Miksi kaiken pitää aina muuttua? - Näin minä ajattelen sisustamisesta

Olen törmännyt viime aikoina monta kertaa ajatukseen, että sisustamisessa ja eritoten sisustamisessa harrastuksena, intohimona tai tapana asua ja elää on jotain väärää, noloa tai paheksuttavaa. Moni ei edes nykyään halua myöntää sisustavansa. Koti nyt vaan näyttää joltain ilman pohdintaa ja suunnittelua.

Onko tämä edes mahdollista? Eikö sisustamista ole sekin, että valitsee kotiinsa mieluisia tavaroita, koska ajattelee niiden sopivan omaan elämäntyyliin ja kotiin?

Jäin miettimään, miksi omalla kohdallani sisustus on jatkuvassa liikkeessä - ja pitäisikö siitä tuntea huonoa omaatuntoa?

Postauksen kuvituksena on olohuoneen sisustusta vuosien varrelta.

Koti on minulle maailman tärkein paikka. Vietän siellä eniten vapaa-aikaa ja viihdyn kotona erinomaisesti. Yksi syy tähän on kodin sisustus, sen esteettinen ulkonäkö. Olemme mieheni kanssa tehneet kotona ratkaisuja, jotka miellyttävät meitä ja ennen kaikkea sopivat meidän tapaamme elää ja olla. Voin paremmin, kun koti on visuaalisesti miellyttävä. Muutoin viettäisin varmasti paljon enemmän aikaa muualla. Tai näin on ainakin käynyt kaikenlaisissa kesätöiden aikaisissa väliaikaisissa asunnoissa nuoruuden varrella.

Joku on kiinnostunut muodista, taiteen tekemisestä tai vaikkapa kropan muokkaamisesta liikunnalla, minä panostan edellisiä enemmän sisustukseen. Se on minulle tapa ilmaista itseäni ja käyttää mielikuvitusta. Omistusasunto ja mahdollisuus muokata vapaasti omaa asuintilaa, antaa minulle onnentunteita ihan säännöllisesti. 

Samoin kuin kaikissa asioissa, joihin tuntee intohimoa, myös sisustusmaku muuttuu, kehittyy ja jalostuu. Ideat vaihtuvat, johonkin kyllästyy, jokin toinen asia nousee ikisuosikiksi ja välillä tulee tehtyä todellisia hutivalintoja. Sisustamisessa tämä tarkoittaa, että koti on jatkuvan ideoinnin alla. Aina on jokin huone tai nurkka, johon on keksinyt paremman ratkaisun. Meillä ovat viime aikoina vaihtuneet seinäpätkien sävyt, koska niissä muutos on helppo ja nopea tehdä.

Sen sijaan paljon tarkemmin harkitsen sisustusostosten tekemistä. Huonekaluja meille ostetaan vain tarpeeseen ja pitkäaikaisiksi kavereiksi. Tekstiilejä ostan enemmän, mutta nekin kiertävät sitten vuosia huoneesta toiseen ja usein sitä löytää varaston kätköistä aivan uusia yhdistelmiä. Rahaa enemmän kotiin on meillä käytetty vaivaa, ajatusta ja aikaa. Toki myönnän, että jos budjettia olisi rajattomasti, koti näyttäisi vielä erilaiselta. Mutta realiteetit rajoittavat elämässä kaikkea ja hyvä niin.

Mitä noloa sisustamisessa voi olla? Sekö, ettei koti ole kerralla valmis, täydellinen ilmentymä asukkaansa esteettisestä tyylistä ja visiosta? Eikö se tarkoittaisi pysähtymistä? Mitä useampaa kotia olen sisustanut, sitä paremmin olen oppinut tuntemaan omaa tyyliäni ja makuani. Mutta samalla sisustamisen unelmat kasvavat. En asu vielä unelmieni kodissa, mutta tiedän ainakin vähän, mitä sellaiselta toivoisin.

En oikein osaa tuntea sisustamisen suhteen huonoa omaatuntoa muusta kuin siitä, että tapan liikaa viherkasveja (ja kadehdin esimerkiksi äitiäni, joka ei kuulemma hoida omia viherkasvejaan, mutta saa ne pysymään hyvissä voimissa vuodesta toiseen).

Mitä mieltä te olette? Liikutaanko sisustamisen kanssa ihan turhan hömpän alueella?