovituksen ajan. Vielä syyskuu on kärvisteltävä julkisivuremontin kanssa!

Kerran kesällä asunnossa käydessäni otin kuvia olohuoneesta, koska siellä näytti niin kalselta. Nyt voimme todeta, että suurimmaksi osaksi tämä johtuu kasvien puutteesta. Vai mitä?




Ja tältä näyttää olohuoneessa ilman kasveja:


...
Back at Tampere and back at HOME! Happy to be here. For me the feeling of home comes from plants! Here you can see the difference, the last two pictures are taken in the summer when I was visiting the apartment (and others are from today).

Kukkaisvaikutus

2. syyskuuta 2013

20. kesäkuuta 2013

Kurkistus juhannuskattaukseen

2 comments
Suuntaamme jälleen avomiehen kanssa juhannuksen viettoon ystävämme perheen huvilalle/kesäpaikalle. Tarkoitus on nauttia hyvästä ruuasta, parhaasta seurasta ja riemukkaasta meiningistä pari päivää. Juuri tätä kirjoitellessani aurinko repeilee lupaavasta näkyviin Tampereella. Toivottavasti perjantaiksi ja lauantaiksi tulee lämmintä ja aurinkoista.

Kasailin innoissani kokoon myös kattausta juhannusaaton juhla-aterialle. Jos kattaus viime vuonna oli sininen, nyt väriskaala on enemmän maanläheinen, tai niin ainakin nyt suunnittelen. Haalin tekstiilejä ja kattauksen pieniä elementtejä kotoa ja muutamalla eurolla kaupasta. Tavoitteena on sopuisa värien ja kuosien sekamelska, tyyli, joka miellyttää minua juuri nyt.

Tässä vilautus yksityiskohdista. Yritän jälleen ehtiä ottaa kuvat ennen kuin nälkäiset vieraat heittäytyvät pöytään.

Ihanaa juhannusta kaikille Sisätilojen lukijoille!

...
Details of the materials for midsummernight's table setting tomorrow. I try to take few pictures tomorrow before the hungry eaters. 

Kurkistus juhannuskattaukseen

20. kesäkuuta 2013

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.